Wally Lamb teki naisvangeista kirjailijoita

Kun kirjoittajatyöpajassa alkaneesta antologiasta tuli menestys, vankila vaati tekijöiltä jättikorvauksia

Amerikkalaiskirjailija Wally Lamb (s. 1950) teki Key Westin kirjallisuuspäivillä tammikuussa vaikutuksen hauskana ja konstailemattomana puhujana – mies kuulosti lähinnä Woody Allenilta.

Lambilta kyseltiin koko ajan, milloin hänen seuraava romaaninsa ilmestyy, eikä ihme, sillä hän on menestyskirjailijaksi tuskastuttavan hidas ja epätuottelias.

Esikoisteos Dolores ja lentävä jalka, joka kuuluu Suomessakin lukion kirjallisuudenopetuksen suosituslistoille, ilmestyi 1992, seuraava romaani vasta 1998.

Nyt hän kirjoittaa kolmatta, mutta ilmestymisajankohdasta ei ole tietoa.

Sen yhtenä aiheena on kuitenkin edellisten tapaan nuoren ihmisen vaikea elämä.

"Tarkemmin sanoen on kyse uhreista ja traagisten tapausten jälkiseuraamuksista Amerikan historian eri vaiheissa", hän kertoi Key Westissä. "Samaa sukua seurataan sisällissodasta asti, aina Columbinen kouluampumisiin 1999."

Niistä Lamb ei oikeastaan olisi halunnut kirjoittaa mitään, mutta oli pakko: "Minä kun tunnen koulun käytävät."

Kirjailijana myöhään aloittanut Lamb tiesi jo lapsena, että hänestä tulee englanninopettaja, ja siinä ammatissa hän ehti toimia 25 vuotta ennen kuin keskittyi proosaan.

"Ja sittenkin halusin kirjoittaa lähinnä nuorille, kirjoja joita voisi lukea enemmän ilosta kuin pakosta."

Vuonna 1999, kun Lambin kumpaakin romaania oli jo ehditty juhlia Oprah Winfreyn kirjallisuusohjelmaa myöten, hän lupautui vierailemaan Yorkin naisvankilassa kotiosavaltiossaan Connecticutissa ja kertomaan kirjoittamisesta ja kirjailijana olemisesta.

Vastaanotto vaikutti välinpitämättömältä, mutta kun joku kuulijoista kysyi lopuksi, tuleeko kirjailija toistekin, Lamb ei osannutkaan sanoa ei.

Siitä alkoi kirjoitustyöpaja, jossa vangit opettelivat kirjoittamaan omaelämäkerrallisia tekstejä. Projekti nosti Lambin uudelleen julkisuuteen, eri tavoin kuin ennen.

Naisvangeista sukeutui nimittäin hyviä kirjoittajia, ja 2003 heidän teksteistään julkaistiin antologia Couldn't Keep it to Myself: Testimonies from Our Imprisoned Sisters.

Sen kirjoittajien joukossa on niin murhaajia ja rattijuoppoja kuin ryöstäjiä ja kavaltajia. Monien omassakin taustassa on väkivaltaa, insestiä ja kovia huumeita, ja se näkyy järkyttävissä teksteissä.

"Vankila vaientaa ja tekee epäluuloiseksi. Kirjoittaminen toimii vastakkaiseen suuntaan, saa jakamaan kokemuksia", taposta tuomittu Michelle Jessamy pohtii tekstinsä epilogissa. "Sen avulla kävin läpi elämääni, ymmärsin syitä tekoihini ja löysin rauhan."

Kustannussopimus neuvoteltiin niin, että jokainen kirjoittaja saisi vapautuessaan 5 600 dollarin (noin 4 000 euron) palkkion, ja vankilan johto ja osavaltion viranomaiset pidettiin julkaisemisesta ajan tasalla.

Kun kirja ilmestyi, reaktio olikin päinvastainen kuin kirjoitustyöpajan vetäjät olivat ajatelleet: vankila haastoi kirjoittajat oikeuteen ja vaati korvausta siitä, että he olivat kirjoittaneet tekstejään vankilassa ja saaneet niistä rahaa.

Vankilapäivän hinnaksi arvioitiin 117 dollaria, ja suurimmat korvausvaatimukset kohosivat liki miljoonaan dollariin.

Kun yksi kirjoittajista voitti arvostetun PEN/Newman's-esseekilvan, vankila lopetti koko kirjoitustyöpajan ja takavarikoi vankien tietokoneet ja disketit.

"Minusta oli tullut vahingossa kirjailija, ja silloin minusta tuli vahingossa myös aktivisti", Lamb kertoi Key Westissä.

Maineensa ja suhteidensa takia hän sai oikeuskiistalle julkisuutta muun muassa CBS-tv-kanavan 60 Minutes -ohjelmassa, ja yleisön epäusko ja suuttumus vyöryivät halki mantereen.

Lopulta Connecticut luopui korvausvaatimuksista ja muutti lakiakin niin, ettei rahan ansaitseminen vankeinhoidon opetus- ja terapiaprojektien yhteydessä enää ollut kiellettyä.

Julkisuus hyödytti myös muita: vankilakirjastot saivat lahjoituksia, ja antologiaa käytetään nyt oppikirjana kouluissa ja poliisiopistoissa.

Lamb on myös jatkanut Yorkin vankien kouluttajana. Toinen hänen toimittamansa vankila-antologia ilmestyy syyskuussa.

Voiko kirjoittamista siis opettaa? Jopa ihmisille, jotka ovat hädin tuskin luku- ja kirjoitustaitoisia?

"Aina eurooppalaiset kysyvät tätä!", Lamb heitti takaisin Key Westissä. "Yorkin naiset kyllä todistavat, että kirjoittamaan oppii, kunhan ei kiirehdi ja suhtautuu siihen rehellisesti ja toisten reaktioita kuunnellen."

"Ei kaikista tietenkään tule loistavia eikä edes kirjailijoita. Mutta jokainen kehittyy. Mitä enemmän lukee ja kirjoittaa, sitä paremmaksi tulee."

Helsingin Sanomat | hs.kulttuuri@sanoma.fi