torstai 20.6.2013 | Into  Onnittele e-kortilla
SEURAAVA ASEMA

Metrolla voi päästä jo 2020-luvulla Helsingin keskustasta lentoasemalle

Helsingin 25-vuotiaalle metrolle kaavaillaan jatkoa pohjoiseen Maunula voi olla 13 vuoden päästä joukkoliikenteen solmukohta

17.9.2007 3:00

25-vuotiaan metron kunniaksi kerrottiin matkailuvinkit jokaiselta asemalta. Sarjan päätteeksi pohditaan metron tulevaisuutta.

"Täällä olisi varmasti voimakas liityntäasema, joten ihan viereen pitäisi rakentaa bussiterminaali", uumoilee HKL:n toimitusjohtaja Matti Lahdenranta tutkaillessaan maisemia Maunulan ostoskeskuksen liepeillä. Hän uskoo, että Kampista risteävä Töölön metrolinja voisi ulottua Pasilan kautta Maunulaan jo vuonna 2020. Maunulasta rataa voitaisiin jatkaa Helsinki-Vantaan lentoasemalle.

"Metroasema vahvistaisi kaupallisia palveluita ja toimistorakentamista. Tuonkin tilalle nousisi varmasti hienompi ostari", Lahdenranta sanoo ja osoittaa henkitoreissaan sinnittelevää Maunulan ostoskeskusta.

Helsinki-Vantaan lentoasemalle vievästä metrolinjasta valmistui viime vuonna HKL:n oma selvitys. Selvitys listasi lentokenttämetron linjaukselle erilaisia vaihtoehtoja, joiden rakentamistavat poikkeavat toisistaan. Oleellisimmat kysymykset ovat, tehdäänkö metro tunneliin vai maan päälle, ja myötäileekö radan reitti asuinalueita vai vedetäänkö se mahdollisimman suoraan lentoasemalle. Suorassa ratkaisussa asemia olisi vähemmän kuin asuinalueiden mukaan kaartelevassa.

Lahdenrannalla on asiaan selvä kanta. "Järkevin ratkaisu olisi tunneli, jossa on riittävästi väliasemia. Niin päästäisiin hyödyntämään metroa parhaiten liityntäliikenteen kautta."

Koulupäivä on juuri päättynyt. Äänekäs kuuden pojan joukkio lähestyy toimitusjohtajaa Maunulan yhteiskoulun suunnalta. Jokainen heistä toivottaisi metron tervetulleeksi Maunulaan.

"Se olisi tosi siistiä. Ei tarvitsisi jumittaa koulumatkalla bussissa ruuhkan keskellä", innostuu Egor Semenkov, 13.

Semenkovin koulutietä metro ei tosin varmasti tule parantamaan. Töölön linja jatkuisi Pasilasta Maunulaan optimistisen arvion mukaan vuonna 2020, jolloin hän olisi 26-vuotias. Ennustus ei silti kuulosta Semenkovista liiaksi hamalta tulevaisuudelta.

"Kannatan metron laajentamista yleisestikin. Se on kätevä kulkuväline."

Maunula olisi todennäköisesti tärkeä väliasema matkalla lentoasemalle, jonne metroa tuskin rakennetaan yhdellä rykäyksellä. Lahdenranta uskookin, että metro tavoittaa lentokentän vasta pitkällä 2020-luvulla.

"Tai vasta 2030-luvulla. Jotenkin koen, että Maunula olisi rakentamisessa ensimmäinen välietappi."

Hän on myös vakaasti sitä mieltä, että metroa ei kannata rakentaa ensin pelkästään Pasilaan vaan heti ainakin Maunulaan asti.

Lahdenrannan mukaan Helsinki-Vantaalle vievä kehärata on tärkeänä seudullisena hankkeena toteutettava mahdollisimman pian, seudun kaupunkien yhteisen näkemyksen mukaisesti. Pääjunaradasta poikkeavan kehäradan toteutuminen ei kuitenkaan vähennä lentokenttämetron tarvetta - pikemminkin päinvastoin.

Selvityksen mukaan kehärata ja riittävillä väliasemilla varustettu lentokenttämetro lisäisivät toistensa matkustajamääriä.

"Kehärata tuo raideyhteyden Helsinki-Vantaalta keskustaan. Metrolla pääsisi lentokentälle keskustasta ainakin kymmenen minuuttia junaa nopeammin, ja silti se palvelisi samalla Pohjois-Helsingin asukkaita", Lahdenranta uskoo.

Töölön linjan jatko Kampista etelään on suunnitelmissa vielä pahemmin auki. Ratkaisu löytyy joka tapauksessa raiteilta, mutta se saattaa olla myös raitiovaunu.

"Katajanokan kautta Laajasaloon vievän yhteyden täytyy ratketa Laajasalon omien tarpeiden perusteella", Lahdenranta sanoo.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>