Todellisuus, tule takaisin!

David Shields: fiktiivinen juoniromaani on tappanut kirjallisuuden.

Kirjallisuus on menettämässä merkityksensä länsimaisessa kulttuurissa. Se tukeutuu edelleen fiktioon ja juonikertomukseen, vaikka näistä ei ole nykytodellisuuden hahmottajiksi.

Näin kirjoittaa David Shields (s. 1956), Seattlessa asuva amerikkalainen kirjailija.

Helmikuussa ilmestyneelle teokselleen Reality Hunger Shields on antanut alaotsikoksi "manifesti".

1900-luvun alun avantgardemanifesteissa uudelle tehtiin tilaa nimittelemällä sen vihollisia taantumuksen edustajiksi.

Shieldsin manifestissa uuden kirjallisuuden vihollisiin kuuluu romaani. Shieldsin mukaan kirjallisuuden onnettomuudet alkoivat, kun romaani puhdistettiin taidemuodoksi ja mielikuvituksen tuotteeksi 1800-luvulla. Romaanin valtaannousun myötä kirjallisuus vetäytyi itseensä ja lakkasi kommunikoimasta tieteen, filosofian ja yhteiskunnallisen ajattelun kanssa. Näin tallattiin polku kohti merkityksettömyyttä.

Analyysille löytää kaikupohjaa näkemyksistä, joita ranskalaiset kirjallisuudentutkijat ovat esittäneet viime vuosina.

Muiden muassa Tzvetan Todorovin ja William Marxin mukaan kirjallisuus kärsii nyt alennustilasta, jonka juuret ulottuvat taiteen autonomisoimiseen 1800-luvulla.

Tekstissään La littérature en péril (2007) Todorov valittelee kirjallisuuden tolaa Ranskassa. Ranskalaisen kirjallisuuden pääsuuntaukset ovat nykyään formalismi, nihilismi ja solipsismi – kolme tapaa menettää yhteytensä todellisuuteen, Todorov kärjistää.

Reality Hunger elvyttää kirjallisuuden todellisuussuhdetta ei-fiktion (nonfiction) avulla.

Ei-fiktio tarkoittaa fiktion ja faktan välistä leveää vyöhykettä, josta löytyy niin muistelmia, dokumentaarista taidetta kuin laihdutusoppaitakin. Amerikkalaisessa kirjallisuudessa se on nostettu iskusanaksi useita kertoja 1900-luvun jälkipuolella.

Shields vertaa ei-fiktiota ei-sukkien osastoon vaatekaupassa. Tältä osastolta ei ole tarkoitus etsiä uutta "materiaalin ilmaisuvoiman pakkopaitaa" juoniromaanin tilalle. Päinvastoin sieltä löytää joukon joustavia kehyksiä, joita käyttämällä "asiat voidaan siepata kertomukselta".

Kertomuksissa Shieldsiä ärsyttää ennen muuta asioiden lukitseminen tiettyyn tarkoitukseen: tarinan loppu asettaa kaiken edeltävän paikalleen yksityiskohtia myöten. Mallista on syytä luopua, jos kirjailija hyväksyy ennakoimattoman osaksi todellisuuttaan.

"Parasta fiktiota kirjoitetaan nyt ei-fiktiona", Shields väittää.

Hän löytää 1700-luvulta vertailukohdan nykytilanteelle. Tuolloin fiktio ja kertomus olivat huonossa huudossa. Romaanikirjailijat oivalsivat, että teksteille saa uskottavuutta jäljittelemällä elämäkerrallisen kirjoittamisen muotoja, kuten muistelmia, päiväkirjoja ja kirjeitä.

Kirjallisuuden voittokulku alkoi Daniel Defoen ja kumppaneiden "yksityisistä historioista", nykytodellisuuden käsittelystä henkilökohtaiseen tapaan.

Sieppaamalla ei-fiktion keinoja uuteen käyttöön kirjallisuus voi löytää hukkaamansa kärjen.

Jos 2010-luvulla halutaan edelleen kirjoittaa romaaneja, Shields soisi niiden olevan 1700-luvun tapaan säännötöntä, muotoaan muuntelevaa ja tekstilajeja sekoittavaa kirjoitusta, joka väittää olevansa ajankohtaista ja totta häikäilemättä.

Shields kehittää ihanteitaan vastaavaksi "lajien lajiksi" lyyrisen esseen. Se pohtii tosiasiaväittämiä henkilökohtaiseen sävyyn takomatta niistä juonta tai argumenttia.

Se ristivalottaa teemojaan verkottamalla toisiinsa tiiviitä, proosarunon kaltaisia ajatuskokeita.

618 katkelmasta koostuva Reality Hunger toteuttaa lyyrisen esseen ohjelmaa. Avantgardemanifesteista poiketen se korostaa epäperäisyyttään: David Shields punoo tekstinsä sadoista lainauksista muilta kirjailijoita, lainausmerkkejä käyttämättä.

Eklektisyytensä takia manifesti on altis kritiikille monesta suunnasta.

Minun mielestäni teoksen katkelmasarjat ymmärtävät liian hyvin toisiaan, niiden välillä on turhan vähän jännitteitä. Ehkä jännitettä syntyy enemmän, jos lukija on juoniromaanin kiihkeä kannattaja.

Reality Hunger on kirja uudesta, muotoutumassa olevasta taidesuuntauksesta. Suuntauksen tunnusmerkkejä jäljittäessään Shields tulee vastanneeksi kysymykseen, mitä kirjallisuudessa on tapahtunut postmodernismin jälkeen. Vaikka vastaus on alustava ja perustuu lähinnä angloamerikkalaiseen materiaaliin, se avaa kiinnostavia näkökulmia länsimaisen kirjallisuuden viime vuosikymmeniin laajemminkin.

David Shields: Reality Hunger. A Manifesto. 310 s. London: Hamish Hamilton (Penguin Books) 2010.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.kulttuuri@sanoma.fi