15.3.2009 0:00
Walesilaissyntyinen toimittaja Matt Rees on asunut Jerusalemissa jo yli kymmenen vuotta.
Dekkarit ovat tavallisesti viihdekirjallisuutta, jossa kuolemantapauksia tutkitaan loogisen päättelyn avulla. Siksi oli yllätys törmätä Matt Reesin dekkareihin, jotka sijoittuvat Länsirannalle ja Gazaan: Palestiinasta kun ei ensimmäisenä tule mieleen viihde, eikä logiikka varsinkaan.
Sen sijaan kuolemaa siellä riittää.
Kolmiosaisen sarjan kirjoittaja Rees on walesilaissyntyinen toimittaja, joka on asunut Jerusalemissa yli kymmenen vuotta. Reesin romaanit on julkaistu 22 maassa, mukaan lukien kaikki Pohjoismaat paitsi Suomi.
Sarjan uusin osa The Samaritan's Secret ilmestyi Britanniassa helmikuussa.
Kirjojen päähenkilö on historianopettaja Omar Yussef, joka päätyy etsiväksi puolivahingossa.
Hikoileva ja tärisevä ukkeli on ulkoisesti varsinainen antisankari, mutta samalla hän on tarkkanäköinen ja teräväkielinen.
Dekkarisarjan ensimmäisessä osassa The Bethlehem Murders Omar Yussef yrittää pelastaa kuolemaan tuomitun ystävänsä, jota väitetään Israelin vakoojaksi. Juttu kietoutuu taistelujärjestö Marttyyrien prikaatien keskinäiseen nokitteluun.
Toisessa dekkarissa The Saladin Murders näyttämönä on pölyltä, ulosteelta ja kuolemalta löyhkäävä Gaza. Omar Yussef saapuu tarkastamaan paikallisia kouluja, mutta päätyykin selvittämään jälleen yhtä perusteetonta vangitsemista, kidnappausta, ohjuskauppaa ja muutamaa murhaa.
Uusimmassa osassa The Samaritan's Secret Maailmanpankki uhkaa jäädyttää kaikki palestiinalaisten avustusrahat, jos ei entisen presidentin kavaltamia miljoonia löydy. Omar Yussef yrittää jäljittää kadonneet tilikirjat ja pysyä hengissä putoilevien päiden keskellä.
Esikoiskirja on paikoin sangen kömpelö ja juoneltaan yksinkertainen, mutta sarjan toisessa ja kolmannessa osassa jännityselementit ja kiemurat lisääntyvät: Kuka rasvaisista sotapampuista valehtelee? Mitä murhatun miehen salaperäinen viesti tarkoittaa?
Näissä dekkareissa jännitys on kuitenkin tavallista todempaa ja vakavampaa. Palestiinalaisalueilla kuolema ei vain taivu viihteeksi.
Viattomien huomaamattomat surmat, kidutukset ja vitsin arvoinen oikeusjärjestelmä ovat todellisuutta. Sarjan kahden ensimmäisen osan kerrotaankin pohjautuvan tositapahtumiin.
Tosielämässäkään syyttömiä ei aina voi pelastaa.
Palestiinasta kirjoittavan on vaikea välttää poliittisia kannanottoja, eikä Rees sitä yritäkään. Omar Yussef halveksii mustavalkoista maailmankuvaa, nationalistista retoriikkaa, marttyyrimyyttejä sekä korruptiolla ja valheella rikastuvia johtajia. Kirjojen perussanoma on saattaa myös palestiinalaiset vastuuseen omasta rappiotilastaan.
Yllättävästi Israelia ei tuoda Omar Yussefin oikeusistuimeen.
Vaikka Rees on kirjoittanut dekkarinsa Gazan saarron, säännöstelyn ja puutteen aikana, kirjojen Israel on pelkkä kasvoton sivuhahmo, joka korkeintaan rajoittaa liikkumista silloin tällöin.
Haastatteluissa Rees on selittänyt, että hänestä oli kiinnostavampaa keskittyä tavallisiin palestiinalaisiin, joita mediassa usein kuvataan joko stereotyyppisinä uhreina tai terroristeina. Lisäksi hän halusi välttää konfliktiin liittyviä kliseitä.
Toisaalta Israelin toimet, palestiinalaisten rutistaminen löyhkääviin loukkoihin ja siviilejä niittävät pommitukset ovat rikoksia, joissa ei ole paljon ratkaistavaa.
Matt Rees: The Bethlehem Murders (2006/2007), The Saladin Murders (2008), The Samaritan's Secret (2009). Atlantic Books.
Helsingin Sanomat | hs.kulttuuri@sanoma.fi