Ananasmurskalla eläjät

Minulla on taas meneillään fitness-kauteni, joten pääsen havainnoimaan muita pakonomaisesti kuntoilevia ihmisiä päivittäin siinä kuntokeskuksessa, johon vuosimaksua maksan.

Meitä, joille yksi jumppa päivässä ei riitä, on useita. En ole aivan satavarma, onko kaikkien kuntoilu enää tervettä.

Eräs luurankomainen nuori nainen juoksee paikallaan nostellen polvia navan korkeudelle sen ajan, kun jumpassa on joku kehonhuoltohetki. Venyttelemällä ei laihdu yhtä tehokkaasti kuin juoksemalla, joten miksi käyttää kallista aikaa moiseen. Minua hävettää se, etten osaa puuttua asiaan millään tavalla.

Harrastin lapsena balettia. Tanssikoululaisten kesken vaihdettiin säännöllisesti tietoja siitä, kuka elää ananasmurskalla ja kuka käy oksentamassa vessassa.

Sekin tiedettiin, missä kouluissa ja ketkä opettajat asiaan puuttuivat. Arvostan edelleenkin niitä, jotka puuttuivat.

Esimerkiksi yhdessä balettikoulussa johtaja tuli nopeasti laihtuneelle, mutta vielä normaalipainoiselle ystävälleni sanomaan, että nyt ei saisi enää enempää kilot tippua, muistahan syödä kunnolla joka päivä. Sama johtaja vaati vaa’an kanssa lihotuskuurille ne, joiden paino oli lipsahtanut alle normaalin. Se oli aikuisen vastuunkantoa lapsista ja nuorista.

Mutta kenen pitäisi kantaa vastuu niistä aikuisista, joilla homma näyttää karkaavan käpälästä? Olen hieman taipuvainen ajattelemaan, että jokaisen jumppakaverin lisäksi olisi suotavaa, jos asiaan puuttuisi myös kuntokeskusten henkilökunta.

Varmasti löytyy joku diskreetti tapa, jolla asian voi ilmaista. Syömishäiriöiselle ei välttämättä kelpaa auktoriteetiksi joku plösähtänyt terveydenhoitaja, mutta teräksisen timmi jumppaohjaaja osaisi puhua asiasta sellaisella kielellä, jota todellisuudentajunsa menettänyt himolaihduttajakin ymmärtää.

Olen minä kuitenkin ylpeä meistä superjumppaajista. Päivittäisiä tuplatunteja vetävien joukossa on nelikymppisiä pienten lasten äitejä. Kyse saattaa olla ikuisen nuoruuden metsästyksestä, mutta ainakin jaksamme metsällä juosta pitkään ja kovaa.

Joillekin vähemmän intohimoisesti kuntoileville rouville kyllä voisin sanoa, että punttisalilla kannattaa voimailla niin isoilla painoilla, että meikki rapistuu. Jos tukka on hyvin vielä pukuhuoneeseen palatessa, on treenin teho vastannut normaalia shoppailuretkeä.

Tosin shoppasin taannoin kalorikulutusta mittaavan sykemittarin kanssa, jalassani hyötyliikuntatossut eli korkokengät ja selässäni kaupunkimaastopakkaus: poltin lähes 400 kaloria! Rahaa paloi enemmän.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi