Tukka vantaalla

Minä en ole koskaan niin tyylikäs, että tyylin vuoksi kannattaisi palella. Talvieleganssini perustuukin lukioaikana mummun rahoilla ostamiini lasketteluhousuihin. Niissä on kuitenkin hieman liian lyhyet lahkeet, joten olen ajatellut siirtyä seuraavalle tasolle ja hankkia perinteiset siniset pilkkihaalarit.

Kaupunkilaiset palelevat. Nuorena minäkin palelin. 90-luvun alussa ei tullut kuuloonkaan laittaa päähän pipoa, koska otsalle tupeerattu törde olisi sen alla lässähtänyt. Elimäen tarkoitus –kirjassa on kuvaava sana vantaa, joka tarkoittaa hiihtolenkin jälkeen pipon alta paljastuvaa tukkaa. Moni valitsee mieluummin hyvännäköisen tukan kuin lämpimän pään ja vantaan. Minä taas en jaksa nykyään talvisaikaan paljon tukkaa laittaa. Valitsen pipon.

Mutta ei kevyt pukeutuminen yksin nuorisolaisten juttu ole. Ikäistenikin joukossa olen outolintu toppatamineissani. Viime perjantaina lähdin tamperelaiseen mustanpuhuvien rokkikukkojen ravitsemusliikkeeseen Dog's homeen katsomaan yhtä bändiä, Substancea. Kuoriutuessani esiin toppahousuista ja villavälivaatteistani minua ei katsottu karsaasti – vaan vilpittömällä ällistyksellä: "mikä toi tyyppi on!" Samoin saapuessani puoluetoimistolle minut vastaanotettiin naurunremakalla, kas kun eivät sormella osoitelleet: helsinkiläiset pukeutuvat tamperelaisiakin heppoisemmin, suorastaan hepeneisiin.

Britit tietysti voittavat helsinkiläisetkin, koska he eivät pue lapsiakaan lämpimästi, eivätkä edes lämmitä talojaan kunnolla. Meillä sentään on aina sisällä lämmin. Suomalaiseen kaupunkilaisnokkeluuteen kuuluukin taito käyttää hyväkseen lämpimiä sisätiloja. Ilman pitkiä kalsareita pärjää, jos osaa suorittaa ulkonaliikkumiset lyhyissä vetäisyissä ja kulkea mahdollisimman paljon kauppakeskusten ja tavaratalojen kautta.

Yksi tapa selvitä ilman järkevää vaatetusta ja jalkineita on minimoida kävely ja käyttää omaa autoa. Miten paljon halvemmaksi tulisi hankkia hyvät kengät, kuin pakkasenpelkoaan kulkea naurettavan lyhyitä matkoja autolla.

Teini on ihmistä vahvempi. Hän ei tarvitse autoa ja kykenee seisomaan pakkasessa kevyissä tamineissa paikallaan vaikka koko pitkän illan. Yläasteaikanani oli sellainenkin hieno muoti keksitty, että (urheilu)sukat piti kääriä alas kengänrajaan ja vastaavasti farkut piti kääriä ylös pohkeeseen. Väliin jäi kämmenen levyinen kaistale paljasta lihaa. Ensin se kaistale alkoi punottaa, kunnes muuttui pakkasenpuremista läiskikkääksi. Me luulimme, että se on tyylikästä.

Hämmennyksekseni teinit eivät aina näytä edes palelevan. Juuri äsken bussista pelmahti ulos iloinen teinityttöseurue, joilla oli minun silmääni lähinnä sisävaatteet päällä. Ei pipoja, ei hansikkaita, ei oikein edes talvitakkia saati -saappaita. He näyttivät viihtyvän oikein mainiosti samalla kun minä marssin ripeästi naama upotettuna kaulukseen ja toivoin pääseväni nopeasti kahvilan lämpöön kirjoittamaan.

Yhteensä teinit ovat kuitenkin ihan lämpimästi pukeutuneita: Pojilla on päällyshousut, tytöillä pelkät pitkät kalsarit. Jos nämä yhdistäisi, kintut pysyisivät lämpiminä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi