Liha on heikkous

Rakastan punaista lihaa. Kasvissyöjäkautenani tunsin suurta kateutta niitä kohtaan, joille valinta on helppo: kaikki eivät edes pidä lihasta. Helppohan se on kasviksilla kitkuttaa, jos ei muuta kaipaakaan. Minä kaipasin ja sitten lopulta kuuden vuoden sinnittelyn jälkeen repsahdin.

Langenneena kasvissyöjänä uskottelen itselleni toteuttavani tulevaisuuden ruokavaliota, jossa liha on juhlaruoka. Syyllistyn säännöllisesti itsepetokseen. Viime viikolla ostin maksamakkarapötkön sillä verukkeella, että se on lapseni herkkua. Todellisuudessa söin sen lähes kokonaan itse.

Myönnän myös nauttivani synnin mausta. Vapaamielisenä en osaa kerätä morkkista kaljareissusta. Sen sijaan tunsin todella irrottelevani palkitessani itseni valmiiksi saadusta kirjakäsikirjoituksesta mättämällä napaani kolme entrecôtea, joita en edes osannut kunnolla valmistaa.

90-luvulla minut ajoi kasvissyöntiin Salla Tuomivaaran ja Joni Purmosen kirja Ulos häkeistä, jossa oli karmaisevasti kuvattu tehomaatalouden kauhut. Idealismiani pääsin heti uudesta ruokavaliosta päätettyäni testaamaan kokousmatkalla Sloveniassa, missä jouduin elämään viisi päivää keitetyillä perunoilla.

Tunsin itseni hyväksi ihmiseksi ja ihmettelen edelleen, miksen löydä samaa vahvuutta aikana, jolloin tietoisuus lihansyönnin ja ilmastonmuutoksen välillä on suurta. Nyt jos koska pitäisi kyetä luopumaan lihasta.

Kasvissyönti olisi oikeastaan nykyään aika helppoa. Hyvää kasvisruokaa saa useimmista ravintoloista ja ruokaloista. Kymmenen vuotta sitten tarjolla oli vain dieettiannoksia tai täysin proteiinittomia ja mauttomia tekeleitä.

Kärvistelin kasvisruokavaliolla aikana, jolloin kaltaiselleni nirsolle herkkusuulle ei ollut juuri hyvää tarjolla. Samaan aikaan tein enemmän töitä kuin koskaan sitä ennen ja ehkä koskaan sen jälkeen. Puolitosissani olen heittänyt työuupumuksenikin johtuneen osittain yksipuolisesta ravinnosta.

Yhä useammin huomaan nykyään välttäneeni lihaa suorastaan vahingossa eli koska tarjolla olleet kasvisruuat ovat olleet yksinkertaisesti houkuttelevampia.

Vaikka rakastan pihvejä, en osaa pitää väritöntä ateriaa täysipainoisena ja riittävänä. Kaipaan lautaselleni vitamiineja. Jos törmään vanhanaikaiseen ravintola-annokseen, jossa on proteiiniköntän lisäksi läjä perunoita ja kermaista kastiketta, jään kaipaamaan muutakin rehua kuin ylikeitetyn koristeen.

Uskon monien kykenevän kasvisruokapäiviin ja kasvisruokaviikkoihin, jos se tehtäisiin helpoksi ja houkuttelevaksi. Parsakaalipasta ja korvasienikeitto kuulostavat ruokalistalla herkullisemmalta kuin koruton ilmaus ”kasvisvaihtoehto”. Jos kasvisruoka ei olisi niin identiteettiin menevä iso valinta, sen tulisi tehneeksi useampi.

Luulen, että en ole maailman ainoa epätäydellinen ihminen. Olisi hyvä jos meistä heikkolihaisista useampi kykenisi vähentämään lihansyöntiä. Samaan aikaan nostan hattua jokaiselle, joka kykenee pidättäytymään lihasta kokonaan – vaikka he rakastaisivat lihaa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi