Pohjoiskorealainen paranoia tuntuu aidolta

Dekkari voi periaatteessa tapahtua missä tahansa. Rikoksia on tapahtunut aina ja kaikkialla, ja aina niitä halutaan myös selvittää.

Suomeksi on saatavilla dekkareita, jotka sijoittuvat muun muassa Edinburghiin, Oxfordiin, intiaanireservaatteihin, 600-luvun Kiinaan, 1800-lopun Venäjälle, japanilaisten antiikkiliikkeiden maailmaan sekä tietysti viktoriaanisen ajan Lontooseen. Rikos on ikuista.

Dekkareita myös valitaan luettavaksi tapahtumapaikan perusteella. Ne tarjoavat ympäröivästä yhteiskunnasta paljon paremman tunnun kuin vaikkapa rakkausromaanit.

Mikä olisikaan tässä suhteessa soveliaampi tapahtumapaikka kuin Pohjois-Korea? Maasta ei juuri ole tv-dokumentteja tai muuta tutkivaa journalismia. Fiktiolla on vähän kilpailijoita.

Tähän saumaan iskee James Church kiehtovilla rikosromaaneillaan pjongjangilaisesta tarkastaja O:sta. Jo kolmanteen osaansa ehtineessä sarjassa O yrittää selvitellä tapauksia sen verran kuin maailman ehkä suljetuimmassa valtiossa niitä nyt pystyy selvittelemään.

Uusimmassa teoksessa Bamboo and Blood (Bambua ja verta) tarkastaja ei edes tiedä, mitä hänen oikeasti halutaan saavan selville ja mitä ei.

Filosofeeraileva poliisimies joutuu ikävästi armeijan, esimiehen, diplomaattien ja oman veljensä puristuksiin. Hän joutuu miettimään tarkasti, ketkä kannattaa valita ystäviksi.

Paranoia voi pohjoiskorealaiselle poliisille olla järkevä valinta.

O isännöi salaperäistä ulkomaalaista vierailijaa, joka katoaa isänniltään hetkeksi. Myöhemmin hänet komennetaan tutkimaan diplomaatin vaimon katoamisen taustoja.

Eletään kylmää ja pitkää talvea 1997, jolloin nälänhätä alkaa varsinaisesti yltyä ja ulkomaista ruoka-apua yritetään kiivaasti juonitella maahan. Tarkastaja värvätään operaatioon mukaan, ja hänen tiensä vie ulkomaillekin.

Hitaasti auki keriytyvässä tarinassa juonenkäänteet ja salaperäiset henkilöt alkavat lopulta liittyä yhteen. Kahteen edelliseen O-kirjaan verrattuna mukana on nyt enemmän ulkopolitiikkaa ja vähemmän pohjoiskorealaisen elämänmenon kuvausta.

Pääsemme kurkistamaan samalla pohjoiskorealaiseen yhteiskuntaan tai ainakin sen varakkaampaan osaan.

Mutta myös pohjoiskorealaisten poliisien elämään kuuluvat pula sähköstä ja lämmöstä, eriasteiset ruokakupongit, kuuman veden juominen, yksinäisyys ja jatkuva valvonta.

James Church on salanimi, jonka takaa löytyy vuosikymmeniä tiedustelutyötä Aasiassa tehnyt amerikkalaisvirkailija. Tällaiset taustatiedot ovat lukijoille tärkeitä. Dekkarien takakansissa yleensä kerrotaan mikäli kirjoittaja on ollut oikeuslääkäri, historioitsija, syyttäjä tai muu sellainen. Ammattilaisuuden ajatellaan takaavan fiktion faktat.

Bamboo and Bloodin liepeeseen on painettu mustavalkoinen, epäselvä valokuva, jossa parrakas ja lierihattuinen mies sytyttää sikaria.

Mies näyttää minusta ihan tiedustelijalta.

Muutama läntinen asiantuntija on jo kehunut Churchin kirjojen Pohjois-Koreasta antamaa kuvaa. Eikä kukaan ei tietääkseni ole julkisesti syyttänyt Churchin kirjoja epäuskottavuudesta. Tosin Pjonjangin poliisin tiedotusosasto saattaa olla näissä asioissa hitaanlainen.

Paranoidi tunnelma on Bamboo and Bloodissa uskottavampi kuin niissä Yhdysvaltoihin sijoittuvissa jännäreissä, joissa salaperäiset ja tiukkailmeiset pukumiehet jahtaavat sankaria. "Ne" ovat nyt paljon pelottavampia.

Yllättävien juonenkäänteiden lisäksi viipyilevään romaaniin mahtuu lyyrisiä, kafkahtavia ja humoristisiakin hetkiä. Klassisia dekkarikliseitä ei kannata toivoa eikä pelätä, sillä Pohjois-Koreassa kaikki on niin toisin.

James Church: Bamboo and Blood. Thomas Dunne Books. 294 s.

Helsingin Sanomat | hs.kulttuuri@sanoma.fi