Örvellysperinne tekee väkivallasta hyväksyttyä

 Perttu Turunen kirjoitti historian muokanneen suhdettamme väkivaltaan (HS 5. 10). Hän on varmasti oikeassa.

Historiastamme puuttuu kokonaan tapa- ja käytöskulttuuri, joka antaisi eväitä olla yhdessä toisten kanssa. Me hellimme itsestämme mielikuvaa metsäsuomalaisina, luonnonlapsina, jolloin vain rahvaanomainen käytös, häjyily, pullistelu, nurkkiin pissiminen ja örvellys ovat oikeaa olemista. Niin kauan kuin hellimme tuota kuvaa, meillä ei ole tilaa sellaiselle käytöskulttuurille, jossa vuorovaikutustaidot ovat arvostettuja.

Perustuslakimme seitsemäs pykälä sanoo, että jokaisella on oikeus koskemattomuuteen ja turvallisuuteen. Tämän lain ja koskemattomuuden rikkomiseen ei kuitenkaan puututa, ei edes koulujen pihoilla. Katsotaan, että esimerkiksi poikien ainainen keskinäinen nahistelu on asiaan kuuluvaa. Mistä tulee lupa käydä kiinni, töniä, repiä, lyödä tai satuttaa sanoin?

Kauhajoen jälkeen on vaadittu ministerin eroa ja perätty hallituksen toimia, mutta varsinainen ongelma löytyy omasta peilikuvasta: annanko minä itselleni luvan satuttaa toista, kun en muuten osaa sanoa, että kenkää puristaa?

Suomi on kiistatta niin väkivaltainen maa, ettemme voi sanoa elävämme sivistysvaltiossa. Niin kauan kuin tuppisuu puukkojunkkari on meistä aidompi ihminen kuin sivistyneesti kommunikoiva yhteisöeläjä, väkivalta jatkuu.

Järvenpää

Helsingin Sanomat | hs.mielipide@sanoma.fi