tiistai 9.2.2010 | Raija, Raisa  Onnittele e-kortilla

Lisää rahaa Madonnalle

23.2.2009 7:48

Olen vähän katunut sitä, että maksoin Madonnalle pari viikkoa sitten noin 70 euroa.

En ole ihan varma summasta, mutta suurin osa konserttilipun hinnasta menee artistin budjettiin. Eihän Madonna kaikkea tietysti omaan taskuunsa pane, vaan maksaa rahalla valtavan kiertueen kuluja.

Mutta mitä Madonna tekee kaikella sillä rahalla, jota hänelle kulujenkin jälkeen kertyy? Sitä on hänellä ennestäänkin tolkuttoman paljon. Ja onko hänellä enää käsitystä siitä, että sata euroa on aika paljon rahaa työssä käyvällekin ihmiselle?

Ruotsalaisen The Pirate Bay -sivuston perustajat tietävät hyvin, että kaikki eivät halua antaa enää Madonnalle rahaa. Eivätkä muillekaan suurille poptähdille.

Laittomien musiikkilatausten suosituimmat nimet ovat tuttuja levymyyntilistoilta ja popmusiikin historiasta. Jos Madonnalla on 400 miljoonan euron omaisuus ja Bonollakin toistasataa miljoonaa, niin voihan se tuntua vähän vaikealta tajuta miksi heidän pitäisi vielä saada lisää rahaa siitä, että joku lataa heidän musiikkiaan omalle tietokoneelleen jonkun toisen tietokoneelta.

Uudessa Soundi-lehdessä haastateltu Ville Valo tosin kertoi yhden syyn miksi musiikista pitäisi maksaa. Valo kertoi itse ladanneensa verkosta laittomia musiikkitiedostoja ja ostaneensa sen jälkeen saman musiikin levyillä periaatteen ja paremman äänenlaadun vuoksi.

Valo on toki keskimääräistä varakkaampi, mutta Madonnaan verrattuna melkein tyhjätasku. Valon mielestä erityisesti nuoret musiikin tekijät kaivavat omaa hautaansa jos he lataavat kuuntelemansa musiikin ilmaiseksi verkosta. Tulevaisuudessa siintävästä omasta levystä heidän on turha uneksia, koska musiikkia tuottavassa järjestelmässä ei ole enää rahaa, jolla levyn tekeminen kustannettaisiin.

Pohjimmiltaanhan kyse on musiikin arvosta. Musiikin tekijöille se on erittäin korkea, joillekin muille taas lähellä nollaa.

Jos keskiolutta voisi kopioida digitaalisesti ja liikutella tietoverkossa, kukaan tuskin haluaisi ostaa sitä enää kaupasta tai baarista. Musiikista maksetaan yhä, vaikka ilmaiseksikin saisi, koska musiikin aiheuttama elämys on joidenkin mielestä rahanmenon arvoista.

Madonnakin tietää tämän, ja erityisen hyvin hän tietää sen, että keikkaa ei voi kopioida ja jakaa verkossa. Siksi hän saa vielä monelta ihmiseltä 70 euroa tai enemmän.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.