Ammattikorkeakoulun opettajat lujilla

Ammattikorkeakouluissa sovelletaan opettajien työmäärän mitoitukseen joko virkaehtosopimusta tai työehtosopimusta. Yksityisen puolen työehtosopimukseen kuuluu neljä ammattikorkeakoulua.

Käytännössä ainakin työehtosopimuksen piirissä ja osittain myös virkaehtosopimuksen piirissä työmäärän mitoituksen määrää työnantaja.

Tämä on johtanut siihen, että eri ammattikorkeakouluissa työskentelevät opettajat ovat saaneet täysin erilaisia resursseja käyttöönsä samanlaisia opintojaksoja vetäessään. Eroja on jopa saman ammattikorkeakoulun eri yksikköjen välillä.

Opettajan vuotuinen työsuunnitelma käytännössä on voinut koostua yhden opettajan osalta esimerkiksi seuraavasti (opintojaksot yleensä 2–3 opintoviikkoa/opintojaksojakso).

Kaupan ja hallinnon ala: Suomen kansantalouden rakenne ja toiminta (kansantaloustieteen perusteet), kansainvälinen talous, kansainvälistyvä liiketoiminta, työoikeus, oikeudellinen toimintaympäristö, asiantuntijuus muuttuvassa työelämässä, tulevaisuuden tutkimus, yritysideasta liiketoimintaan ja lisäksi toiminta tutor-opettajana.

Luonnonvara-ala: ympäristöoikeus ja ympäristöhallinto, taloudellinen toimintaympäristö.

Terveysala: asiantuntijuus muuttuvassa työelämässä sekä elämäntavan muutokset ja sosiaalinen tuki.

Sosiaaliala: sosiaali- ja terveysalan toimintaympäristö ja lainsäädäntö, työyhteisön toiminnasta työoikeus, hallintomenettelylaki sekä suomalaisen yhteiskunnan elämäntavan muutos.

Lisäksi edellä kuvattu opettaja on opettanut immateriaalioikeuden perusteita, Eurooppa-oikeutta, kunnallis- ja hallinto-oikeutta sekä kulttuurien kohtaaminen -nimistä opintojaksoa.

Jokainen opintojakso käytännössä merkitsee kolmea tenttikertaa. Opettaja joutuu ohjaamaan ja arvioimaan oppimistehtävät. Jossakin välissä opettajan tulisi päivittää myös ammattikorkeakoulutasolla asiantuntemuksensa.

Suomi on varmasti ainoa maa, jossa opettajalle on korkeakoulussa sälytetty edellä todetun kaltaiset asiantuntijuusvastuut. Tuottavuus on varmasti maailmanennätystasolla. Mutta mitä on laatu, onkin jo ihan eri juttu!

Yllä oleva esimerkki kertoo, että ammattikorkeakoulun opettaja on puristettu peruskoulun ala-asteen opettajan rooliin.

Erikoistuminen on luonut ja ylläpitänyt kilpailukykyistä osaamista maassamme. Se puolestaan on keskeisesti mahdollistanut tämän pienen maan lähes uskomattoman hyvän taloudellis-sosiaalisen kehityksen.

Taloustieteen erikoistumisen keskeistä etua kuvaakin hyvin toteama "Jack of all Trade and a Master of None" eli "kaiken tuhertaja eikä minkään taitaja".

Vain riittävän erikoistunut ammattilainen kykenee seuraamaan oman alansa kehitystä säilyttääkseen todellisen asiantuntemuksensa.

Vain riittävän hyvällä ammattitaidolla varustettu asiantuntija voi astua opettajaksi kateederille lausumaan opettamansa aineen keskeisiä teoreettisia perusteita ja käytännön sovelluksia.

Mitä oppineempi kuulijakunta on, sitä vaativammat ovat opettajan asiantuntijuusvaateet.

Opettajuudelle on turvattava riittävät resurssit myös ammattikorkeakoulussa.

Resurssointia ei saa jättää vain työmarkkinaosapuolten ratkaistavaksi, sillä asia koskee keskeisiä ns. kansallisia etuja.

Erityisesti eduskunnan ja valtioneuvoston on kannettava huolta niin ammattikorkeakoulun kuin muidenkin oppilaitosten kilpailukykyisistä resursseista.

Vain riittävän laadukas perusopetus voi turvata ammattikorkeakoululle säädettyjen muiden tehtävien tyydyttävän läpiviennin, kuten aluekehitystehtävän ja tutkimus- ja kehittämistoiminnan.

Silti myös työmarkkinaosapuolten on kannettava vastuunsa perusopetuksesta. Paikallistasolle on turvattava opetuksen määrää säätelevät minimitasot.

Alussa esittämäni käytännön esimerkki osoittaa, että työnantaja on käyttänyt direktiovaltaansa tavalla, jota ei voi kohtuudella pitää hyväksyttävänä opettajan, opiskelijan, työelämän, ja viime kädessä koko suomalaisen yhteiskunnan kannalta.

Työehtosopimuskäytännön kannalta esimerkki osoittaa, että työnantaja on voinut yksipuolisesti määrätä opettajan työmäärän ja siis myös palkanmaksuperusteet.

Kyse ei ole siis paikallisesta sopimisesta, vaan paikallisesta määräämisestä.

Lopuksi totean, että kuvaamiani työmarkkina-asioita normittavat paitsi suomalaisen työoikeuden normit, myös kansainvälisoikeudelliset ja Eurooppa-oikeuden normit. Kuvaamani tilanne on ristiriidassa kyseisten normien kanssa.

lehtori

Hyvinkää

Helsingin Sanomat | hs.mielipide@sanoma.fi