lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
MIELIPIDE

Britannia haluaa pitää joustavat työaikansa

17.11.2004 0:00

Luin kiinnostuneena Minna Helteen kommentit (HS 6. 11.) liittyen EU:n työaikadirektiiviin. Hän on oikeassa siinä, että monet jäsenvaltiot, mukaan lukien uudet jäsenmaat, yhtyvät Britannian kantaan.

Valitettavasti hänen muut kommenttinsa ovat paljolti harhaanjohtavia. Hänen näkemyksensä näyttää pohjautuvan siihen perustavaa laatua olevaan virhekäsitykseen, että ihmisiä pakotetaan pitkiin työaikoihin Britanniassa.

Näin ei ole. Yksilöllinen poikkeaminen työaikadirektiivistä perustuu puhtaasti vapaaehtoisuuteen – ja se on oleellisen tärkeää hyvinvointimme ylläpitämiselle.

Jokainen, joka haluaa käyttää hyväkseen joustoa ja valita pidemmän työajan, voi tehdä niin allekirjoittamalla todistuksen, jonka mukaan hän poikkeaa maksimissaan 48 tunnin työviikosta, mikä on sisällytetty Britannian lainsäädäntöön.

Tässä ei pitäisi olla mukana mitään pakkoa, mutta väärinkäytössyytteiden torjumiseksi olemme ehdottaneet komissiolle menettelytapoja, joilla tiukennetaan ns. opt out -sääntöjen soveltamista.

Olemme myös pyytäneet työmarkkinaosapuolilta esimerkkejä mahdollisista väärinkäytöksistä, niin että tarvittaessa voisimme ryhtyä toimenpiteisiin. Sellaisia he eivät ole meille esittäneet.

Me emme pyri tyrkyttämään omia työmarkkinalakejamme muille EU-jäsenmaille. Pyrimme vain säilyttämään lainsäädännön, joka sopii meidän talouteemme.

Muiden jäsenvaltioiden yrityksellä pakottaa Britannia hyväksymään jäykkä työaikajärjestelmä olisi tuhoisa vaikutus EU:n julkiseen kuvaan Britanniassa, ja sillä voisi olla laajoja seurannaisvaikutuksia.

Haluamme soveltaa EU-lainsäädäntöä tavalla, joka parhaiten sopii omaan talouteemme ja omiin työmarkkinakäytäntöihimme.

Olen Britannian parlamentin jäsen ja tulen Pohjois-Englannin vaalipiiristä, joka kärsi kovasti työttömyydestä 1970- ja 80-luvuilla, kuten Suomi 1990-luvulla.

Emme koskaan halua noiden kokemusten toistuvan. Siksi työttömyyden vähentäminen on yksi Britannian hallituksen päätavoitteita.

Haluamme Britannian taloudesta entistä kilpailukykyisemmän. Emme tavoittele kilpailukykyä itsensä takia emmekä tuottavuutta itsensä takia. Sen sijaan haluamme parantaa tavallisten ihmisten elämän laatua – pitkäaikaistyöttömien, työttömien, jotka haluavat palata työelämään, ja niiden, joilla on jo työtä.

Ne 1,9 miljoonaa työntekijää, jotka ovat löytäneet työpaikan Britanniassa vuoden 1997 jälkeen, ovat kanssamme epäilemättä yhtä mieltä siitä, että noudattamamme politiikka on tuloksellista.

Olemme ottaneet käyttöön minimipalkan, olemme uudistaneet sosiaaliturvajärjestelmäämme niin että työssä käyminen kannattaa. Annamme verohelpotuksia pienpalkka-aloilla työskenteleville sekä työssä käyville perheille niin että työnteko kannattaa.

Olemme antaneet työntekijöille oikeuden joustaviin järjestelyihin. Niiden puitteissa he voivat työskennellä osa-aikaisesti, tehdä työtä kotona tai olla jossain muussa epätyypillisessä työsuhteessa, jos niin haluavat.

Työttömyysaste on nyt 4,7 prosenttia (ILO) alhaisempi kuin missään muussa merkittävässä teollisuusmaassa. Ansiot (pois lukien bonukset) kasvavat 4,3 prosenttia vuodessa, ja inflaatio on edelleen alhainen 1,1 prosenttia.

Tämä kaikki on seurausta joustavasta taloudesta, joka antaa ihmisille mahdollisuuden työskennellä haluamallaan tavalla.

Poikkeaminen työaikadirektiivistä on yksi monista suorittamistamme toimenpiteistä, joilla tarjoamme kansalaisillemme turvaa ja valinnanmahdollisuuksia tehdä työtä heille sopivalla tavalla.

Sitä käyttävät hyväkseen tehdastyöläiset, jotka haluavat tehdä palkallisia ylitöitä ansaitakseen enemmän perheitään varten, uralleen omistautuneet ammatinharjoittajat sekä pk-yritysten omistajat ja työntekijät – sen innovatiivisen yrittäjähengen elävänä, konkreettisena ilmentymänä, jota kaikki EU-jäsenvaltiot ovat sitoutuneet rohkaisemaan osana Lissabonin agendaa.

Opt out -järjestelmä antaa kansalaisille oikeuden vapaasti valita työaikansa.

Hieman yli 20 prosenttia työntekijöistä tavallisesti työskentelee enemmän kuin 48 tuntia viikossa. Vuonna 1998 vastaava luku oli yli 23,3 prosenttia.

Jos Britannia pakotettaisiin luopumaan opt out -järjestelmästä, nämä luvut pienenisivät dramaattisesti, mutta monet ihmiset voisivat myös menettää työpaikkansa.

Haluan myös kommentoida paria muuta Helteen kirjoituksen väärinkäsitystä.

Tilastot osoittavat Britannian työsuojelutilanteen olevan erinomainen. Työpaikalla tapahtuneita kuolemia ja loukkaantumisia on tilastoitu toiseksi vähiten kaikista EU-maista.

Täten opt out -järjestelmän hylkäämistä ei voida perustella työsuojelullisilla näkökohdilla.

Britannia saa toiseksi eniten suoria ulkomaisia investointeja maailmassa heti Yhdysvaltain jälkeen.

Olemme neljännellä sijalla (Kiinan, Yhdysvaltain ja Intian jälkeen) A.T. Kearneyn suoria ulkomaisia investointeja mittaavassa luottamusindeksissä. Globaalit investoijat pitävät Britanniaa Euroopan kilpailukykyisimpänä markkinaalueena seuraavien kolmen vuoden aikana.

Olemme ylpeitä tämänhetkisestä taloudellisesta menestyksestämme.

Neljän viime vuoden aikana Britannian kasvuvauhti oli suurempi kuin sellaisten tärkeiden maiden kuin Saksa, Japani, Italia, Ranska, euroalue kokonaisuudessaan ja Yhdysvallat.

Britannia on kokenut pitkäaikaisimman koskaan mitatun katkeamattoman taloudellisen kasvun kauden.

Rekisteröityjen yritysten lukumäärä kasvoi 15 500:lla (0,9 pros.) vuoden 2003 aikana. Yritysvararikkojen lukumäärä supistui 13 prosenttia vuosina 2002–2003.

Toivomme, että kaikki EU-jäsenvaltiot voivat tukea opt out -järjestelmän säilymistä Britanniassa.

Mielestämme sen hylkäämisellä olisi katastrofaalisia seurauksia.

Meidän täytyisi silloin katsella sivusta, kun tietopohjaiset hi-tech-yritykset ajettaisiin pois Britanniasta ja muualta Euroopasta, koska työmarkkinamme eivät olisi tarpeeksi joustavia. Sillä olisi vaikutusta tuontiimme muista Euroopan maista.

Helsingin Sanomat | hs.mielipide@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.