Valtavirta vie Euroopan

Kaikkien miellyttäminen on geopolitiikkaa, väittää Frédéric Martel.

Maailmansota on syttynyt. Kulttuuri ja informaatio ovat aseita, armeijat koostuvat sisällöntuottajista, ja ihmisten arvomaailmat valloitetaan valtavirralla: menestyselokuvilla, hiteillä ja bestsellereillä.

Viihde on juuri sitä "pehmeää valtaa", jolla maailman valtasuhteet määritetään, väittää ranskalainen journalisti ja mediatutkija Frédéric Martel kirjassaan Mainstream. Kulttuurien kamppailusta aiemmin kirjoittaneet Arnold J. Toynbee ja Samuel P. Huntington eivät vain ottaneet viihdettä riittävän vakavasti.

Martel ei tyydy toteamaan, että Disney ja Michael Jackson ja Da Vinci -koodi ovat amerikkalaista kulttuuri-imperialismia. Yhdysvallat toki kasvattaa kulttuurisisältöjensä vientiä kymmenen prosentin vuosivauhdilla, mutta kilpailijoiksi on nousemassa uusia mainstreamin tuottajia Intiasta, Kiinasta, Latinalaisesta Amerikasta ja arabimaailmasta.

Esimerkiksi arabiankielinen tv-kanava Al Jazeera tavoittaa jo satoja miljoonia katsojia ympäri maailmaa. Valtavirtaviihde on tulossa perässä, vaikka Libanonin palestiinalaistorilla ja kiinalaistehtaassa piraatti-dvd-levyjen joukossa amerikkalaiselokuvat nyt dominoivatkin.

Yhdysvaltojen valta-asema ei vielä horju, koska kilpailijakulttuurit eivät toistaiseksi ole pystyneet universalisoimaan valtavirtatuotantoaan.

Kuulostaako siltä, että sisällöntuotannon maailmankartalta on unohtunut jotakin?

Euroopan Unioni on yhä maailman toiseksi suurin sisältöjen viejä kolmanneksen osuudellaan, mutta kirjallisuutta lukuun ottamatta EU:n vienti on jo kymmenen vuoden ajan laskenut kahdeksan prosenttia vuodessa.

Yksittäisiä EU-maita ei näissä mittasuhteissa lasketa, ja EU:kin saa kirjassa vähiten huomiota. Kiinnostavia ovat silti syyt, joita Martel arvelee EU:n valtavirtatuotannon tyrehtymisen taustalla olevan.

Kansainvälinen kilpailun kasvaessa Eurooppa on menettänyt historiallisen kulttuurihegemonian. Viihdettä kuluttavat erityisesti nuoret, ja Eurooppa on demografisesti kovaa vauhtia vanhenemassa.

Eurooppa tuottaa kansallisia kulttuurituotteita, mutta yhtenäistä valtavirtaa tai massakulttuuria ei ole – paitsi Yhdysvaltojen tuottamana. Yliopistoissa, mediataloissa ja tv-yhtiöissä ollaan Yhdysvalloista jäljessä. Ja toisin kuin Intiassa tai Etelä-Amerikassa, internetiä ei Euroopassa nähdä mahdollisuutena vaan uhkana.

Tärkeintä kaikista: Eurooppa ei Yhdysvaltojen tavoin sulata sisäänsä koko maailman etnistä ja kulttuurista monimuotoisuutta ja sen dynaamisuutta, vaan sulkee sen ulkopuolelleen eräänlaiseksi suojelukohteeksi.

Marxilainen analyysi omistussuhteiden vaikutuksesta ei nyt auta. Martel kertoo vakuuttavilla esimerkeillä, kuinka eurooppalaiseen tai japanilaiseen omistukseen siirtyessään amerikkalaiset elokuva- ja levy-yhtiöt sekä kustantamot muokataan entistäkin amerikkalaisemmiksi – entistäkin mainstream-tuottavammiksi.

Martel ei ole Toynbeen ja Huntingtonin kaltainen kulttuurihistoriallinen teoreetikko, mutta viesti hänelläkin on. Kirjan tarkoitus on herättää Eurooppa unestaan sisältöjen maailmansodan todellisuuteen.

Martelin väite ei ole pelkkä heitto.

Kirjaansa varten hän on viiden vuoden aikana haastatellut 1 250:tä alan toimijaa viidellä mantereella, Hollywoodista Bollywoodiin ja Pekingistä Rio de Janeiroon. Yksityiskohdat haastatelluista ja paikoista eivät mahtuneet kirjaan, joten ne on julkaistu Martelin kotisivuilla yhdessä kirjallisuusluettelon, lähdetietojen sekä hänen tulkintojaan tukevien tilastojen ja taulukoiden kanssa.

Martel tuntee erityisen hyvin Yhdysvallat, mikä käy ilmi hänen avatessaan Hollywoodin monimutkaista mainstream-tuotantologiikkaa tai multiplex-elokuvateattereiden Hollywoodista käsin ohjattua maailmanvalloitusta. Ranskalaiset silti tuskin pitävät Martelia Amerikan demokratiasta kirjoittaneen Alexis de Tocquevillen kaltaisena intellektuaalisena uudisraivaajana, vaikka huomiota Martelinkin kirja on saanut.

Martelin ranskalaisille ja muille eurooppalaisille esittämän haasteen voi tiivistää amerikkalaisittain: "What are you gonna do about it?"

Frédéric Martel: Mainstream. Enquête sur cette culture qui plaît à tout le monde. Flammarion. 466 s. 23 e.

Helsingin Sanomat | hs.kulttuuri@sanoma.fi