Ilman kalenteria

On olemassa ihmisiä, joilla ei ole kalenteria. Maailmanmitassa asia on köyhyyteen sidonnainen itsestäänselvyys, mutta omassa elämänpiirissä täytyy välillä oikein muistuttaa itselleen, ettei kaikkien elämänhallinta romutu siihen jos kännykkä hajoaa tai hukkuu.

Aloin käyttää kalenteria päästyäni yliopistoon. Ensimmäiseen ylioppilaskunnan kalenteriin ei tahtonut tulla merkintöjä, mutta täytin joka viikon kohdalle uskollisesti kaikki luennot, jotka suinkin sain mahtumaan.

Minulle tyhjän paperin kammo tarkoittaa sitä, että se on täytettävä välittömästi. Sainkin tehtyä vuoden opinnot puolessa vuodessa. Järjestötoimintaan hyppääminen täytti kalenterista loputkin.

Vuodessa kahviloissa kavereiden kanssa maleksivasta koululaisesta oli tullut henkilö, jonka jokaisella illalla oli kalenterimerkintä, päivistä puhumattakaan.

Kaltaisieni kanssa sovimme kahvitapaamisia kuukauden päähän, kun kalenterista ei löytynyt nopeammin aikaa. Kalenterittomat ystävät jäivät muutamaksi vuodeksi unholaan, sillä heille oli hankala hahmottaa, että kaljalle päästäisiin vasta ensi kuun kolmantena perjantaina kello kymmenen.

Vuosien varrella on ajoittain iskenyt turvattomuuden tunne: olen liikaa kalenterin varassa, enkä itse muista mitään. Ihailin kovasti edesmenneen Matti Wuoren kykyä muistaa täyteen ahdettu aikataulunsa ulkoa. Hän vain vilkaisi sellaista pientä tupakka-askin kokoista lappukalenteria, jossa lukee vuoden kaikki kuukaudet ja päivämäärät. Ilman varsinaisia kalenterimerkintöjä hän osasi siitä jollain oudolla näkömuistilla katsoa kaiken.

Minä sen sijaan olen kalenterin orja – ja karmea kalenterisähläri. Olen onnistunut merkitsemään paperikalenteriin varauksen ”tässä”. Pystyn kuvittelemaan tilanteen, jossa olen sanonut ääneen, että tässä kohtaa on kalenterissa tyhjää tilaa, että otetaan tämä.

En vain pystynyt myöhemmin enää merkinnän perusteella palauttamaan mieleeni, missä ja kenen kanssa minun olisi siinä kohtaa täytynyt olla. Olen siis tehnyt tahtomattani ohareita, vailla kykyä korjata asiaa tai pyytää anteeksi.

Kansanedustaja-aikanani esimerkiksi olin kerran merkinnyt kalenteriini ”radiohaastattelu”. En vain saanut enää selvitettyä mikä radio ja missä kaupungissa.

Toiveikkaana istuin säädettynä ajankohtana sekä lanka- että mobiilipuhelimen ääressä siinä toivossa, että kyseessä olisi ollut puhelinhaastattelu. Puhelin ei soinut.

Olisi varmasti hyvä oppia muistamaan tärkeät menonsa ilman kalenteriakin. Hyvää tekisi myös oppia vapautumaan kalenterista. Muistelen nuoruutta: miten mukavaa olikaan spontaanisti sopia tapaamisista, kun elämässä oli pohjilla lukujärjestys ja sen päällä rutkasti vapaata aikaa.

Hyvä alku olisikin vapautua edes vapaa-ajan kalenterista. On selvää, että vaikkapa epäsäännöllistä kolmivuorotyötä tekevälle ihmiselle työkalenteri on välttämättömyys.

Jotakin suloista on myös sellaisessa seinäkalenterissa, johon merkitään tuttavien ja sukulaisten syntymäpäivät. Mutta täysin kellotettu elämä: ei se ole hyvä elämä.

Kirjoittaja on tamperelainen vapaa kirjoittaja ja vihreä feministi.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi