Huvi ennen hyötyä

Kymmenvuotias sisarenpoikani Eero näytti minulle jouluaattoiltana hätkähdyttävää kuvamateriaalia. Videotallenteessa näkyy aivan tavallinen asuinkatu tavallisessa eteläsuomalaisessa omakotilähiössä. Kadun varteen on pysäköity autoja ja niiden takana näkyy talo.

Pitkään aikaan kuvassa ei tapahdu mitään, kunnes talon suunnasta tallustelee joulupukki. Hän menee kadunvarteen pysäköidyn japanilaisen perheauton luo, riisuu punaisen asunsa, vaihtaa päälleen arkivaatteet ja kaasuttaa tiehensä. Mies oli siis kaikkea muuta kuin oikea joulupukki. Tuskin edes joulupukkia esittävä ammattilainen, koska paljasti itsensä keskellä ihmisasutusta.

Videon oli kuvannut Eero itse kotinsa ikkunaan virittämällään kännykkäkameralla – samaan aikaan kun hän oli muina miehinä isänsä kanssa pesemässä saunaa.

Suomi on täynnä Eeron kaltaisia pikkupoikia ja -tyttöjä, jotka keksivät omasta mielestään mielenkiintoista käyttöä aikuisten keksimille laitteille. Kuten esimerkiksi vakoilua.

Pari viikkoa ennen joulua Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunnan dekaani Tommi Kärkkäinen kantoi huolta siitä, kuinka huonosti suomalaiset koululaiset hallitsevat tietokoneen hyötykäytön; siis tekstinkäsittely-, talukkolaskenta-, esitysgrafiikka- ja kuvankäsittelyohjelmat. Internetin käytön ja viihdesovellukset he kyllä osaavat.

Kuulun sukupolveen, joka on nähnyt henkilökohtaisia tietokoneita ensi kertaa vasta teini-ikäisenä ja opetellut niiden hyötykäyttöä vasta nuorena aikuisena töissä.

Hyvin se on meiltä onnistunut, vaikka opetteluvaiheessa koneet olivat hitaita ja ohjelmat sekavia käyttää: nyt yksityinen ja julkinen sektori on tulvillaan ikätovereitani, jotka istuvat päivästä toiseen videotykin lavetilla unisten kollegoidensa edessä Excel-talukoita ja Powerpoint-esityksiä seinille ammuskellen.

Siitäkin huolimatta, että kymmenvuotiaana me – toisin kuin nykylapset – emme olisi käsittäneet edes mikä on tiedosto ja miten se avataan kaksoisosoittamalla kuvaketta. Ja miksi. Huoli lasten hyötyohjelmataidottomuudesta sisältääkin ripauksen keski-ikäistä omahyväisyyttä: me olimme nokkelia ja neuvokkaita, nykyajan lapset ja nuoret muka laiskempia ja tyhmempiä. Yhteiskunnassa on edelleen paljon työtä, jota ei voi tehdä tekstinkäsittelyohjelmalla. Itse en oppinut koskaan hitsaamaan, vaikka sitä teknisten töiden tunnilla opetettiinkin. Enkä osaa käyttää kuvankäsittelyohjelmaakaan, vaikka olen lehdessä töissä. Se ei ole toki ylpeilyn aihe, mutta onneksi lehtitalot palkkaavat kuvankäsittelyä varten ammattilaisia.

Sitä paitsi on jotenkin miellyttävämpää elää maailmassa, jossa kymmenvuotiaat käyttävät tietotekniikkaa mielummin joulupukkivakoiluun kuin taulukkolaskentaan.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi