Saksalainen nykyfeminismi on seksikästä ja rentoa

Uudet feministikirjailijat käyvät alapäähuumorilla vanhoillisia vastaan

Nuoret kolmikymppiset feministit eivät hyökkää Saksassa enää toisen sukupuolen kimppuun, vaan nyt tehdään äidinmurhaa.

Nuoret ovat irrottautuneet feminismiin yhdistetystä hapannaamaisuudesta, ja pitävät nyt hauskaa. Nykyfeminismi on seksikästä ja rentoa.

Uuden feminismin kohutuimpia edustajia on televisiojuontaja Charlotte Roche kiistellyn kirjansa Feuchtgebiete (Kosteusalueet) takia.

Kirjaa luonnehditaan parodian ja pornografian sekoitukseksi. Siinä hyökätään hygieniaintoilua vastaan ja siitä löydetään näennäistä feminismiä ja halua synnyttää skandaali.

Kirjaa mainostetaan sanomalla sen rikkovan tabuja. Keskeisiä termejä ovat pimppa, pepunreikä, mastrubaatio, verinen anaalinen yhdyntä ja kehon eritteet.

Feuchtgebiete on ollut jo kuukausia bestsellerlistan ykkösenä. Siitä puhutaan lehtien palstoilla ja kirjailijaa viedään tv-tapahtumasta ja lukutilaisuudesta toiseen ristiin rastiin ympäri Saksaa ja nyt myös naapurimaihin.

Teoksen oikeudet on myyty 16 maahan, myös Suomeen.

Kirjan päähenkilö on herttaisen naiivi ja samalla itsetietoinen 18-vuotias Helen Memel, joka kuvailee tarkoituksellisen viattomasti erilaisia mastrubaatiomenetelmiä ja kokoaa hartaasti anekdoottikokoelmaa kehon eritteistä.

Tuhmien fantasioiden vastakohtana kuulostaa kirjan tarina hämmästyttävän sovinnaiselta. Helen Memel on sairaalassa saatuaan alapään karvojenpoistosta haavan "kukkakaalimaisten peräpukamien koristamaan perseeseensä".

Sairaalassa häntä askarruttaa seksuaalisten fantasioiden ohella se, kuinka saisi eronneet vanhempansa jälleen yhteen.

Yrityksistä huolimatta hän epäonnistuu, mutta tarinalla on silti onnellinen loppu, kun Helenin lyö hynttyyt yhteen erään mieshoitajan kanssa.

Charlotte Rochen kirjaa on juhlittu manifestina mainosten pakkosyöttämää naiskuvaa vastaan.

Rochen sanotaan edustavan uutta feminismiä.

Toisten mielestä taas kirja on joko romaaniksi muokattu pamfletti tai tabujen rikkomisesta kirjoitettu satiiri. Roche näyttää tietävän, miten lukijat saadaan kiinnostumaan inhoa herättävistä asioista ja kuinka mediamaailma saadaan pyörittämään karusellia, Die Welt -lehti toteaa.

Silti monet ihmettelevät kirjan valtaisaa menekkiä. Sen provokaatio vaikuttaa korkeintaan "äidin ovelle jätetyltä kakkakasalta", todetaan Literaturen-kirjallisuuslehdessä.

Joidenkin kriitikoiden mielestä ei ole edes kyse kirjallisuudesta vaan vessanseinäkirjoittelusta.

"Kun istun pissalla ja kakalla, niin syön aina räkää nenästäni", Spiegel-lehti lainaa kirjaa.

Kirjailija Thea Dorn vertaa Die Zeit -lehdessä Charlotte Rochen kirjaa itävaltalaiseen tytärtään vuosikausia hyväksikäyttäneeseen Josef Fritzliin: Fritzlin tapauksessa pikkuporvarillisen julkisivun takana rikottiin tabuja, Rochen tapauksessa tabujen rikkomisen takaa paljastuu pikkuporvarillisuus.

Myös Jana Henselin ja Elisabeth Raetherin kirjoittama Neue deutsche Mädchen (Uudet saksalaistytöt) provosoi keskustelemaan.

Uusfeministit eivät sodi enää miehiä vaan edellistä feministisukupolvea vastaan.

Vanhempaa feministipolvea Saksassa edustaa Alice Schwarzer, 65.

Schwarzer on saksalaisen 1970-luvun feministiliikkeen merkkihenkilöitä ja hän toimii edelleen perustamansa feministilehden Emman päätoimittajana. Schwarzerin saavutuksille myös nuoret antavat arvoa, mutta hänen teemansa – pornografian ja prostituution vastaiset kampanjat ja naisten alistaminen islamissa – eivät enää kiinnosta nuoria. Schwarzer seuralaisineen kuuluu historiaan.

Nuorten mielestä vanhat pitävät kiinni maailmankuvastaan, jonka mukaan miehiä vastaan tulee taistella, kun nuoret itse uskovat, että sukupuolten tasa-arvo ei ole mikään utopia, vaan tavoitettavissa.

Henselin ja Raetherin kirja on päiväkirjan tapainen henkilökohtainen teos, missä tekijät kertovat omasta lapsuudestaan, miessuhteistaan, työstä ja toiveistaan.

Kirjoittajat myöntävät, että naiset alistuvat edelleen tiedostamatta elämään miesmaailman sääntöjen mukaan.

He myös väittävät, että naiset pakenevat työelämästä, koska eivät halua osallistua valtataistoon. He eivät usko kotiäidin mutta eivät myöskään uranaisen rooliin, vaan etsivät jotain uutta.

"Juopa feministisukupolvien välillä on syvä", Hensel toteaa.

Kuilun syvyys näkyy myös vanhemman polven ylenkatseisesta reaktiosta kirjaa kohtaan.

Kirjallisuuslehti Literaturen kommentoi teosta "sieväksi tyttöjen kapinaksi, joka ei vie naisasialiikettä yhtään eteenpäin". Tekijät puhuvat vain omasta minästään, teoksesta puuttuu täysin poliittinen aspekti ja naisasialiikkeeseen kuuluva visio oikeudenmukaisuudesta, arvostelijat jatkavat.

Kärkkäimmän kritiikin esitti äskettäin toimittajakirjailija Mely Kiyak Die Zeit -lehden artikkelissaan Entä me? Hänen mielestään kiista pyörii vain kristillisten keskiluokkaan kuuluvien naisten ympärillä.

Täysin ulkopuolelle jäävät maahanmuuttajat ja alempiin sosiaaliluokkiin kuuluvat naiset paljon suurempine ongelmineen.

Charlotte Roche Feuchtgebiete", DuMont Verlag 2008, 219 s.

Jana Hensel, Elisabeth Raether, "Neue Deutsche Mädchen", Rowohlt 2008, 205 s.

Helsingin Sanomat | hs.kulttuuri@sanoma.fi