Kansallisen musiikkimaun vangit

Ylen Teema-kanavalla esitettiin vastikään ohjelma Lauri Tähkä & Elonkerjuusta ja Maailma on renki -levystä, joka nosti kolme vuotta sitten tämän folkrock-yhtyeen lopullisesti Suomen popmusiikin huipulle.

Lauri Tähkästä on tullut 2000-luvun jälkipuoliskon suurin menestystarina suomalaisessa popmusiikissa. Syytä on etsitty milloin mistäkin: murreinnostuksesta, eteläpohjalaisuudesta ja Lauri Tähkän eriparisista silmistä. Maailma on renki -levyn tuottaja Riku Mattila vertasi ohjelmassa Lauri Tähkän läpimurtoa Värttinän nousuun 1990-luvun alussa.

Ei ihmekään, sillä Mattila tuotti myös Värttinän Oi dai -albumin vuonna 1991. Se myi kultaa ja platinaa, ja teki Värttinästä vähäksi aikaa valtavan suositun popyhtyeen. Ja kansanperinteen ja popmusiikin risteyttämisestä siinäkin oli kyse. Siihen yhtäläisyydet loppuivatkin.

Värttinän musiikki muuttui hienostuneemmaksi fuusiofolkiksi, suurin kansansuosio tasaantui, ja ura vei ulkomaille. Se oli poikkeuksellista, sillä suosituimmillakaan suomeksi laulavilla popartisteilla ei yleensä ole mitään asiaa maan rajojen ulkopuolelle.

Eppu Normaalia ei voi viedä, ei liioin Yötä eikä Lauri Tähkääkään. Ne ovat näkyvimpiä esimerkkejä suomalaisen musiikkimaun erikoispiirteestä; siitä, että täällä suositaan kotimaista popmusiikkia enemmän kuin monissa muissa Euroopan maissa. Sitä voi olla vaikea uskoa silloin, kun seistään Madonnan, Metallican tai U2:n mammuttikeikalla kymmenientuhansien muiden seassa, mutta äänitemyynnissä ero on selvä, vielä nytkin, kun levyjä myydään vähemmän kuin vuosikausiin.

Tänä vuonna vain kahdeksan ulkomaista albumia on yltänyt yli 10 000 kappaleen myyntiin. Suomalaisista rajan on ylittänyt 16 levyä. Maailmalla voivat jyllätä millaiset muotivirtaukset tahansa, mutta Suomessa suurimpiin myyntilukuihin ylletään vuodesta toiseen kaikkein perinteisimmillä teemoilla: kaiholla ja kansallisromantiikalla.

Globaalisti ajatellen se on kai positiivista. Ainakin se osoittaa, että läntinenkään maailma ei ole vielä tasaiseksi lanattu markkinatori, jonne voidaan maasta riippumatta levittää samoja tuotteita mahdollisimman samanlaisin keinoin ja kerätä mahdollisimman suuria voittoja. Yön ja Lauri Tähkän kuuntelijat ovat toisaalta myös niitä, jotka yhä maksavat musiikista ja ostavat äänilevyjä. Vaikeina aikoina suuret levy-yhtiöt haluavat pitää heistä kiinni kaikin voimin.

Takavuosina suurten menestysten tuotoilla julkaistiin myös vaihtoehtoista ja vähemmän myyvää musiikkia, vaan ei enää. Jos ammattimaisesti tuotettu popmusiikki voi olla ainoastaan yksinkertaistettua suomalaista paatosta, niin uusien ideoiden esittely ja yllättävien elämysten tuottaminen jää harrastajien varaan.

Toivottavasti mahdollisimman moni heistä jaksaa tehdä sitä vapaa-ajallaan, omalla kustannuksellaan ja musiikin tekemisen ilosta.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi