Suuri synteesi oikeudenmukaisuudesta

Amartya Sen on järjen humanisti ja aikamme merkittävin moraalifilosofi.

Pitääkö meillä olla käytössä ihanneyhteiskunnan malli, ennen kuin voimme edistää oikeudenmukaisuutta? Intialainen Amartya Sen vastaa hienolla analogialla: "Jos yritämme valita Picasson ja Dalin taulun välillä, siinä ei auta yhtään analyysi, jonka tuloksena Mona Lisa osoittautuu ihannemaalaukseksi maailmassa".

John Stuart Milliä ja ehkä myös Karl Marxia pidetään viimeisinä ajattelijoina, jotka ovat pystyneet luomaan uusia ideoita niin taloustieteessä, moraalifilosofiassa kuin politiikan teoriassa. Taloustieteen Nobelin palkinnon vuonna 1998 saanut Sen osoittaa, että se on mahdollista myös nykyään.

Teos

The Idea of Justice, "Oikeudenmukaisuuden idea", on 25 vuoden tieteellisen työn synteesi. Se on ehdottomasti merkittävin moraalifilosofinen teos sitten John Rawlsin oikeudenmukaisuusteorian vuodelta 1971.

Kirjan moraalinen sydän on heti ensimmäisessä kappaleessa: "Ei meitä liikuta sen ymmärtäminen, että maailma ei ole vieläkään täydellisen oikeudenmukainen, vaan se, että näemme ympärillämme selvästi korjattavia epäoikeudenmukaisuuksia, jotka haluamme poistaa".

Meidän ei tarvinnut tietää, miltä ihanneyhteiskunta näyttää, kun päätimme, että orjuus olisi parempi lakkauttaa.

Sen ilmoittautuu eurooppalaisen valistuksen perinteen jatkajaksi, täydennettynä vanhan intialaisen moraalifilosofian aarteilla.

Hän erottelee valistuksessa kaksi perinnettä. Sopimusteoreettisen perinteen keskeinen kysymys on: Millainen on oikeudenmukainen yhteiskunta? Tämä perinne keskittyy niiden instituutioiden ja sääntöjen määrittelyyn, joiden olemassaolo on merkki oikeudenmukaisuuden toteutumisesta. Sen edustajia ovat muun muassa Hobbes, Locke, Kant ja Rousseau.

Toisen, vertailevan perinteen keskeisiä kysymyksiä ovat: Millaiset ovat ihmisten mahdollisuudet tehdä haluamiaan elämänvalintoja? Mitkä ovat vaihtoehdot oikeudenmukaisuuden lisäämiseksi? Perinteen keskeisiä edustajia olivat Adam Smith, Marx ja Mill.

Elämänvalintoihin vaikuttavat resurssit. Sen pitää varallisuuden tasa-arvoista jakautumista välttämättömänä, mutta ei riittävänä edellytyksenä oikeudenmukaisuuden lisäämiselle.

Ehkä vieläkin tärkeämpiä ovat ihmisten kyvyt käyttää resursseja. Kyvyt voivat tarkoittaa muun muassa parempaa koulutusta, toimivaa oikeuslaitosta, parempaa terveydenhuoltoa tai kattavaa informaation saatavuutta.

Demokratialla on Senin teoksessa keskeinen asema. Senille demokratia on "julkista väittelyä", "keskustelulla hallitsemista".

Demokratiaa ei voi jättää pelkkien instituutioiden varaan, koska se jää muodolliseksi: järjestetään vaaleja ja valitaan parlamentteja, joilla ei ole valtaa. Senin mukaan demokratiaa tulisi arvioida sen perusteella, missä määrin kansan eri osien erilaiset äänet otetaan huomioon. Muodollisten demokratioiden määrä on kuitenkin kasvussa.

Senin

aatehistoriallinen oppineisuus on hämmästyttävää. Hän osoittaa, kuinka taloustieteilijät käyttävät Adam Smithiä "irrationaalisiin ja typeriin" tarkoituksiinsa, vastoin tämän moraalifilosofisia käsityksiä. Smith tyrmäsi oman edun maksimoinnin, ja Sen säestää: "Kyvyttömyys ottaa huomioon muita ihmisiä ei ole todiste järjen käytöstä vaan sen puutteesta."

Tämä teos tulee seuraavien vuosien aikana poikimaan runsaasti erittäin tärkeitä filosofisia ja yhteiskuntatieteellisiä tutkimuksia ja keskusteluja. Tässä puhuu järjen humanisti, joka uskoo tiedon ja demokraattisen väittelyn voimaan oikeudenmukaisemman maailman luomisessa.

Kirjoittaja toimii johtajana Suomen Akatemiassa.

Amartya Sen: The Idea of Justice. Allen Lane, London 2009, 496 s.

Helsingin Sanomat | hs.kulttuuri@sanoma.fi