Tuksumpi look ja muut yhteiskunnan mittarit

Istuin Budapestin lentokentällä odottamassa Tiranan konetta – vietin kevätlomani Albaniassa ja Montenegrossa – kolmen kokeneen ja viisaan ihmisen kanssa, jotka työkseen parantavat jotain toivotonta maailmankolkkaa, kuten Liberiaa, Kosovoa ja Sri Lankaa.

Yksi heistä puuskahti, että tätä ei kyllä ole virallisessa kehityksen mittaristossa, mutta liikennekulttuuri voisi olla yksi sellainen. Joku toinenkin hieno mittari oli miehellä mielessä, mutta sen jo unohdin kun piti nauraa niin kovaa ystäväni kertomalle demokratiamittarille: sitä vähemmän demokratiaa mitä korkeammalle nousee sotilaiden jalat paraatimarssissa.

Albaniassa sitä väistämättä hieman tarkkaili kehityksen kehittymistä. Mutta mitä kaikkea sitä oikein tuli tarkkailtua? Huomasin hihkaisevani, kun näin ensimmäiset ja ainoat tiranalaiset vaihtoehtonuoret. Jos nuoriso ei onnistu kehittämään edes kunnollista nuorisokulttuuria, saati vaihtoehtokulttuureja, on yhteiskunnan vapausaste liian alhaalla.

Tirana oli itse asiassa varsin eläväisen ja yleiseurooppalaisen oloinen kaupunki. Pykälää persläpimäisempää Albaniaa kävimme kaverini kanssa havainnoimassa Mäntän kokoisessa jorokorvessa nimeltään Shkodra. Ensimmäinen havainto oli, että suurimmassa osassa kahviloita istui vain miehiä. Tästä saa helposti silmiin osuvan mittarin siitä, kuin pitkälle on edennyt sukupuolten välinen tasa-arvo.

Toinen samaa seikkaa osoittava ilmiö liittyy pukeutumiseen. Shkodrassa naiset olivat selvästi tuksumpia kuin Tiranassa: tukat olivat isompia, meikkiä enemmän, mekot ja pöksyt pienempiä ja kireämpiä. Pääsääntöisesti sukupuolen ylikorostaminen kautta linjan korreloi käänteisesti naisen vapauden kanssa.

Yksi mittari valtionhallinnon kehitystasosta on vesien paskaisuus. Jos joet ja järvet haisevat, jotain mätää on hallinnossakin. Hyvää ei lupaa sekään, jos köyhässä maassa suurin osa autoista on mersuja. Paitsi että mersutiheys tässä tapauksessa kertoo järjestäytyneestä rikollisuudesta, se kertoo myös show off –kulttuurista. Siis siitä, että vähäisiäkin rikkauksia pitää pyrkiä mahdollisimman auliisti esittelemään. Mitä enemmän pitää rahalla ylpistellä, sitä suuremmat ovat tuloerot maassa; tuloerot kannustavat materialismiin.

Surullisin silmiin näkyvä mittari Albaniassa oli kuitenkin viisi- ja kuusikymppisten silmät. Maon kavereina albanialaisetkin pykäsivät kasaan jonkin sortin kulttuurivallankumouksen 60-luvulla. Tiranassa ilmiö ei näkynyt, mutta Shkodrassa kyllä: tietyn ikäisistä ihmisistä häkellyttävän moni näytti siltä, että he ovat elämänsä ensimmäiset viisitoista vuotta olleet suljettuna pimeään vinttiin ja saaneet vain hieman kuivaa leipää pienestä luukusta.

Tätä on vaikeaa sanoa poliittisesti korrektisti, mutta albanialaisista pikkukaupunkilaisista ja maalaisista näytti poskettoman moni olevan sellainen, jolla ei mene hissit aivan ylimpiin kerroksiin. Tiedättehän, kaikki inkkarit eivät ole kanootissa, pari partiolaista puuttuu nuotiopiiristä. Kai se aliravitsemus on sitten se selvin ja armottomin kaikista mittareista, eikä se hyvää tee yhdenkään lapsen kehitykselle.

Toiveikkaina siellä albanialaiset kuitenkin maataan rakensivat. Pääkaupungin hallintorakennusten edessä hulmusi ylpeästi Albanian lippujen vieressä Naton liput. Niin tohkeissaan he olivat tuoreehkosta jäsenyydestään. En oikein osaa arvata, minkä asian mittari tämä nyt sitten on.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi