Kun lapsi ei tottele

Tunsin suurta ylpeyttä vanhemmistani, kun he aikuisikään ehdittyäni kertoivat murehtineensa kovasti miten toimia, kun koulusta jatkuvasti otettiin yhteyttä ja napistiin tottelemattomuudestani. Kukapa nyt haluaisi, että oma lapsi olisi häiriöksi, mutta näin nyt oli päässyt käymään.

Isä kertoi, että he lievittivät murhettaan ajattelemalla, ettei aikuisten maailmassa sitten kuitenkaan tottelevaisuudella pärjää. Nyt kun itse olen pienen lapsen äiti, muistutan itseäni tästä viisaudesta säännöllisesti.

Sitä vain on riittävästi niitä hetkiä, jolloin sinänsä kiltiltä ja hyväntuuliselta lapselta lähtee mopo rotkoon. Ylikierroksilla käyvää lasta on vaikea pysäyttää ilman väkivaltaa. En sitä paitsi kannata lapsen oman tahdon nujertamista myöskään henkisen väkivallan keinoin.

Sitä on joskus siis vain kerta kaikkiaan aseeton, kun lapsi ei tottele. Tanssitunnilla kuuluu verhon takaa, miten opettaja yrittää kymmenettä kertaa ojentaa Fransia rinkiin muiden kanssa. Minut äiti joutui ottamaan aikoinaan satubaletista pois, koska en tehnyt yhtään mitään mitä piti. Äitiä varmaan hävetti.

Minuakin joskus hävettää. Vaikka yleensä olen reippaasta, nokkelasta, sosiaalisesta ja hauskasta lapsestani pollea, joskus tulee ne hetket, että haluaisi vajota maan alle: kun tuntemattomat ihmiset katsovat sellaisella katseella, että siinä on taas kyvytön ja huono äiti, joka ei saa lastaan kuriin. Että varmaan joku vapaan kasvatuksen curling-vanhempi.

Tottelemattomat aikuiset ovat rohkeita oman tiensä kulkijoita. Tottelemattomat lapset kurittomia kakaroita. Tottelemattomia aikuisia voidaan ihailla, koska he uskaltavat rikkoa sääntöjä. Lasten kai pitäisi ensin tietää ja osata säännöt, jotta niiden rikkomisesta voisi erikseen kiittää.

On minullakin ollut aikuisiälläni hetkiä, jolloin sääntöjen noudattamisesta olisi ollut hyötyä. Poliittinen ura olisi mennyt varmasti paremmin putkeen ilman vaikkapa sitä Imagelle annettua haastattelua, jossa kerrottiin minun kokeilleen kannabista. Sehän on vastoin ei ainoastaan sosiaalisia sääntöjä, vaan lakeja.

Sosiaalisia sääntöjä rikon ahkerammin kuin lakeja. Joskus sitä rikkoo jotain sääntöä tieten ja tahallaan, Joskus ihan huomaamattaan. Olen tosiaan saanut aika vapaamielisen kasvatuksen. Tykkään rehottaa.

Olisi ehkä helpompaa olla sellainen ihminen, joka kaikissa tilanteissa aistisi, miten kuuluu toimia "oikein" ja sitten toimisi niin. Mutta ehkä sittenkin on hauskempaa olla sellainen ihminen, joka toimii niin kuin itselle on luontevaa.

En halua kasvattaa lastani tyhjäpäiseen tottelemattomuuteen. Kiltteyteen kyllä. Hyviä rajoja ovat sellaiset toisten ihmisten huomioonottamiseen liittyvät rajat, jotka oikeasti ovat merkityksellisiä.

Jos vaikka vieressä nukkuu vauva, sitä ei saa herättää. Jos taas vieressä on joku nihkeilijä, jonka mielestä lasten pitää istua aikuisten tilaisuuksissa hiljaa paikallaan, hänen mukavuusaluettaan saakin vähän tökkiä.

Kirjoittaja, YTM, on tamperelainen vapaa kirjoittaja ja vihreä feministi, joka on aiemmin työskennellyt politiikan tutkijana ja poliitikkona.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi