Terrorismi lisää tylsyyden määrää

Mitä yhteistä on itsemurhaiskuilla ja tositelevisiolla? Martin Amisin mukaan paljonkin.

Kumpikin tarjoaa nopean ja helpon tien kuuluisuuteen. Sekä Mohammed Atta että BB-tähdet saavat osakseen massojen ihailun ilman lahjakkuutta tai ahkerointia.

Oivallus esiintyy Amisin tuoreessa tekstikokoelmassa The Second Plane. September 11: 2001–2007. Vertaus näyttää brittikirjailijan parhaimmillaan: irvailevana, yllätyksellisenä, yhtä aikaa hauskana ja moraalisena.

Sellaisena Amis on opittu tuntemaan yli 30 vuotta.

Ikävä kyllä esseistä, kritiikeistä ja novelleista koostuva kirja moralisoi muuten liikaa ja ilakoi liian vähän.

Amis valittaa, etteivät liberaalit britit vieläkään tajua radikaalin islamismin hirvittävyyttä. Samaan hengenvetoon hän kirjoittaa kaikista muslimeista epäkunnioittavasti.

Amis on aina kirjoittanut paremmin krapulasta ja huonosta seksistä kuin ydintuhosta tai stalinismista. Tai ainakin suuret teemat ovat vaatineet rinnalleen jotain arkipäiväisempää.

Toki The Second Planessa proosan maskuliinisesta rytmistä voi nauttia, vaikkei ajatuksista välittäisikään.

Amis huomaa, että vaikka terrorismi on tylsyyden vastakohta, se on lisännyt tylsyyden määrää maailmassa. Eikä kyse ole vain lentokenttien turvatarkastuksista. Myös yksiviivainen uskonnollisuus on tappavan tylsää.

Ja uskonnollinen puhe on täynnä kliseitä, Amis muistuttaa.

Kirjan novelleista toinen on taidokas kuvaus diktaattorin pojan kaksoisolennon elämästä, toinen kertoo terroristi Attan viimeisistä päivistä.

Se on ensimmäisiä terroristien näkökulmasta WTC-iskua kuvaavia fiktioita. Novellin Atta kärsii ummetuksesta kuin rangaistuksena pahoista teoistaan. Tämä on amismainen sekoitus banaalia ja mahtipontista, yksityistä ja metafyysistä, naurettavaa ja väkivaltaista.

Samalla kun Amis on 2000-luvulla julkaissut heikkoja kirjoja, varhaisten mestariteosten arvo on vain noussut.

Money (1984) valittiin Guardianin asiantuntijaäänestyksessä toiseksi parhaaksi brittiromaaniksi vuosilta 1980–2005.

Suomalaisen kustantamisen omituisuuksista kertoo, että Amisin ehkä kehnoin romaani Keltainen koira (2003) on suomennettu, mutta Moneyta ja London Fieldsiä (1989) ei vieläkään.

Seuraava romaani, työnimeltään Pregnant Widow, tulee käsittelemään 1960–70-luvun feminismiä omaelämäkerrallisesta näkökulmasta. Ehkäpä tuttuun virnuiluun on silloin enemmän varaa.

Martin Amis: Second Plane. September 11: 2001–2007. Jonathan Cape.

Helsingin Sanomat | hs.kulttuuri@sanoma.fi