Susan Jacoby väittää jenkkien rehvastelevan typeryydellään

Washington. Newyorkilainen kulttuurikirjoittaja Susan Jacoby, 62, väittää tuoreessa kirjassaan Amerikkalaisen typeryyden aika, että amerikkalaiset eivät ole pelkästään muuttuneet tietämättömämmiksi vaan että he suorastaan ylpeilevät sillä.

Jacobyn mukaan junttikulttuurin ruumiillistuma on maan presidentti George W. Bush. Hänen ei tarvinnut näytellä junttia, koska hän on sitä luonnostaan.

Kun Bush puhuu kansasta, hän käyttää sanaa folks, joka on tuttavallinen ilmaisu tarkoittaen tavallisia mukavia ihmisiä tai meidän porukkaa.

Jacoby huomaa, että yksikään presidentti ei käyttänyt folks-sanaa puheissaan ennen vuotta 1980. Nyt Bush puhuu "porukan hallituksesta, joka on tehty porukkaa varten ja porukan toimesta".

Jacoby sanoo, että nykyisessä ilmapiirissä yksi pahimmista haukkumasanoista on elitisti. John F. Kennedy, jonka mieliromaani oli Stendhalin Punainen ja musta, oli mitä elitistisin presidentti.

Kun Kennedy oli yleisön joukossa ja hänelle tarjottiin lännenhattua, lippalakkia tai intiaanipäähinettä, hän työnsi ne kohteliaasti syrjään eikä ruvennut esittämään tavallista pulliaista.

Lehtimiehenä ja kulttuurin alan tietokirjailijana tunnettu Jacoby ei ole suinkaan ainut amerikkalaisten tietämisen tasosta huolestunut kirjoittaja. Kyseessä on vuosikymmeniä vanha amerikkalaisen kirjallisuuden laji, joka tuottaa jatkuvasti uusia kirjoja.

Vuodenvaihteen tienoilla ilmestyi Jacobyn kirjan lisäksi Lee Siegelin kuvaus siitä, minkälaista ihmisen elämä on "sähköisen roskajoukon keskellä" ja Eric G. Wilsonin kirja amerikkalaisesta onnellisuuden pakkomielteestä.

Jacobyn mukaan epä-älyllisyyttä ruokkii ensisijaisesti kuvallinen viestintä, josta hän käyttää yleisnimitystä video. Katsominen syrjäyttää lukemista kiihtyvällä vauhdilla. Paperilehdet alkoivat vastata television kilpailuun 1980-luvun lopulla lyhentämällä juttujaan neljännekseen tai puoleen.

Jacoby sanoo, että lehtien päätoimittajat eivät enää yritä kilpailla toisten sanoma- ja aikakausilehtien kanssa vaan YouTuben, tositelevision ja netin blogien kanssa.

Se pakottaa lehdet valitsemaan aiheensa niin, että ne voidaan kirjoittaa lyhyeen tilaan. Monimutkaisemmat asiat on pudotettava pois. Paperilehdet joutuvat tyhjänpäiväistämään sisältöään, koska ne ovat menneet mukaan väärään kilpailuun.

Lehdet mainostavat jo nopealukuisuuttaan, eikä Jacobyn mielestä ole kuin ajan kysymys, kun jokin niistä alkaa mainostaa itseään niiden ihmisten lehtenä, jotka vihaavat lukemista.

Jacobya ärsyttää, että osa lehdistä on luopunut kulttuurisivuistaan ja antanut kulttuuriarvostelut bloggareiden huoleksi. Blogit ovat Jacobyn mukaan lähinnä vain harrastelijoiden itseilmaisua eivätkä vuoropuhelua. Ne eivät korvaa kulttuurisivujen ammattitaitoisia kirja-, musiikki- ja taidearvosteluja.

Jacoby on kerännyt kirjaansa amerikkalaisten hatarasta tietomäärästä kertovia mittaustuloksia. Esimerkiksi lähes puolet nuorista sanoo, että heille ei ole tärkeää tietää, missä maailman maat sijaitsevat.

Kun 18–24-vuotiailta amerikkalaisilta kysyttiin vuoden 2006 alussa, missä on Irak, kaksi kolmesta ei osannut näyttää sitä kartalta. Siihen mennessä Irakissa oli kuollut jo 2 400 amerikkalaista sotilasta.

Presidentti Bush jäi kerran kiinni siitä, että hän luuli Meksikossa puhuttavan meksikoa. Se ei kai ollut suuri juttu, koska kolmannes 18–24-vuotiaista ei pidä yhdenkään vieraan kielen taitoa tärkeänä asiana.

Vuonna 2006 Yhdysvaltain suurlähetystössä Bagdadissa työskenteli 1 100 amerikkalaista, mutta heistä vain 36 osasi jonkin verran arabiaa ja kuusi puhui sitä sujuvasti.

"Voi olla kauhistuttavaa, mutta ei järin yllättävää, että Yhdysvallat miehittää suurlähetystön melkein kokonaan diplomaateilla, jotka eivät kirjaimellisesti ymmärrä, mistä paikalliset ihmiset puhuvat", kirjoittaa Jacoby.

Jacoby päätti kirjoittaa kirjansa kuultuaan kahden pukumiehen keskustelun newyorkilaisessa baarissa pian World Trade Centerin iskun jälkeen.

"Tämä on sama homma kuin Pearl Harbor."

"Mikä Pearl Harbor?"

"No se, kun vietnamilaiset pommittivat yhtä satamaa ja aloittivat Vietnamin sodan."

(Japanin yllätyshyökkäys Havaijin Pearl Harboriin satamaan vaurioitti vakavasti Yhdysvaltojen Tyynenmeren laivastoa 1941. Pian iskun jälkeen Yhdysvallat päätti osallistua toiseen maailmansotaan.)

Susan Jacoby: The Age of American Unreason, Pantheon Books 2008

Helsingin Sanomat | hs.kulttuuri@sanoma.fi