Kari Tapio oli myös veronmaksaja

Koreoissa ollaan sodan partaalla, talouden kasvu on vaarassa milloin minkäkin omahyväisen ammattiryhmän syystä, Helsinki sinnittelee melkein 70-senttisessä lumessa ja muu Eurooppa hukkuu 20-senttiseen.

Suurin uutinen viimeisen kahden viikon aikana on silti ollut Kari Tapion kuolema.

Ihan aiheestakin. Koreat sotivat jo 50-luvulla, talous ei kasvaisi, ellei meitä kaikkia jatkuvasti syyllistettäisi sen häiritsemisestä, ja etelämpänä Euroopassa on aina uskottu, että lumi sulaa saman tien pois.

Kari Tapioita sen sijaan on ollut vain yksi. Hän oli piippua polttava savolainen takatukkamies, jolla oli siistit viikset ja vanhoista ajoista muistuttava viipyilevä laulutapa ja leveästi soiva ääni. Joskus se kuulosti komealta, joskus liian sentimentaaliselta.

Viime viikonloppuna televisiossa esitettiin brittiläisen Stephen Frearsin elokuva Kuningatar.

Se kertoo siitä, kuinka Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan hallitsija, kuningatar Elisabet II joutui törmäämään nykyaikaan prinsessa Dianan kuollessa vuonna 1997.

Tavattoman suositun, mutta kuningashuoneen inhoaman Dianan kuolema aiheutti odottamattoman suuren kansanliikkeen, ja pääministeri Tony Blair hyötyi siitä.

Kari Tapiota ei ihailtu ehkä aivan yhtä kritiikittömästi kuin Dianaa, mutta tuskin on liioiteltua sanoa, että hän oli tunnetuimpia suomalaisia. Harvan kuolema on ainakaan saanut viime vuosina yhtä paljon huomiota.

Diana ärsytti yläluokkaa arvostelemalla kuningashuonetta ja kampanjoimalla vähäosaisten ja maamiinoissa itsensä silponeiden ulkomaalaisten puolesta.

Kari Tapio kertoi maksavansa mukisematta veronsa suurista tuloistaan.

Se oli myös rohkea kannanotto, sillä menestyvän ihmisen uskotaan yleensä haluavan maksaa sitä vähemmän veroa mitä enemmän hän ansaitsee.

Mutta koska vähän ansaitsevalle pienikin vero tuntuu suurelta, niin veronmaksaja Kari Tapiosta tuskin tulee eduskuntavaalien marttyyrisankaria, eikä Suomessa ole Tony Blairia, joka hyötyisi hänen kuolemastaan.

Ei Kari Tapion hautajaisistakaan tullut valtavaa massatapahtumaa, vaikka lehdissä vähän sellaisesta varoiteltiin. Ehkä hän oli yleisölleen yksityisempi sankari.

Itse olen ihaillut pientä videotallennetta, jossa Kari Tapio ja Timo Kiiskinen esittävät yhdessä Kiiskisen tekemän kappaleen nimeltä Alumiinitähdet.

Sen levytti alun perin Jani Wickholm, mutta Kiiskinen ja Tapio kertovat versiollaan paljon enemmän yksinäisyydestä ja sen kanssa elämisestä.

Kirjoittaja on Nyt-liitteen musiikkitoimittaja.

Muualla verkossa:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi