Vihamieliset hirviöt osoittautuvat ihmisiksi

Sisäpiirin mies tarjoaa ainutlaatuisen kurkistuksen talebanien maailmaan.

Talebanien johtoliikkeen sisäpiiriin kuuluneen Abdul Salam Zaeefin omaelämäkerta on ainutlaatuinen kurkistus talebanien huonosti tunnettuun maailmaan. My life with the Taliban tarjoaa toisenlaisen tulkinnan Afganistanin tilanteesta vuodesta 1979 lähtien verrattuna länsimaisten asiantuntijoiden analyyseihin.

Kirjoittaja syntyi köyhän Kandaharin maaseudulla vuonna 1968. Zaeefin molemmat vanhemmat kuolivat, kun hän oli vielä lapsi. Neuvostoliiton hyökkäyksen jälkimainingeissa Zaeef joutui pakenemaan Pakistaniin pakolaisleirille.

Nuorukaisena hän liittyi mujahadeen-taistelijaksi miehityksen vastaiseen liikkeeseen. Afgaanit käyttävät tuosta aikakaudesta nimitystä jihad, joka tässä viittaa pyhään sotaan uskonnottomia vastaan.

Jihadin aikana Zaeef tutustui moniin merkittäviin mujahadeen-taistelijoihin – myös Mullah Omariin, joka on nykyisen taleban-liikkeen henkinen ja poliittinen johtaja.

Neuvostoliiton vetäydyttyä Zaeef palasi kotikyläänsä ja ryhtyi paikallisen moskeijan imaamiksi. Entiset mujahadeen-taistelijat kääntyivät toisiaan vastaan, ja sekasorto jatkui. Tavalliselle kansalle aiheutui mittaamatonta kärsimystä.

Zaeef ja muutamat muut Kandaharissa elävät uskonnolliset johtajat tulivat siihen johtopäätökseen, että afgaanien keskinäisten taistelujen on loputtava. Taleban-liike näki päivänvalon vuonna 1994.

Talebanit ottivat Kandaharin haltuunsa kortteli korttelilta ja saivat rauhan ja vakauden aikaan kaupungissa. Talebanien yhteiskuntakuri saa paikallisen väestön kannatuksen. Pian lähes koko maa on talibanien vallassa lukuunottamatta Pohjois-Afganistania. Siellä hallitsi Pohjoisen liiton sotapäällikkö Ahmad Shah Massoud.

Työstään talebanhallinnossa virkamiehenä Zaeef kertoo lyhyesti. Hän toimi muun muassa Heratin kaupungissa Afganistanin keskuspankin johtajana, Kabulissa apulaispuolustusministerinä sekä apulaiskaivos- ja teollisuusministerinä.

Sharian toteuttaminen toi lain ja järjestyksen vuosikausia sekasorrosta kärsineeseen maahan.

Naisten asemassa tapahtuneet dramaattiset muutokset Zaeef sivuttaa tyytymällä lakonisesti toteamaan, että talebanien noustessa valtaan Heratin kaupungissa naiset eivät enää käyneet töissä kodin ulkopuolella.

Omasta perheestään Zaeef ei kerro juuri mitään. Pashtunkulttuurin mukaan perhe-elämä ei kuulu ulkopuolisille.

Kansainvälisissä tiedotusvälineissä paljon julkisuutta saanutta "hyveiden edistämisen ja paheiden vastustamisen" ministeriötä kirjassa ei mainita.

Parhaillaan Zaeef valmistelee kirjaa talebanien historiasta, joten kenties nämä erityisesti länttä kiinnostaneet asiat saavat lisävalaistusta jatkossa.

Yksi

mielenkiintoisimmista jaksoista liittyy Zaeefin nimitykseen talebanien suurlähettilääksi Pakistaniin vähän ennen syyskuun 11. päivän 2001 iskuja.

Zaeef antaa ymmärtää, että talebanien suhteet Pakistaniin ja erityisesti sen tiedustelupalveluun eivät olleet ollenkaan niin läheiset kuin yleensä on ymmärretty.

Hän kertoo myös yksityiskohtaisesti siitä, miten Yhdysvaltojen edustajat olivat hänen kauttaan läheisissä  kontakteissa talebanien johtoon ja vaativat Osama bin Ladenin luovuttamista Yhdysvaltoihin.

Erityisen kiintoisa on kertomus, että talebanit olisivat olleet valmiita luovuttamaan Osaman johonkin kolmanteen muslimimaahan tuomittavaksi islamilaisista maista kootun tuomariston eteen sharialain mukaisesti.

Tämä esitys ei kuitenkaan kelvannut Yhdysvalloille. Afganistanin lähihistoria saattaisi olla kovinkin erilainen, mikäli näin olisi menetelty.

Syyskuun 11. päivän dramaattiset tapahtumat olivat käänteentekeviä paitsi Afganistanin myös Zaeefin elämän kannalta.

Vuoden 2002 alussa Pakistanin tiedustelupalvelu pidätti Zaeefin diplomaattisesta statuksesta huolimatta ja luovutti hänet amerikkalaisille. Hän päätyi Guantanamon vankileirille, jossa vietti yhteensä neljä ja puoli vuotta.

Zaeefin mukaan häntä kidutettiin useaan otteeseen ja amerikkalaiset vaativat tunnustamaan yhteydet al Qaidaan. Lopulta hänet vapautettiin ilman syytteitä. Nyt Zaaef elää Kabulissa vapaana miehenä, tosin jatkuvan tarkkailun alaisena.

Hän haluaa keskittyä islamin tutkimiseen eikä halua enää olla mukana päivän politiikassa.

Zaeef

näkee Yhdysvallat liittolaisineen miehittäjinä ja hänen viestinsä lukijalle on, että Afganistanin sota  ei  ole voitettavissa ulkopuolisten toimesta, vaan afgaanit tulisi jättää selvittämään omat ongelmansa keskenään.

Hän väittää, että ulkomaisten joukkojen läsnäolo vie pohjaa Afganistanin hallituksen uskottavuudelta kansalaisten   silmissä.

Kirjasta välittyy vahva kansallistunne, jossa korostuu pahstunkansan identiteetti ja kulttuuri. Zaeef myös toteaa, että ei ole olemassa maltillisia ja radikaaleja talebaneja. On vain talebaneja, jotka ovat uskollisia konservatiiviselle islamin tulkinnalle.

Tämä toteamus talebanien sisäpiiriin kuuluneelta henkilöltä asettaa kyseenalaiseksi viime aikoina käydyn keskustelun neuvotteluista niin kutsuttujen maltillisten talebanien kanssa.

Kirjan talebantaistelijoiden näkökulma pakottaa miettimään, ovatko  Zaeef ja hänen kaltaisensa todellakin lännen vihollisia.

Länsimainen lukija ei välttämättä  ymmärrä  talebanien ajatusmaailmaa, mutta kirjasta välittyy kuva heistä ihmisinä, ei vihamielisinä hirviöinä, jollaiseksi heidät usein on leimattu.

My life with the Taliban on suositeltavaa lukemista kaikille niille, jotka seuraavat Afganistanista käytävää keskustelua ja haluavat ymmärtää sen tilannetta pintaa syvemmältä.

Abdul Salam Zaeef:

My life with the Taliban.

Hurst & Company. 331 s.

Helsingin Sanomat | hs.kulttuuri@sanoma.fi