Lapsen alamäki

Tässä päihdeongelmien luvatussa maassa meistä monilla on lähipiirissä joku, joka juo liikaa. Mitä läheisempi ihminen pilaa oman elämänsä, sitä todennäköisemmin sitä pyrkii kaikin voimin auttamaan ihmistä raitistumaan.

Useimmiten toisen ihmisen halu ei riitä motivaatioksi elämänmuutokseen. Tämä on vaikea kestää varsinkin jos päihdeongelmainen rakas on oma lapsi.

Naapurustossani asuu eläkeläisrouva, jonka poika on pultsari. Olen useasti nähnyt, kun takkimekkoinen varjokseen muuttunut nainen taluttaa alleen virtsanneen katkokävelevän poikansa kotiin. Miten monesti hän mahtaa olla pessyt, kammannut ja ruokkinut aikuisen poikansa. Kiitos äidin, poika on edelleen hengissä.

Olen kuullut tuomitsevia lauseita niistä puolisoista, lapsista ja vanhemmista, jotka ovat onnistuneet oikea-aikaisilla väliintuloilla estämään juopon läheisensä kuoleman. Kuulemma nämä läheisriippuvaiset auttajat vain ylläpitävät juopon juoppoutta.

Ei. He ylläpitävät elämää. Minä uskon intohimoisesti siihen, että jokainen ihminen ansaitsee uuden mahdollisuuden. Jos ihminen kuolee, häneltä viedään tämä mahdollisuus peruuttamattomasti pois. Niin kunnallinen päihdehuolto kuin perhekin on onnistunut niin kauan, kuin päihdeongelmainen henkilö elää.

Raitistuminen vaatii ihmisen oman voimakkaan halun ja voiman. Nuorempana olen turhautuneena itkenyt, kun A-klinikalle raahaamani ystävä repsahti heti viikon perästä uudelleen. On rakkaita, joiden raitistumista toivoin, toivoin, toivoin. Nyttemmin olen oppinut suhtautumaan läheisten ja tuttavien päihdeongelmiin kuin säähän: jos sataa, niin sataa.

Oman lapsen päihdeongelmien kestäminen olisi varmasti sitten ihan oma juttunsa, sillä on takuulla raastavaa nähdä miten hieno persoonallisuus katoaa ja mahdollisuudet lörtsähtävät sormien läpi kuin kananmunan valkuainen. Ei ihme, että monet päihdeongelmaisten vanhemmat toivovat sydämestään pakkohoitoa lapselleen, varsinkin jos laittomien päihteiden mukana lapsen elämään on tullut kokonainen alamaailma.

Pelko siitä, että lapsi kuolee ennen kuin ehkä joskus kymmenen vuoden päästä itsekin saa mittansa täyteen, on niin murskaava, että se jo sumentaa arvostelukykyä. Sellaista hoitoa ei nimittäin ole, jolla voitaisiin ihminen pakottaa raitistumaan.

Päihdeongelmaisia yhdistää vain yksi asia: päihde. Muuten heistä on moneksi. Jonkun juoppous on sitä, ettei saa iltaisin unta ilman muutamaa naukkua ja loma-ajat vietetään tasaisessa pöhnässä. Toinen sitten virtsaa alleen puistossa. Koska ihmiset, heidän ongelmansa ja niiden syyt ovat erilaisia, kaikkia ei voi auttaa samalla tavalla.

Kaikkia auttajia auttaa kuitenkin sama asia: toivo siitä, että joskus tapahtuisi käänne parempaan ja tieto siitä, että he ylläpitävät elämää ja rakkautta. Kiitos kaikille, jotka jaksavat päihdeongelmaisten läheistensä rinnalla.

Kirjoittaja on tamperelainen vapaa kirjoittaja ja vihreä feministi.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi