Lapsista ei erota

Olen erolapsi ja osaan arvostaa sitä, että yhteys biologiseen isääni on säilynyt tiiviinä. Se ei nimittäin ole helppoa. Lapsi kasvaa pirunmoisella vauhdilla ja yli kuukauden välit tapaamisissa saavat helposti isän muuttumaan lapselle vieraaksi – ja päinvastoin.

Olen myös itse eronnut ja osaan arvostaa sitä, että vaikeiden ja riitaistenkin erojen jälkeen aikuiset osaavat ohittaa omat kaunansa ja sovittaa aikataulunsa yhteen ex-kumppanin kanssa. Sitähän se nimittäin eroperheissä vaatii: jatkuvaa sumplimista.

Lapset sitovat vanhempansa yhteen ikuisiksi ajoiksi, vaikka rakkaus loppuisi ja varsinainen perhe-elämä päättyisi. Siltikään ei voi tehdä täysin omia ratkaisuja asuinpaikan, koulunvalinnan tai lomanviettosuunnitelmien osalta. On yksinkertaisesti lapsen kannalta vastuullista ja oikein ottaa huomioon exän toiveet ja elämä.

Joskus on niin, että vain toinen joustaa. Sekin on parempi, että edes toinen. Lapsen etu on ensisijainen, eikä sitä ohita se, että toinen vanhemmista käyttäytyy kusipäisesti toista kohtaan tai on pettänyt ja jättänyt ja rahaton ja ties mitä ärsyttävää ja epäreilua.

Toki on etävanhempia, joille ei ihan helposti voi antaa pieniä lapsia viikonloppukylään. Jos avioeron syy alun perinkin on alkoholiongelma, tilanne on hankala. Silloin nimittäin lasten tapaaminen on pakko hoitaa niin, että molemmat vanhemmat ovat paikalla. Siinä kysytään pinnaa ja pokkaa, kun täytyy näistä tilanteista selvitä riitelemättä ja raivostumatta. Nostan hattua niille, jotka onnistuvat.

Yksi ystäväni on parhaillaan toisella puolella maapalloa perheensä ja ex-miehensä perheen kanssa. He ovat nimittäin tapaamassa kaukaisia isovanhempia, jotta lapset oppisivat tuntemaan juurensa. Ystäväni perhe nykyistä miestä myöten ovat siis maksaneet itsensä kipeäksi siitä, että varsin vastentahtoisesti jakavat talon ex-miehen kanssa, tämän sukulaisten keskellä. Mutta se on lasten etu ja siksi se on vaivan väärti. Nostan hattua.

Koska suurimman osan perhevapaista käyttävät naiset, suurimman osan pienten lasten hoivasta hoitavat naiset, myös suurin osa lähivanhemmista on naisia. Pääsääntöisesti siis etävanhemman lapsisuhdetta terrorisoivat vanhemmat ovat naisihmisiä.

Jännä ihmiskoe olisi katsoa mitä tapahtuisi, jos miehet ottaisivat puolet perhevapaista ja hoivavastuusta, ja puolessa eroista lapset jäisivät isälle.

Miten silloin kävisi etävanhemmuudelle? Olisivatko äidit läheisempiä ja hyväksytympiä etävanhempia kuin isät? En osaa sanoa, koska ihmiskoe on niin kaukana todellisuudesta.

Minä kuitenkin uskon, että lapselle on hyväksi saada läheinen suhde kaikkiin vanhempiinsa. Uskon myös, ettei vastuullisuus ole sukupuolesta kiinni.

Parhaita lukemiani kirjoja isän ja lapsen suhteesta eron jälkeen on Irja Sallan Isä ja minä. Tytär jäi ensin väkivaltaiselle äidilleen, jonka kanssa kärsi nälkääkin. Kun isä, kuvataiteilija Tyko Sallinen, otti tytön luokseen ja piti tästä hyvää huolta, ihmiset jatkuvasti kyseenalaistivat sen, voiko isä olla hyvä vanhempi. Voi, ja isälle pitää antaa siihen mahdollisuus. Se on lapsen oikeus, jota äiti ei saa viedä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi