Ranskassakin kirjailija tekee mitä tahansa

 Syksyllä ruoditut verotiedot paljastivat, että vain häviävän pieni osa kirjailijoista elää kirjoillaan. Hannu Raittilan Kirjailijaelämää kertoi saman raadollisen tarinan.

Samaan aikaan Ranskassa sosiologi Bernard Lahiren teos La Condition littéraire kohautti pukemalla saman ongelman yhteiskuntatieteelliseen muotoon. Lahiren lähtökohta on, että julkiroolistaan huolimatta kirjailijat tunnetaan huonosti, eikä heidän työnsä konkreettisista puitteista edes puhuta julkisesti.

Kirjailijatilastojen lisäksi Lahire tukeutuu haastatteluaineistoon, johon kuuluu lähes tuhat ranskalaista kirjailijaa. Heistä neljäkymmentä esitellään omalla nimellään hänen kirjassaan.

Lahiren tutkimus soveltuu myös Suomeen. Hän näyttää Raittilan ahdistuksen aiheet faktoina.

Vaikka kirjailija kuvittelisi tulevansa toimeen ilman toista ammattia – kuten Raittila myöntää epätoivoisessa työnhakukirjeessään tv-tuottajalle tehneensä – se on hyvin harvoin mahdollista. Ranskalaisten kuten epäilemättä suomalaistenkin kirjailijoiden tyypillisiä sivutoimia ovat erilaiset opetustyöt, journalismi sekä luovat tai kirjallisen alan työt, erityisesti kääntäminen.

Muutamat Lahiren haastateltavista saivat tulonsa kulttuurin ulkopuolelta, aina vauraista juristeista ja johtajista (joille kirjoittaminen oli usein lähinnä harrastus) mitä hämmästyttävimpiin toimiin roskakuskista majatalon vastaanottovirkailijaan.

Lahiren tutkimus osoittaa, että kakkosammatti koetaan useimmiten taloudelliseksi pakoksi, joka estää keskittymisen täysipainoiseen kirjailijan työhön. Hän nostaa Franz Kafkan esimerkiksi siitä, mitä kirjailijan kaksoiselämän ahdinko voi pahimmillaan olla: Kafka kuvaa päiväkirjoissaan kirjoitustyötään "todelliseksi elämäksi", ja varsinainen ammatti virastossa on tuhota hänen luomisenergiansa.

Lahiren aineiston mukaan kirjailija-identiteetti vahvistuu, jos kirjailijalla on mahdollisuus jättäytyä muun palkkatyön ulkopuolelle. Samalla hänen kirjallinen legitimiteettinsä ja julkaisutahtinsa todennäköisesti kasvavat huomattavasti.

Kuitenkin vain 1,4 prosenttia Lahiren aineiston kirjailijoista on kyennyt tulemaan toimeen kokonaan ilman sivutoimia. Muutaman menestyskirjailijan lisäksi tähän pystyvät lähinnä hyvin nuoret, lapsettomat, puolisonsa taloudellisesti tukemat tai jo eläkkeelle jääneet tekijät.

Lahire kuitenkin muistuttaa, että tällainen "ideaalitila" useimmiten särkyy: äkillinen elämäntilanteen muutos voi johtaa umpikujaan ammatissa, jossa fyysinen kirjoituskyky ja julkiset esiintymiset ovat tärkeitä. Koko elämänsä silpputöitä tehnyt kirjailija on erityisen heikossa asemassa, kun työkyky äkkiä huononee.

Kirjailijana oleminen merkitsee usein kaikkea muuta kuin kirjoittamista: markkinointia, työpajoja, keskustelutilaisuuksia. Lahiren aineiston kirjailijoita oheistoiminta usein harmittaa. Jos arvokasta kirjoittamisaikaa vie jo kakkosammatti, esillä oleminen koetaan lähinnä ajanhukaksi.

Teoksessa haastateltu Jean-Louis Roux kritisoi ankarasti erilaisten organisaatioiden järjestämiä työpajoja ja messuja: "Näin taas muka autetaan kirjailijoita. Jos kirjailijoita halutaan todella auttaa, heille täytyy antaa rahaa!"

Vaikka valtiot tukevat taiteilijoita monivuotisin apurahoin, niin moni jää apurahaverkon ulkopuolelle, että kirjailijat näkevät apurahoissa lähinnä tunnustusarvoa.

Lahire esittää kappaleen kulttuurihistoriaa: 1600-luvulla kirjailija oli riippuvainen hallitsijasta tai varakkaasta mesenaatista, nyt hän on kustantamojen laskelmoinnin ja sitä kautta markkinoiden alainen. Varsinaisesta ongelmasta eli taloudellisesta epävarmuudesta ei kuitenkaan koskaan ole päästy eroon.

Kirjailijoihin liitetty boheemi epävakauden tavoittelu on pelkkä myytti, jota muutama dekadentti 1800-luvun runoilija on absinttihuuruissaan ruokkinut. Vaikka kirjailijan ura olisikin poikkiteloin asettumista, se ei merkitse materiaalisen turvallisuuden hylkäämistä: edes osittainen taloudellinen vakaus päinvastoin tekee urasta tilastollisesti kaikin tavoin menestyksekkäämmän.

Bernard Lahire: La Condition littéraire. La double vie des écrivains. La Découverte. 620 s.

Kirjoittaja valmistelee väitöskirjaa kulttuurisesta pääomasta.

Helsingin Sanomat | hs.kulttuuri@sanoma.fi