Pettämisen etiikka

Italialaisen viisauden mukaan rakastaja pelastaa avioliiton. Ajatus lienee se, että ihminen kaipaa seksielämäänsä vaihtelua ja jännitystä. Rakastaja tarjoaa tämän vaihtoehdon ilman, että täytyy vaihtaa kumppania.

Oma vähäinen elämänkokemukseni kertoo, että kolmiodraamoihin ei kannata ehdoin tahdoin hankkiutua. Toisaalta vähäinen elämänkokemukseni kertoo myös sen, että ihmiset osaavat sotkea rakkauselämänsä mitä moninaisimmin tavoin ilman, että sitä kannattaa ulkopuolisen mennä moralisoimaan.

Spekuloimme joskus nuorempina ystävättärien kanssa millainen pettäminen on pahinta. Toiset olivat sitä mieltä, että pahinta ovat kännipanot, koska ne ovat niin turhia. Vastuuton, lapsellinen ja tunteeton kännipano osoittaa tämän näkökulman mukaan sen, ettei todella arvosta kumppaniaan.

Toiset olivat sitä mieltä, että pahinta on tietysti se, jos todella ihastuu tai jopa rakastuu toiseen, sillä eihän kahta voi rakastaa. Jos kumppani rakastuu toiseen, on suhde tullut tiensä päähän.

En ole aivan varma siitä, eikö kahta voisi rakastaa tai ainakin toiseen ihastua. Kyllä minä tiedän ”kunnes kuolema meidät erottaa” -parisuhteita, joissa on saattanut vuosikymmenten saatossa olla useiden vuosienkin mittaisia sivusuhteita, joista kuitenkin on selvitty. Ymmärrän toki, että tilanne on haastava ja vaatii paljon tahtoa ja rakkautta, jotta parisuhde voi jatkua. Arvostan kuitenkin kovasti niitä, jotka ovat onnistuneet antamaan anteeksi, tahtomaan ja rakastamaan.

Keskustelut ystävättärien kesken ovat muuttuneet vuosien varrella, kun itse kukin on jo kokenut kaikenlaista. Enää ei spekuloida vain sillä, miten itse reagoisi toisen petokseen. Sitä on jo spekuloitu silläkin, millaisen rakastajan itse voisi hankkia. Tässäkin on kaksi eri näkökulmaa. Varatuissa vanhemmissa miehissä on se hyvä puoli, etteivät he todennäköisesti jää riesaksi, kun on omakin lehmä ojassa tai siis kotona. Toisaalta varattujen kanssa pelleily on moraalisesti erittäin arveluttavaa toimintaa, johon ei kyllä ketään voi suositella heittäytymään. Se tuo myös omat aika- ja paikkahaasteensa seksihurjasteluille. Nuorissa rakastajissa on se ongelma, että voi särkeä viattoman sydämen. Se ei ole kilttiä.

On varmasti olemassa ihmisiä, jotka eivät kuuna päivänä ikinä milloinkaan missään olosuhteissa voisi pettää kumppaniaan harrastamalla seksiä toisen kanssa. Tilaisuus voi kuitenkin tehdä useastakin varkaan, vaikka kuinka rakastaisi ja pitäisi moraaliaan hyvänä.

Jos pääsee lipsahtamaan, pettämisen etiikassa taistelee keskenään vielä kaksi vastakkaista periaatetta, joiden hyvistä ja huonoista puolista niin ikään on tullut ystävien kanssa spekuloitua. Toiset ovat sitä mieltä, että pettämisestä pitää kertoa, koska epäreiluinta on salailu. Toiset ovat sitä mieltä, että nimenomaan ei saa kertoa, koska se olisi oman huonon omatunnon siirtämistä kumppanin harteille. Oma häpeä on itse kestettävä, eikä vaadittava toiselta anteeksiantoa.

Lienee niitäkin, joiden mielestä pettämisen etiikalla ei saisi edes spekuloida. Onnittelen heitä tästä varmuudesta.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi