Rakkaus osui ensimmäisenä päivänä New Yorkista

Rock-ikoni Patti Smithin nuoruusmuistelma on harvinaisen tarkkasilmäinen ajankuva.

Kaksi vuotta sitten Patti Smith haukkui Manhattania virikkeettömäksi juppikyläksi: "Nuoruuteni Greenwich Villagea ei ole enää olemassa. Jos tänä päivänä haluaa kokea mitään vastaavaa, New Yorkin sijasta kannattaa matkustaa suosiolla vaikka Portlandiin."

Nyt Patti Smith, 63, on kirjoittanut rakkaustarinan nuoruutensa New   Yorkista.  Just  Kids  on rockikonin ensimmäinen muistelmateos. Kirja kuvaa Smithin elämää valokuvaaja Robert Mapplethorpen kumppanina 60–70-lukujen taitteessa. Hän käsitteli suhdetta jo 1996 ilmestyneessä runokirjassaan The Coral Sea.

Vaikka kyseessä on kahden nuoren taitelijan kasvutarina, Just Kids toimii myös harvinaisen tarkkasilmäisenä ajankuvana. Parrasvaloihin nousevat New Yorkin kirjavat poptaidepiirit loistonsa päivinä.

New Jerseyssa varttunut Patricia Lee Smith muutti New Yorkiin rakkaudenkesänä 1967. Opettajanopintonsa hylännyt nuori nainen tapasi kunnianhimoisen mutta pennittömän Mapplethorpen heti ensimmäisenä päivänään Brooklynissa. Alkoi harvinaislaatuinen symbioosi, jota ei kyennyt tappamaan edes Mapplethorpen homoseksualismi.

Niukkuudessa elänyt taiteilijapariskunta muutti Brooklynista Manhattanille. Hengenpitimikseen Smith sortui myymälävarkauksiin ja Mapplethorpe yritti jopa myydä itseään huorien ja transvestiittien kansoittamalla 42. kadulla.

Kirja havainnoi, miten läheisessä vuorovaikutuksessa New Yorkin eri taidepiirit olivat keskenään neljäkymmentä vuotta sitten. Scribner's-kirjakaupassa myyjänä työskennellyt Smith kertoo kohtaamisistaan aikansa merkittävimpien runoilijoiden (Allen Ginsberg, Jim Carroll), kirjailijoiden (William Burroughs), kuvataiteilijoiden (Salvador Dalí), näyttelijöiden (Edie Sedgwick) ja muusikkojen (Jimi Hendrix) kanssa. Sivulauseissa vilahtaa Andy Warholin, Candy Darlingin ja Lou Reedin kaltaisia newyorkilaislegendoja.

Tärkeimmäksi kohtaamispaikaksi muodostui 23. kadulla sijaitseva Chelsea Hotel. Kuuluisan taiteilijahotellin asukkaisiin lukeutuivat folkhistorioitsija Harry Smith ja laulaja Bobby Neuwirth, jotka opastivat aloittelevaa laulajaa.

Hotellin sokkeloisilla käytävillä Smith kertoo saaneensa uraohjausta itseltään Janis Joplinilta ja ensimmäisen kitaransa hän sai siellä Pulitzer-palkitulta rakastajaltaan Sam Shepardilta.

Mapplethorpe oli vastuussa siitä, että Arthur Rimbaudia palvonut Smith uskaltautui laulamaan runojaan ääneen. Hän myös rahoitti tämän ensisinglen Hey Joe / Piss Factory äänityksen Hendrixin rakennuttamalla Electric Lady -studiolla. Smith rohkaisi vastaavasti kuvataiteita opiskellutta Mapplethorpea keskittymään valokuvaukseen.

Vaikka Smithin runoja ja Mapplethorpen valokuvia yhdisti kapinallisuus, ihmisinä he vaikuttivat suorastaan toistensa vastakohdilta. Vaurautta ja taiteellista tunnustusta himoinnut Mapplethorpe osoittautui kumppaniaan taitavammaksi verkostoitujaksi.

Materialismi ja glamour eivät uponneet askeettiseen Smithiin, eikä hän viihtynyt niissä pinnallisissa porvaripiireissä, joihin Mapplethorpe yritti epätoivoisesti tehdä vaikutusta valokuvillaan.

Smith kirjoittaa avoimesti kumppaninsa seksuaalisesta heräämisestä ja tämän homopartnereista. Samat hurjat seksiseikkailut ja sadomasokismi, joita Mapplethorpe esitteli intensiivisissä valokuvissaan, johtivat lopulta hänen tuhoonsa. Hän kuoli aidsiin vuonna 1989. Hänen viimeisiin töihinsä lukeutuu Patti Smithin Dream Of Life -albumin kansikuva.

Patti Smith: Just Kids. Harper Collins. 304 s. Ilmestyy elokuussa nimellä Ihan kakaroita WSOY:n kustantamana.

Helsingin Sanomat | hs.kulttuuri@sanoma.fi