Kenen voitoista laulat?

Vappupäivänä Radio Suomesta tuli vanhoja vasemmistolaisia hittejä. Agit Propia, Kom-teatterin kuoroa ja Kristiina Halkolaa. Eero Ojasen ja Kaj Chydeniuksen hienoja sävellyksiä horjuvina ja pateettisina tulkintoina.

Työväen yhtenäisyyttä ja sosialistisen ideologian yleviä tavoitteita korostavat ja toisaalta riistäjien verenhimoisuudesta muistuttavat tekstit kuulostavat yhä vaikuttavilta. Siitäkin huolimatta, että jo kauan sitten selvisi, että Lenin-setä ja setä Ho Tši Minh eivät oleetkaan ihan niin läpeensä kultaisia ja rakastettavia, ja että vaikka yössä rakentajain laulu soi, niin taas vapaa ollutkaan ei Ukraina.

Musiikin kautta voi ymmärtää miksi niin monet silloin uskoivat siihen.

Kommunismin tavoin on horjuvaksi osoittautunut myös teoria siitä, että popmusiikki muuttuisi taloudellisesti vaikeina aikoina jotenkin puhuttelevammaksi ja poliittisemmaksi ja sitä kautta myös kestävämmäksi.

1970-luvun lopussa Suomeen osui samaan aikaan työttömyyden kasvu ja punk, ja tokihan punkkia tulkittiin ja vähän tehtiinkin poliittinen ajatus mielessä. Ainakin Pelle Miljoona teki.

Mutta 1990-luvun laman aikaan kuunneltiin Ressu Redfordia, Neon 2:ta ja Suurlähettiläitä.

Eikä ole tässä viime aikoinakaan tullut jäätyä uuden poliittisen popmusiikin vyöryn alle.

Todennäköisempää on, että viime vuosien popmusiikki on kuvastanut enemmän kilpailuhenkistä, nautintoja hakevaa ja hedonistista maailmankuvaa; silloinkin kun suurimmalla osalla kansasta ei ole ollut kauheasti varaa hedonismin harrastamiseen.

Vielä 1980-luvun alussa kaikki itsekäs reuhaaminen erottui räikeästi ympäröivän yhteiskunnan tasa-arvoa hakevasta harmaudesta. Siksi rahatukkua televisiossa heilutteleva Andy McCoy oli monille suuri järkytys.

Nyt menestyvimpien suomalaisten poptähtien joukossa on Sunrise Avenue -yhtyettä johtava Samu Haber, joka tunnetaan paremmin sinnikkäänä ja itsevarmana liikemiehenä kuin poikkeuksellisen kiehtovan musiikin tekijänä.

Hän on silti onnistunut, koska hänen yhtyeensä levyjä on myyty yhteensä toista miljoonaa.

Mutta jos Samu Haberin musiikki ei kerro menestymisen ja vaurastumisen kiihottavasta mausta, niin miten tulevat sukupolvet ymmärtävät joskus millaista se oli? Siis usko siihen, että jokaisen on seurattava unelmaansa, tartuttava tilaisuuteen ja otettava riskejä, koska onnea ei riitä kaikille eikä varsinkaan heikommille.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi