MAAILMAN KIRJAT Palstalla kerrotaan, mitä maailmalla luetaan.

Päättömien miesten vuosisata uhkaa palata

Auttaakseen itseään ihminen tarvitsee sekä koossa olevan sielun että valistuksen terveen järjen.

"Aave kummittelee Euroopassa, uskonnon aave", riimittelee Peter Sloterdijk kirjansa alun ja perustelee viittaamalla "ranskalaisiin kuraattoreihin". Heistä merkittävin on entinen Picasso-museon johtaja ja tuore Ranskan akatemian jäsen Jean Clair. Myös Jürgen Habermasin teos liittyy samaan teemaan.

Kaikkia heitä puhuttaa ja kuvottaa modernin tilanne.

"Modernin suuri kolmikko ovat seksi, veri ja kuolema, mihin liittyy pohjimmiltaan melko pessimistinen näkymä tulevasta", sanoo Jean Clair.

Heitä askarruttaa myös, miten viime vuosisadan kulttuuri saattoi tuottaa kaksi maailmansotaa ja kylmän sodan.

Sloterdijkin mukaan moderni erehtyi luulemaan, että estetiikan voi ilman seurauksia erottaa etiikasta. Clair siteeraa Walter Benjaminia, jonka mukaan kommunismi on estetiikan politisointia ja fasismi politiikan estetisointia.

Peter Sloterdijk julkaisi vuonna 1983 Kyynisen järjen kritiikin pian sen jälkeen, kun Jürgen Habermas piti tunnetun modernin puolustuspuheensa Valistus, keskeneräinen projekti. Tuolloin Sloterdijk ennakoi valistuksen ja marxismin vievän seuraajansa kyynisyyteen ja lopulta vaikeuksiin, kuten kävikin.

Nyt 25 vuotta myöhemmin Sloterdijk kirjoittaa uudelleen auki samat 2 500 vuotta aate- tai paremminkin kasvatushistoriaa ja päätyy ohjelmaan: "Sinun pitää muuttaa elämäsi."

Säkeen hän saa Rilken runosta Rodinin Apollo-torson edessä. Se kertoo, miten Rilke kuuli teoksen viestin.

Sloterdijkin mukaan moderni ihminen kohtaa nyt uudella tavalla elämän muuttamisen vaatimuksen. Maapallo ei kestä nykyistä menoa – eikä moderni kulttuuri sovi yhteen ihmisluonnon kanssa.

Sloterdijk ennakoi vastavallankumousta "ilman Jumalaa tai yli-ihmistä".

Hänen mukaansa suuri globaali katastrofi tulee pakottamaan jokaisen muuttamaan elämänsä ja siksi siitä tulee alkaneen vuosisadan jumalatar. Hänen mukaansa ihmisen eri vaiheissa pyhää onkin ollut juuri se, mikä on ollut pakollista.

Muutoksen tarkempi sisältö jää kyllä avoimeksi, mutta kyse on jotenkin henkisestä paluusta tai ainakin nojaamisesta antiikin aikaan ja perintöön.

Lukija seuraa mielenkiinnolla matkan Rilkestä Platoniin ja takaisin. Jäljet alkavat kuitenkin pelottaa, ja Rodinin päätön Apollo tuo mieleen Leni Riefenstahlin kuvakulmat, kun Sloterdijk siirtyy puhumaan eräänlaisesta globaalista ekodiktatuurista.

Myös

Jean Clair aloittaa esseensä Omakuva ilman kasvoja päättömästä miehestä. Se on Ernst Machin piirustus itsestään ilman peiliä. Mach tunnetaan parhaiten fyysikkona ja loogisen positivismin uranuurtajana, itse asiassa Wienin piiri aloitti "Machin piirinä".

Clairille Machin kasvoton omakuva on sinänsä nerokas tulkinta tämän filosofiasta. Sen perusajatus on, että kaikilla tieteenaloilla lait muodostuvat joukosta objektiivisia havaintoja esittäviä lauseita.

Näin murenevat myös ihmisen "minä" tai "psyyke", koska ne ovat vain kokoelma toisiinsa liitettyjä havaintoja.

Viime vuosikymmenet Clair on tutkinut näyttelyin ja essein kasvojen katoamista taiteesta tulkiten sen olevan osa ihmisen minän tai identiteetin murenemista koko kulttuurissa.

"Aikamme modernin taiteen suuri kiista ei ole ollut figuratiivisuus ja abstrakti vaan kiista kasvojen esittämisestä ja sen mahdottomuudesta".

Saman teeman kautta Clair tarkastelee myös surrealismia jatkona ja reaktiona modernille ilman sielua. Clair kertoo surrealismin pääideologin Andre Bretonin moittineen kasvojen maalaamiseen palannutta Alberto Giacomettia: "Vai pää! Sehän tiedetään, ettei se ole kuin pää!"

Clair pohtii kaunistelematta myös Salvador Dalin tukea Francon fasismille, Bretonin näkyä umpimähkäisestä ampuilusta kadulla ja Artaudin aidon veren kaipuuta. Asenne ei niinkään ole syyttävä, vaan varoittava.

Tämä Picasso-museon pitkäaikainen johtaja on viime vuodet kirjoittanut murskaavaa tekstiä myös "Guggenheimin systeemistä" sekä viime vuosikymmenien taiteen tyhjyydestä.

Clairin ratkaisu? "Paluu lähtökohtaan." Clairin näkökulmasta se voisi merkitä muotokuvan synnyn, siis renessanssin ja reformaation aikaa Euroopassa.

Modernin tyhjyys on ehkä yllättäen noussut myös Jürgen Habermasin tuotantoon.

Hänen kommunikatiivisen toiminnan teoriansa on valistuksen projektin suuri jatko, mutta vähitellen hän liittyi John Rawlsin tavoin tulkitsemaan reformaation merkitystä tietävän, eettisen ja vapaan modernin ihmisen nousussa.

Nyt Habermas sanoo rationalisoitumisen ja kaupallisuuden vievän pohjaa julkiselta debatilta. Järkeväkin käsitys voi joutua vaikeuksiin eettisen motiivin puuttuessa. Itse julkisen vallan pitäisi edelleen pysyä neutraalina, mutta sen tulisi arvostaa myös uskonnollisia yhteisöjä niiden tarjoamien eettisten lähteiden vuoksi.

Habermas ennakoi 30 vuotta sitten postmodernismin ja neokonservatiivien nousun ja taisteli kaikin voimin valistuksen puolesta niitä vastaan. Hän oli keskeinen hahmo Martin Heideggerin natsihistorian osoittamisessa, mikä johti postmodernismin vaikeuksiin. Irakin sodan jälkeen puolustuskannalla on nyt myös neokonservatismi, joita kumpaakin Habermas on vahvasti kritisoinut.

Habermas siis tavallaan voitti edellisen erän ja kohtaa nyt valistuksen haasteen sisältä päin.

Sloterdijk, Clair ja Habermas kirjoittavat nyt seuraavia vuosikymmeniä Euroopalle ja ihmiskunnalle. Vahvalla profiililla ovat liikkeellä monet muutkin, kuten paavi Benedictus, muslimien eri suuntaukset sekä Kiina.

Jostakin syystä ajan debatissa eurooppalaisella reformaatiolla ei näytä olevan merkittävää edustajaa. Luterilainen yksin uskosta lahjaksi saatu kolmiyhteinen tai vanhurskautettu sielu on toistaiseksi jotenkin tyytynyt jäämään Immanuel Kantin valistuksen ja katolisen logos-teologian varjoon.

Näin siitä huolimatta, että juuri reformaatiosta kasvanut pohjoismainen yhteiskuntamalli on kestosuosikki, kun etsitään vaihtoehtoa sosialismin apatialle ja kapitalismin hillittömyydelle.

Jos asiat menisivät hyvin huonosti, äärimmäinen ratkaisu olisi Sloterdijkin näkymä maapallon pyhästä kriisihallinnosta.

Jürgen Habermasin ja Jean Clairin pohdinta ymmärtää, että auttaakseen itseään ihminen tarvitsee sekä koossa olevan sielun että valistuksen terveen järjen. Ne ajautuivat viime vuosisadaksi törmäyskurssille, mutta etsivät nyt toisiaan.

Se merkitsee valistuksen, reformaation ja renessanssin perillisten liittoutumista työhön ihmiskasvoisen modernin, sivistysmodernin puolesta.

Niin voidaan myös välttää uusi päättömien miesten vuosisata.

Peter Sloterdijk: Du musst dein Leben ändern. Shurkamp. 723 s.

Jean Clair: Autoportrait au visage absent. Gallimard. 463 s.

Jürgen Habermas: Entre naturalisme et religion. Gallimard. 378 s.

Helsingin Sanomat | hs.kulttuuri@sanoma.fi