Hukattu aika

On ihanaa olla väsynyt, jos on saanut polskutella koko päivän uima-altaalla lapsensa kanssa. Tuntuu hyvältä rojahtaa sohvalle täyteliään työpäivän jälkeen, jos tietää saaneensa paljon aikaan. Kunnon liikuntarääkki saa endorfiinit liikkeelle ja lihasten kipeyskin tuntuu vain makealta.

Mutta on sellaistakin väsymystä, jossa ei ole mitään hyvää. On kaksi ikävää tapaa väsyä: odottaminen ja turhautuminen.

Olen aika nopea tyyppi käänteissäni. Kun minulle sanotaan ”nyt” lähdetään, nappaan takin niskaan ja juoksen käytävään painamaan hissinnappia. Vanhempieni kodissa asuessani saunoin usein tästä syystä yksin. Kun joku totesi saunan olevan ”nyt” valmis, nyhdin vaatteet myttyyn niille sijoilleni ja säntäsin löylyyn. Käytyäni jo pari kertaa vilpolla tajusin, että muut varmaan päättivät syödä ensin iltapalaa, katsoa televisio-ohjelman loppuun tai käydä pikaisesti lähikaupassa.

Joskus marmatan, että elämäni valuu hukkaan hikoillessani eteisessä talvitamineet päällä muita odottaessani. Olen kyllä sittemmin oppinut, että ihmisillä saa olla eri rytmi, eikä minun pidä asettaa omaa rytmiäni standardiksi. Kukaan ei pakota minua pukemaan muita aikaisemmin, kukaan ei pakota minua odottamaan.

Toisekseen, on olemassa vielä ikäviä odottamisen muotoja: se kun odottaa jotain, joka ei koskaan tule. Sellainen odottaminen katkeroittaa. Siksi olen päättänyt olla elämättä sitten kun –elämää: etten enää ajattele, että jos nyt olen pari vuotta aidan seipäänä, palkinto seisoo lopussa. Elämä on syytä järjestää sellaiseksi, että siitä nauttii koko ajan. Muuten käy niin, että asuu lopulta isossa tyhjässä talossa, elämätön elämä takaraivossa kummitellen.

Yksi elämättömän elämän merkki on turhautuminen. Olen käyttänyt aivan liikaa aikaani turhautumiseen. Olen hukannut loputtomasti omaa aikaani ja elämääni paikoissa, joissa ei ole mitään tekemistä. Teininä sitä ajatteli, että osa koulutunneista on tylsyyden huippu. Olin silloin vielä armeliaan tietämätön kaikista niistä loputtoman pitkistä jorinakokouksista, joissa olen kankkujani sittemmin kuluttanut. Yksikään, ei yksikään, ruotsintunti voi vetää tylsyydessään vertoja maakuntavaltuuston kokoukselle.

Kaikki ihmiset – ja heitä on paljon – jotka joutuvat töissä istumaan palavereissa ja kokouksissa, joissa joko asiaa pitkitetään tai asiat on jo de facto muualla päätetty, tietävät mistä puhun. Miten moni joutuu varsinaisen työnteon sijasta käyttämään aikaa jonninjoutavien kaavakkeiden ja lomakkeiden täyttämiseen, rahahakemusten tekemiseen. Istumaan palaverissa palaverin päälle. Jos kaiken tästä syntyvän turhautumisenergian saisi hyötykäyttöön, olisi moni ongelma ratkaistu. Itse päätin juuri asettaa vuoden moratorion kaikille uusille luottamustoimille, jotka pitävät sisällään kokouksia ja palavereja. Kaikki tehtävät kuulostavat aina etukäteen mielenkiintoisilta, mutta lopputuloksena on vain paljon hukattua aikaa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi