Totuuden puhuja pilasi pankkimiesten juhlat

Raghuram Rajan on kuin Max Jakobson: hän näki, mihin maailma oli menossa, eikä pelännyt sanoa sitä ääneen.

Kun eduskunnan ulkoasiainvaliokunta 22 vuotta sitten täytti 70 vuotta, juhlapuhujana oli Max Jakobson. Hän kuvasi syksyn 1988 mullistavia kansainvälisiä tapahtumia ja etsi tarinalle juonta. Yleisö oli suomalaisen politiikan ja virkamiesjohdon huippua. Jakobson piti hiljaisella äänellä puheensa, joka päättyi yhteenvetoon: "Mitä tapahtuu DDR:lle, kun usko järkkyy? Puola on edelleen Puola, Unkari on Unkari siinäkin tapauksessa, että sosialistinen järjestelmä murtuu, mutta jos näin tapahtuu DDR:ssä, siitä ei jää jäljelle mitään."

Yleisö istui paikallaan hiljaisena ja hämmentyneenä. Tänään tunnemme jatkon. DDR:stä ei jäänyt jäljelle mitään. Alkoi tapahtumasarja, joka muutti Saksan, mutta myös koko maailman.

Jälkikäteen usein kysyttiin, miksi kukaan ei osannut ennustaa tapahtumien kulkua? Oli ainakin yksi: Max Jakobson. Olin kuuntelemassa tuota sensaatiomaista puhetta.

Kun Alan Greenspan jätti Yhdysvaltain keskuspankin pääjohtajan tehtävät vuonna 2005, Jackson Holessa, Wyomingissa pidettävä vuotuinen keskuspankkisymposium omistettiin hänen kunniakseen. Tapahtumaan kokoontuu joka elokuu keskuspankkien pääjohtajia, taloustieteilijöitä ja pankkiekonomisteja eri puolilta maailmaa.

Vuorollaan puhujat korostivat Greenspanin ansioita Fedin puheenjohtajana. Hänet nostettiin historian parhaiden keskuspankin pääjohtajien joukkoon, ellei aivan parhaaksi. Sitten tuli vuoroon Raghuram Rajan, Kansainvälisen valuuttarahaston silloinen pääekonomisti. Hän oli antanut alustukselleen otsikon: Onko rahoitusjärjestelmän kehitys tehnyt maailmasta riskialttiimman? Rajan esitteli tutkimustaan rauhallisesti hiljaisella äänellä. Huolellisesti argumentoiden hän vastasi kysymykseen kolme kertaa "kyllä".

Ensinnäkin: riskinottoa olivat vaarallisella tavalla kiihdyttämässä etupainotetut johdon bonukset.

Toiseksi: sijoittajille myytiin luottoriskijohdannaisia halvalla. Vakuutusyhtiöt tekivät niillä silti suuria voittoja, koska riskejä pidettiin vähäisinä. Mutta jos ne toteutuisivat, tuska olisi valtava.

Kolmanneksi: pankit pitivät salkuissaan suuria määriä luomiaan monimutkaisia arvopapereita. Jos pankkien paperien riskit toteutuisivat, pankkien keskinäinen luottamus menisi. Pankkien välinen markkina kuivuisi, ja täysimittainen kriisi olisi valmis.

Ensin Rajanin puhe mykisti salin. Sitten hänen kimppuunsa kävi voimakkaasti moni suuri nimi. Hyökkäyksen rajuus tuntui epämiellyttävältä. Rajan puolusti tutkimustaan, mutta jäi juhlan pilaajan asemaan. Tänään tunnemme jatkon. Kaksi vuotta myöhemmin, vuonna 2007, rahoitusmarkkinoiden häiriöt alkoivat ja lopulta levisivät laajamittaiseksi finanssikriisiksi. Seurauksena oli suuri kansainvälinen talouskriisi, jolle vetää vertoja vain 1930-luvun suuri lama.

Monet ovat jälkikäteen kysyneet, miksi kukaan ei osannut ennustaa tällaisen kriisin olevan mahdollinen? Kysyjien joukossa oli jopa Englannin kuningatar.

Oli ainakin yksi: Raghuram Rajan. Olin kuuntelemassa tuota poikkeuksellista esitystä.

Max Jakobsonia ja Raghuram Rajania yhdistää se, että he kykenivät oman loogisen analyysinsä pohjalta esittämään kehityksestä näkemyksen, joka poikkesi täysin valtavirrasta. He olivat oikeassa maailman politiikan ja talouden historiallisissa käännekohdissa.

Jukka Tarkan kirja Max Jakobsonista ilmestyy lähipäivinä. On syytä uskoa, että Tarkka historioitsijana selvittää Jakobsonin poikkeuksellisen puheen taustaa.

Rajanilta on ilmestynyt keväällä kirja Fault Lines (vapaasti suomennettuna Murtokohtia). Esipuheessaan hän kertoo Jackson Hole Symposiumista. Hieman liioitellen hän tunsi olleensa varhaiskristitty, joka oli vaeltanut nälkäisten leijonien joukkoon.

Rajan pyrkii tuoreessa kirjassaan luomaan sirpaleista kokonaiskuvan finanssikriisin syistä. Yksi kriisin taustatekijä Rajanin mukaan on taloudellinen eriarvoisuus Yhdysvalloissa. Rajoitetun ammattitaidon omaavien työntekijöiden asema on heikentynyt nopeasti teknologian kehityksen myötä. Heidän reaalitulonsa ovat laskeneet, ja usein he ovat joutuneet työttömiksi. Heikko työttömyysturva ja puuttuva sairausvakuutus vievät eriarvoisuutta syventävään kierteeseen.

Suureen ongelmaan haettiin ihmelääkettä. Helpotettiin luottojen myöntämistä niille ihmisille, jotka olivat jääneet osattomiksi kasvun ja teknologisen kehityksen hedelmistä. Asuntoluotot nousivat avainasemaan. Kaikille haluttiin tarjota mahdollisuus, jos ei muuhun, niin edes omaan asuntoon. Aikomukset olivat hyvät, mutta tulokset kaukana siitä. Laajamittainen asuntoluottojen tyrkyttäminen heikosti maksukykyisille ihmisille alkoi. Helppo laina osoittautui äärimmäisen kalliiksi yritykseksi tasoittaa elintasoeroja.

Toinen kriisin taustasyy ovat kansainvälisen talouden tasapainottomuudet. Osa maista perustaa kasvustrategiansa vientiin. Ensin olivat liikkeellä Saksa ja Japani, sitten Korea, Taiwan ja lopulta Kiina. Ne tuottivat suuret kauppa- ja vaihtotaseen ylijäämät. Ylijäämämaat taas tarvitsivat maita, jotka halusivat tuoda tavaroita, ja riittävän luotettavia ottaakseen niiltä velkaa.

Ilmeinen kandidaatti Rajanin mukaan oli Yhdysvallat, mutta muitakin oli. USA oli kasvavan eriarvoisuuden vuoksi tullut poliittisesti suosiolliseksi velalla rahoitettavaa kulutusta kohtaan. Elpyminen tapahtui usein ilman työpaikkojen lisäystä. Yhdysvalloissa sosiaalinen turvaverkko oli kuitenkin riittämätön vastaamaan tähän haasteeseen. Sen takia amerikkalaisten äänestäjien kyky kestää taantumaa on heikompi kuin muissa teollisuusmaissa.

Rajan katsoo, että tämän vuoksi joudutaan tekemään raha- ja myös finanssipolitiikassa elvytystoimia, jotka ovat vahingollisia USA:n talouden pitkän aikavälin terveelle kehitykselle ja myös koko maailmamme kehitykselle silloin, kun ne vaikuttavat finanssisektorin käyttäytymiseen.

Rajanin mukaan suuret finanssiyritykset olettivat, että ne olisivat liian suuria kaatumaan. Kun riskinottoa kannustavat palkkiojärjestelmät ja laumakäyttäytyminen liittyivät moraalikatoon, uskoon, että valtio lopulta pelastaa pankit, olivat ainekset katastrofiin valmiina. Lainattiin halvalla yhä enemmän ja otettiin yhä suurempia riskejä, kunnes musiikki loppui.

Rajan esittää kirjassaan laajan kokonaisuuden toimenpiteitä, jotka tarvitaan kriisien estämiseksi. Pitää puuttua globaalin talouden tasapainottomuuksiin. Jo se yksin on valtava tehtävä, kuten Rajan entisenä Kansainvälisen valuuttarahaston pääekonomistina tietää.

On uudistettava rahoitusjärjestelmän sääntelyä ja estettävä moraalikato.

On luotava turvaverkot työttömyyttä ja sairauksia varten ja taattava koulutus, joka antaa mahdollisuuksia kaikille. Ja paljon muuta.

Rajanin ohjelma on laaja, ja sen yksityiskohdista voidaan olla eri mieltä. Se on kuitenkin kokonaisuus. Finanssikriisi ja sitä seurannut taantuma ovat synnyttäneet suuren kriisiä ja sen syitä käsittelevän kirjallisuuden. Joukossa on monia hyviä teoksia.

Rajanin teos kuitenkin nousee listalla korkealle. Se laittaa palaset osaksi kokonaisuutta. Rajan hakee syitä syyttämättä ja etsii ratkaisuja.

Jos haluaa lukea yhden, tai vielä yhden kirjan rahoituskriisistä, Chicagon yliopiston professorin tuorein teos on hyvä valinta.

Raghuram G. Rajan: Fault Lines; How Hidden Fractures Still Threaten the World Economy. Princeton Press 2010.

Kirjoittaja on Suomen Pankin pääjohtaja.

Helsingin Sanomat | hs.kulttuuri@sanoma.fi