Realistinen humanistipresidentti tasoitti tietä Barack Obamalle

Abraham Lincolnin puheiden loistokkuus on säilynyt 200 vuotta

Huhtikuun 9. päivänä 1865 Yhdysvaltojen eteläisten valtioiden muodostaman konfederaation armeijan komentaja, kenraali Robert E. Lee joukkoineen antautui Appomattoxissa pohjoisvaltioiden kenraali Ulysses S. Grantille. Neljä vuotta ja 600 000 kuollutta vaatinut sota Yhdysvaltojen herruudesta alkoi olla lopussa.

Viisi päivää myöhemmin John Wilkes Booth ampui unionin sodan läpi luotsannutta presidentti Abraham Lincolnia päähän.

Huhtikuun 15. päivänä 1865 yksi merkittävimmistä ihmisen arvokkuuden puolustajista kuoli saamiinsa vammoihin.

Princetonin yliopiston historian professori James McPherson on kirjoittanut tiiviin teoksen 200-vuotiaasta Abraham Lincolnista (s. 1809). McPhersonin erikoisala on Yhdysvaltojen sisällissota, joten unionia johtaneen Lincolnin persoonallisuuden, elämän, politiikan ja filosofian monien mutkien käsittelemiseen hän on mies paikallaan.

Lincoln oli englannin kielen mestari, jonka puheiden retorinen loistokkuus on säilynyt läpi vuosisatojen. Hän oli myös arkailematon, brutaali sotilaallinen realisti. Puheiden takaa voikin joskus olla vaikea löytää sitä suurta emansipaattoria, jona historia hänet näkee.

Noin vuosi sisällissodan alkamisen jälkeen Lincoln kirjoitti: "Suurin tavoitteeni tässä taistelussa on pelastaa unioni, ei säilyttää tai tuhota orjuus. Jos voisin pelastaa unionin vapauttamatta orjaakaan, tekisin niin; ja jos voisin pelastaa sen vapauttamalla kaikki orjat, tekisin niin; ja jos voisin pelastaa sen vapauttamalla yhdet ja jättämällä toiset oman onnensa nojaan, tekisin myös niin."

Lincolnin tavoite oli rakentaa yhdistynyt demokraattinen Amerikan Yhdysvallat, joka ei hajoaisi joka kerta, kun yksi tai kaksi osavaltioita on eri mieltä kuin muut.

Sodan keskellä Lincoln ei kuitenkaan voinut ottaa riskiä, että orjuuteen myönteisesti suhtautuvat, mutta sodan ulkopuolella pysytelleet osavaltiot liittyisivät pohjoisvaltioiden vastaiseen konfederaatioon. Myös virkavala, jossa hän vannoi toimivansa perustuslain mukaisesti, velvoitti häntä: perustuslaki salli orjuuden niissä valtioissa, jotka hyväksyivät orjuuden olemassaolon.

Samalla on selvää, että Lincoln vastusti orjuutta hyvinkin ehdottomasti yksityisessä ajattelussaan.

"Jos orjuus ei ole väärin, mikään ei ole väärin", hänen tiedetään lausahtaneen.

Vuonna 1863 Lincoln kätteli tuhansia vieraita uudenvuodenjuhlassa. Samana päivänä hänen piti vielä allekirjoittaa kuuluisa emansipaatiojulistus, jossa orjat julistetaan vapaiksi niissä valtioissa, jotka olivat sodassa pohjoisvaltioiden kanssa.

Lincoln odotti, että hänen kättelyistä rasittunut kätensä lakkaisi tärisemästä, jotta allekirjoituksen perusteella kukaan ei voisi sanoa hänen epäröineen tekoaan.

"Ikinä elämässäni en ollut niin varma mistään kuin allekirjoittaessani tämän paperin. Jos nimeni menee historiaan, se johtuu tästä teostani, jonka takana olen koko sielustani."

McPhersonin mukaan emansipaatiojulistus ei tehnyt orjuudesta loppua sen enempää kuin vuoden 1776 itsenäisyysjulistus teki Yhdysvalloista itsenäisen valtion.

Itsenäisyyden toi voitto vallankumoussodassa Britanniaa vastaan vuosina 1775–83. Samaan tapaan vapaus oli koittava orjille vain, jos pohjoisvaltiot voittaisivat sisällissodan.

Emansipaatiojulistus aiheutti valtavan mustien sotilaiden rekrytointiaallon. Sodan loppuun mennessä 200 000 mustaa – joista suuri osa oli entisiä orjia – oli siirtynyt Unionin riveihin.

Taistelu kohti Barack Obamaa oli alkanut.

James McPherson: Abraham Lincoln. Oxford University Press. 79 s.

Helsingin Sanomat | hs.kulttuuri@sanoma.fi