Yhteiskuntaluokka määrää maun

Yhdet haluavat oopperan saippualla ja toiset ilman.

Ohjaksia kulttuurinsosiologiassa pitää edelleen käsissään Pierre Bourdieu (1930–2002). Hänen teoriansa ydin on, että luokka-asema vastaa elämäntyyliä: makuvalinnat kertovat siitä, mihin yhteiskuntaluokkaan kuulut.

Haluamme samaistua johonkin tiettyyn ihmisryhmään tai vastaavasti erottautua jostakusta muusta.

Bourdieun tunnetuin teos La Distinction (1979) oli matka ranskalaisen yhteiskunnan maku- ja kulttuurivalintoihin. Bourdieu uskoi löytäneensä universaalin teorian mausta ja elämäntyylistä, mistä häntä kritisoitiin myöhemmin.

Tony Bennettin Manchesterin yliopistossa johtama tutkimus Cultural Capital and Social Exclusion on ensimmäinen systemaattinen, tiettyä eurooppalaista yhteiskuntaa koskeva bourdieuläinen analyysi. Culture, Class, Distinction on hankkeen kirjaksi koottu kuva brittiläisestä luokkayhteiskunnasta.

Tutkimusaineisto koostuu monesta osasta, tärkeimpinä niistä kyselytutkimus sekä ryhmä- ja yksilöhaastattelut eri puolilla Britanniaa. Erikseen haastateltiin kulttuurin kulutuksen kannalta pieniä mutta kokoaan merkittävämpiä ryhmiä, eliittiä ja erilaisia etnisiä ryhmiä.

Tutkimuksen keskeisiä teemoja ovat musiikki, lukeminen, kuten kuvataide, televisio, elokuvat, ruumis (esimerkiksi urheilu ja syöminen), sukupuoli sekä etnisyys.

Olennaista on, millaisia makuja luokkien ympärille syntyy: miksi kouluttamaton työläisporukka pitää juorulehdistä ja inhoaa klassista ja Cambridgen käynyt insinööri rakastaa taidegallerioissa käymistä mutta vihaa Big Brotheria?

Vaikka esimerkiksi televisiota katselevat melkein kaikki, ohjelmavalinnat ja katsomistavat erottelevat: ylemmät statusryhmät korostavat istuvansa tv:n ääressä mahdollisimman vähän ja valitsevansa ohjelmat tarkkaan, alemmat ryhmät taas katsovat televisiota enemmän eivätkä häpeile sitä.

Työväenluokkainen Cecilia selittää viehtymystään saippuaan: "Tykkään kuunnella ja katsoa ja päästä sitä kautta toiseen maailmaan, sitä miettii että herran pieksut, noinkin voi tosiaan tapahtua!"

Museoalalla työskentelevä, yliopiston käynyt Euan taas ei lainkaan voi katsoa televisiosta hömppää vaan keskittyy dokumentteihin koska katsoo oppivansa niistä jotain.

Tulos on se, että Britannia on edelleen tiukka luokkayhteiskunta, jota erot kulttuurin kulutuksessa vain korostavat.

Tämä oli arvattavissa. Kirja muistuttaa, että vaikka yhteiskuntaluokka on brittikontekstissa erityisen keskeinen tekijä, muitakin jakajia on: esimerkiksi sukupuoli, etnisyys ja ikä ovat keskeisiä kulttuurin kulutuksen suhteen.

Taustat kuitenkin vaikuttavat eri tavoin: koulutus ja ammatti ovat erityisen keskeisiä lukemisen ja taiteen suhteen. Musiikista pitämistä säätelee ennen kaikkea ikä, tv:n katseluun ja liikuntaan taas vaikuttaa erityisesti sukupuoli.

Vaikka klassinen hyvä maku on jossain mielessä rapautumassa, se on yhä keskeinen eliitille: suhteita vahvistetaan ooppera- tai konserttikäynneillä. Yli puolet briteistä on silti yhä työväenluokkaa, jonka valinnat ovat erilaisia.

Ennen kaikkea hyvä maku on kulttuurinen ase, johon liittyy vallankäyttöä suhteessa alempiin statusryhmiin: tässä brittitutkimus seuraa Bourdieun teoriaa. Ei ole sattumaa, että Euan inhoaa juuri sitä mitä Cecilia pitää tärkeänä.

Vaikka Suomi on vielä kaukana brittiläisestä luokkayhteiskunnasta, samoja suuntauksia voi varmasti löytää meiltäkin. Oopperat saippualla vai ilman, miten on?

Tony Bennett, Mike Savage, Elizabeth Bortolaia Silva, Alan Warde, Modesto Gayo-Cal & David Wright: Culture, Class, Distinction. Routledge. 336 s.

Helsingin Sanomat | hs.kulttuuri@sanoma.fi