Kasvattivanhempien päivä

Olen onnekas. Minulla on vanhempia tuplat. Se ei ole uusperheessäkään itsestäänselvyys, sillä eivät kaikki isän tai äidin uudet kumppanit halua ryhtyä oikeiksi vanhemmiksi jo maailmassa olevalla tytölle.

Jo lapsena kieltäydyin käyttämästä sanaa isäpuoli. Minusta se on vähättelevä ja asenteellinen ilmaus ihan oikeasta, rakkaasta ja läheisestä perhesuhteesta.

Vastaavasti en myöskään käytä termiä oikea isä. Aikuisen näkökulmasta biologia ei ole tyystin vailla merkitystä. Lapsella puolestaan kestää tosi pitkään hahmottaa, mitä verisukulaisuus on.

Olen hauskuuttanut itseäni tenttaamalla omalta neljävuotiaalta lapseltani kenen mahasta kukakin on tullut. Vastaukset ovat välillä aika villejä.

Eräs ystäväni on ollut isä kahdelle lapselle jo vuosikaudet, mutta vasta nyt on saamassa perheeseen itse siittämänsä ihmisyksilön. Tajusin, että hän joutuu himmailemaan omia ensikokemuksiaan, ettei perheen tyttärille tule sellainen olo, että hän ei olekaan heille yhtä oikea isä ja että tulokas olisi rakkaampi ja tärkeämpi.

Kun kävin isäni, sen ei-biologisen, kanssa lounaalla, kiitin häntä siitä, etten huomannut mitään erikoista silloin, kun pikkuveljeni syntyivät. Minulle ei silloin pälkähtänyt kertaakaan päähän, että isästä tulisi nyt ensi kertaa isä, että hän on ensimmäistä kertaa mukana alusta asti, synnytyksessä ja kaikkea.

Isäni kiitti kiitoksista ja sanoi, ettei hän niin ajatellutkaan. Hänhän oli ryhtynyt minun isäkseni jo kauan aikaa sitten.

Kaikki eivät saa uutta tai toista isää, mutta monelle tarjoutuu mahdollisuus saada itselleen joku aikuinen, joka on kuin isä hänelle. Sekin on hienoa ja arvokasta. Juopon isän turvallinen ja täyspäinen veli voi olla lapselle se rakkain.

Isovanhemmatkin voivat hoitaa vanhemman virkaa, miksei hätätapauksessa isommat sisaruksetkin. Kaikki se on mittaamattoman arvokasta.

Yksi kunnallista perhetyötä päihdeperheissä tehnyt ystäväni sanoi, miten ratkaisevaa lapselle on se, että hänellä on yksikin aikuinen, joka on kykenevä pitämään lupauksensa ja kantamaan vastuunsa; joka on kiinnostunut lapsesta ja tämän kasvatuksesta.

Äidiksi ja isäksi ryhtyminen biologista tietä ei paljon vaadi. Siihenhän riittää vaikka se, että menee kännissä tuntemattoman ihmisen kanssa samaan telttaan panemaan ilman kondomia. Siksi en pidä äitiyttä sinänsä kovin suurena saavutuksena elämässä.

Todellinen vanhemmuus on enemmän ja se on kaikkein puhtainta ja kauneinta silloin, kun se tapahtuu valinnan kautta, ilman biologian pakkoa. Aion vastedes juhlia kasvattivanhempien päivää, heidän kaikkien kunniaksi. Siihen sopii parhaiten maailman kuuluisimman ei-biologisen isän, Joosefin, päivä.

Harmi vain, että Joosefin nimipäivä on varattu Minna Canthille. Siispä on otettava käsiin vanha almanakka, jolloin Joosefia juhlittiin 22. joulukuuta.

Kirjoittaja, YTM, on tamperelainen vapaa kirjoittaja ja vihreä feministi, joka on aiemmin työskennellyt politiikan tutkijana ja poliitikkona.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi