Rottien ja tykkien ruokana maailmansodassa

Peter Englund muokkasi eri lähteistä kollektiivisen päiväkirjan

Ensimmäinen maailmansota alkoi kummallisesti, vähän salaa. Sarajevon terroriteko ei johtanut oikopäätä sotaan, vaan vyöry alkoi hitaasti, kunnes Euroopan kansat lähtivät taistelukentille riemuhuudoin.

Ensimmäinen maailmansota aloitti "lyhyen vuosisadan", joka päättyi Berliinin muurin kaatumiseen.

Lähi-idässä se tosin jatkuu edelleen, osmanien valtakunnan maat jaettiin siellä Britannian, Ranskan ja Venäjän kesken, ja sota elää siellä hyvin tänä päivänä myös amerikkalaisten ansiosta.

Ensimmäistä maailmansotaa on kiittäminen toisesta maailmansodasta, vankileirien saaristosta, Auschwitzista, maailmansotien välisistä diktatuureista, mutta myös pikkuvaltioitten itsenäisyydestä.

Suomikin on sodan, Venäjän heikkouden ja Saksan viimeisillään olleen voiman hedelmä.

Sodan kuvaajista muistuvat mieleen Apollinaire, Richard Aldington, Ernest Hemingway, Jaroslav Hasek, Jesenin, Ernst Jünger, Henri Barbusse, Robert Graves, e. e. cummings, Louis-Ferdinand Céline ja tietysti Erich Maria Remarque. Silti ensimmäinen maailmansota on jäänyt seuraajansa varjoon.

Siihen liitetään länsirintaman juoksuhaudat: muta ja lieju. Satojentuhansien miesten tappiot parista kilometristä, lentoase, sotaväen kuri ja myöhempi kapinointi. Rotat.

"Rotat elävät syömällä ruumiita, ja ne elävät hyvin – ne ovat epätavallisen kookkaita. Voi arvioida kahdella tavalla, miten vanha ruumis on, joko katsoa miten pitkälle mätäneminen on edennyt tai miten paljon siitä rotat ovat syöneet", Peter Englund kirjoittaa uuden kirjansa Stridens skönhet och sorg (Taistelun kauneus ja suru) alaviitteessä.

Englund on kirjoittanut sodista paljon.

Hänen läpimurtoteoksensa, kaksikymmentä vuotta sitten ilmestynyt, Ruotsin suurvalta-ajan lopun kuvannut Pultava ja 30-vuotisesta sodan ja suurvalta-ajan synnyn kertomus Suuren sodan vuodet synnyttivät uskomattoman kiinnostuksen historiaa kohtaan Ruotsissa.

Kirjeitä nollapisteestä (1996) käsitteli essein sotaa ensimmäisestä maailmansodasta ja sen heijastuksista Neuvostoliittoon ja Saksaan aina Hirošimaan saakka. Voittamaton (alkuteos 2000) jatkoi suurvalta-ajan analyysiä.

Stridens skönhet och sorg kuvaa ensimmäisen maailmansodan 212 lyhyessä kappaleessa. Se ei ole tavanomainen esikunnista katsoen kirjoitettu sotahistoria. Englundilla on yhdeksäntoista kertojaa, joitten kirjeitä, päiväkirjoja ja muistelmia hän käyttää hyväkseen.

Kirja on siten kollaasi, kollektiivinen päiväkirja, jonka Englund on muokannut kokoamastaan aineistosta.

Yhtenä esikuvana on saattanut olla saksalainen Walter Kempowski (1929–2007), joka käytti suurista, lähimenneisyyttä, toisen maailmansodan Saksaa kuvanneista Echolot-teoksista alaotsikkoa "kollektiivinen päiväkirja". Menetelmää ovat myös soveltaneet esimerkiksi Studs Terkel ja Peter von Bagh.

Englund on halunnut viedä kertomuksensa perustavalle tasolle, yksilöitten elämyksiin ja kokemuksiin ja siirtää Suuren historian sivulauseisiin. Sekä alaviitteisiin, joita hän tapansa mukaan ripottelee tekstiinsä. Niistä on muodostumassa hänen metatekstinsä.

Hänen kertojansa ovat kotoisin eri maista ja maanosista ja ottavat osaa taisteluihin myös muualla kuin länsirintamalla: Galitsiassa, Balkanilla, Dolomiiteilla, Armeniassa, Mesopotamiassa, Itä-Afrikassa ja merillä.

Useimmat ovat nuoria, 20 ikävuoden tuntumassa. Vanhimmat ovat 45-vuotias Ranskan hallituksen virkamies ja kirjailija sekä samanikäinen amerikkalainen kenttäkirurgi.

Kertojat ovat sotahierarkian alapäästä jalkaväenmiehiä, tykkimiehiä ja alppijääkäreitä, yksi on eteläamerikkalainen, oman mantereensa sotia kokenut seikkailija, joka kokee osmanien armeijassa armenialaisten joukkotuhon.

Naispuolisista kertojista yksi on sodan alkaessa vielä koulussa, kaksi on sairaanhoitajia ja yksi australialainen autokuskina Serbian armeijassa.

Nämä kertojat tietävät tulevaisuudesta ja maailman tapahtumista päiväkirjoissaan ja kirjeissään yhtä paljon kuin ihmiset tietävät. Hyvin vähän.

Se tuo kerrontaan oman vivahteensa, mutta kun yksi kertoo vuosikymmeniä myöhemmin ilmestyneissä muistelmissaan spontaaneista tunteistaan 1917 Moskovassa, ollaan jo vähän heikoilla jäillä.

Englundin "sammakkoperspektiivi" toimii kuitenkin hyvin, ja kirja on jälleen loistava osoitus taidoista sekä kirjailijana että historioitsijana, joka tällä kertaa kirjoittaa "anti-historiaa" ja kertojiensa mentaalihistoriaa.

Joskus Englund innostuu itsekin fundeeraamaan ja kirjoittaa esimerkiksi Suuren sodan vuosista tuttua tekstistä omaa elämäänsä elävistä sodista:

"Ikivanha totuus ilmenee jälleen kerran, sen mukaan sodista tulee ennemmin tai myöhemmin kontrolloimattomia ja tuhoavia, sillä ihmiset ja yhteiskunnat vaikuttavat sokeassa voitonjanossaan uhraavan kaiken. Se on harvoin ollut todempaa kuin nyt, jolloin vallanpitäjät ovat tahattomasti ja suunnittelematta päästäneet valloilleen harvinaisen valvomattomia voimia: äärimmäisen nationalismin, yhteiskunnallisen vallankumouksen, uskonnollisen vihan. (puhumattakaan irvokkaasta velkaantumisesta, joka jäytää hajalle kaikkien sotaakäyvien maiden taloudellisen hyvinvoinnin.)"

Tämä kehitys johti tunnetusti hirvittäviin kokemuksiin, jotka elävät edelleen moralistis-ideologisten ristiretkien aikaansaannoksina.

Peter Englund: Stridens skönhet och sorg. Första världskriget i 212 korta kapitel. Atlantis. 632 s. 29 e.

Helsingin Sanomat | hs.kulttuuri@sanoma.fi