lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Aina vain Beatlesia

14.9.2009 9:54

Viime perjantaina Britanniasta kantautui uutinen, että The Beatles saattaa saada viisi levyä brittien albumilistan Top 20:een. Siis kahdenkymmenen maassa eniten myydyn levyn joukossa olisi viisi levyä yhtyeeltä, joka lopetti toimintansa 39 vuotta sitten.

No, se oli vain spekulointia. Oikeasti sunnuntaina julkaistun listan kahdenkymmenen kärjessä oli vain neljä Beatlesin levyä, menestynein niistä sijalla viisi. Neljänkymmenen myydyimmän joukossa Beatles-albumeja on peräti 11.

Listasuosion ovat aiheuttaneet viime viikolla julkaistut levyjen uudet remasteroidut painokset. Niissä musiikki on entisöity modernilla tekniikalla soimaan täyteläisemmin ja voimakkaammin; lähempänä sitä, miltä yhtye aikoinaan studiossa kuulosti.

Suomen listalla Beatlesin mahdollinen menestys näkyy ensi viikolla.

Julkaisujen saama huomio ja brittisuosio todistavat, että Beatlesiin ei ole vieläkään kyllästytty, eikä yhtyeen arvo popmusiikin historian käänteentekijänä ole laskenut.

On vaikea keksiä kuka muu audiovisuaalisen taiteen tekijä 1960-luvulta pystyisi yhä nousemaan uutisiin vastaavalla tavalla. Alfred Hitchcockin tai Stanley Kubrickin klassikkoelokuvista on julkaistu restauroituja dvd-painoksia ilman suurta mediamylläkkää, eivätkä edes popmusiikin muut jättiläiset, Led Zeppelinistä Jimi Hendrixiin, ole saaneet aikaan Beatlesin veroista meteliä, vaikka niidenkin kuuluisimmista levytyksistä on julkaistu huolella remasteroituja uusia painoksia.

Beatlesia on osattu myydä taitavasti uudelleen jo syksystä 1993 lähtien. Silloin EMI-yhtiö julkaisi näyttävästi ensi kertaa cd:nä Beatlesin kuuluisimmat kokoelmalevyt, punaisena ja sinisenä tunnetut.

Seuraavina vuosina joulunalusmarkkinoille tuotiin neljä erilaisista arkistonauhoista ja radioäänityksistä koottua uutta cd-kokoelmaa, muutaman vuoden tauon jälkeen Beatlesin listaykköshiteistä koottu cd ja kolme vuotta sitten vielä uudelleen miksattuja versioita sisältävä kokoelma.

Kaikissa on kuultu enemmän tai vähemmän samoja kappaleita. Beatles-remastereiden julkaisu on myös perinteisen äänilevyteollisuuden markkinaisku. Verkkolatauksista kun ei ole vanhoja ja uusia painoksia, eikä äänen laatu ole niissä houkuttelevin ominaisuus.

Beatlesia on kuunneltu tähän asti vain yli 40 vuotta vanhojen äänentoistostandardien mukaisena tallenteena. Siksi remasteroidun levyn kuuleminen voisi olla kokemus kaikenikäisille Beatles-faneille.

Brittien tuoretta albumilistaa lukiessa ei tosin tule heti ajatelleeksi nuorempien sukupolven elämyksiä. Listan ykkösenä, kaukana Beatlesin yläpuolella on nimittäin 92-vuotiaan brittilaulajattaren, Vera Lynnin, kokoelma. Hän nautti suurinta suosiota toisen maailmansodan aikaan.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.