Yleissivistys

"Kyllä sen verran pitää saksaa osata, että runoja ymmärtää", valisti minua entinen miesystäväni ja jatkoi ääneenluentaa. Oma saksankielentaitoni oli rajoittunut lähinnä valikoituihin lauseisiin Frank Zappan tuotannossa.

Samaiselta mieheltä onnistuin kerran Canal Grandella kysymään, kuinka usein Venetsian biennaali järjestetään. Meillä kaikilla kun on omat hetkemme näyttää typeryytemme.

Olin aikaisemmin intohimoinen visaharrastaja. Istuin vähintään kerran viikossa tamperelaisissa pubivisoissa mittelemässä nippelitietojen hallinnasta. Tietovisat ovat loputon ilkkumishuumorin lähde, sillä jokaisella on oma Venetsian biennaalinsa.

Opin tämän jo lapsena, kun kiusasin kymmenvuotiasta ystävääni siitä, ettei tämä tietänyt Länsi-Saksan pääkaupunkia. Muistan kiljuneeni, miten sellaisen asian tietäminen "kuuluu yleissivistykseen!"

Hyvällä itsetunnolla varustettuna ystäväni alkoi vuorostaan tentata minua hevossanastolla. Osoittauduin tietysti totaaliurpoksi hänen silmissään. Hän sai vuorostaan kiljua lallattavalla nuotilla, miten sekin "kuuluu yleissivistykseen".

Oma lukunsa on tietenkin ne baaribesserwisserit, joiden avainkokemukset ovat vuodelta sirppi ja vasara. He haukkuvat tietämättömiksi niitä, jotka eivät muista 70-luvun poliitikkojen puolueita. On eri asia tietää kuin muistaa. Tekemällä oppii ja kokemusten kautta muistaa. Yleissivistys on jotain enemmän.

Omista harrastuksistaan on helppo ladella faktaa pöytään. On aika yleistä sokeutta kuvitella, että juuri omat kiinnostuksenkohteet olisivat niin tärkeitä, että kaikkien muidenkin pitäisi tietää niistä paljon.

Jotkut peittävät tietämättömyysalueensa muka oikeutettuun välinpitämättömyyteen. Vasemmistointellektuellit käyttävät suunnattomasti energiaa pysyäkseen pihalla tärkeiden urheilukisojen kulusta ja missien edesottamuksista.

Pidän laajaa yleissivistystä tavoittelemisen arvoisena asiana. Se vaatii uteliaisuutta, tiedonjanoa ja uskallusta osoittaa tietämättömyytensä kyselemällä niin sanotusti tyhmiä. Yritän säännöllisin väliajoin tankata fysiikkaa ja herkistyä arkkitehtuurin äärelle, vaikka ne ovat minulle vieraita ja vaikeita asioita. Kun koko ikäni yritän, joskus opin.

Olen myös säännöllisin väliajoin heittäytynyt tahallani tyhmäksi sellaisten ihmisten seurassa, jotka haluavat luennoida. Kutsuttakoon tätä ihmistyyppiä "jazz-mieheksi". Jazz-mies ei halua kuulla mielipidettäsi Keith Jarrettista, vaan pudotella sellaisia nimiä, jotka saavat hänet tuntemaan ylemmyyttä sivistymättömän ihmisen edessä. En pidä brassailusta, ellei se ole siekailemattoman avointa.

Ihailen niitä, jotka osaavat seurueessa kuin seurueessa löytää yhteistä keskusteltavaa. Esimerkiksi Pekka Haavisto ansaitsi hatunnostoni jutellessaan sujuvasti alle kaksikymppisten trukkikortin suorittamista suunnittelevien nuorten kanssa siitä, miten trukilla kuuluu kaatua. Se on yleissivistystä.

Kirjoittaja, YTM, on tamperelainen vapaa kirjoittaja ja vihreä feministi, joka on aiemmin työskennellyt politiikan tutkijana ja poliitikkona.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi