Eikö laadukkaaseen kouluun ole varaa?

Kouluverkkoselvityksiä laaditaan kunnissa ympäri Suomea. Niiden sisällöllinen suunta on lähes sama: kouluja lakkautetaan ja yhdistetään, koulut ja luokkakoot suurenevat, ja lasten kanssa työskentelevien aikuisten määrä vähenee.

Oppilashuoltolaki edellyttää opetus- ja sosiaalitoimen sekä oppilaiden vanhempien yhteistyötä siten, että lasten hyvinvointia on rakennettava laaja-alaisesti ja eri hallintokuntien kesken. Toteutuukohan laki yhteistyöstä resurssien alasajon yhteydessä?

Asiantuntijoiden mukaan koulu on yhä enemmän opetuksen ohella oppilaiden sosioemotionaalisen kasvun paikka. Koulun tulisi olla lasten kokonaisvaltaisen oppimisen, myös sosiaalisten- ja tunnetaitojen opettelua, kasvua ihmisyyteen. Puhutaan koulun uudesta toimintakulttuurista. Perusopetuslain uudistukset (2003) samoin kuin opetussuunnitelmien perusteet (2004) tukevat tätä.

Samanaikaisesti tutkimukset kertovat huonosta kouluviihtyvyydestä, kiusaamisesta, ylipäätään lasten pahoinvoinnista, kuten unettomuudesta, vatsakivuista ja stressistä, mihin opetusministeriön työryhmä hakee ratkaisuja.

Hyvinvoiva koulu ja hyvinvoivat lapset tarvitsevat ennen kaikkea riittävästi aikaa ja tilaa aikuiskontakteille. Oppilaat tarvitsevat hetkiä kohdata sekä kognitiivisesti että emotionaalisesti opettajia, kouluavustajia, kouluohjaajia ja kerho-ohjaajia, jotka ohjaavat lasta kasvamaan. He tarvitsevat tunteen turvallisesta kasvuympäristöstä, missä on väljyyttä kysymyksille.

Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on linjannut perusopetuslain sisällöistä poiketen koulun toisensuuntaiseksi: oppilaiden ja opettajien on kohdattava tilanteissa, missä opettajan päällimmäisenä keinona ovat kurinpidolliset taidot, minkä monet tutkimukset ovat osoittaneet toimimattomimmaksi keinoksi.

Kun samanaikaisesti vanhemmat työ- ja aikakriisin puristuksessa siirtävät huomaamattaankin monia rutiineihin ja rajoihin liittyviä kasvatustehtäviä koululle, syö se aikaa opetustilanteista ja opettajien resursseista.

Lasten hyvinvointiin tähtäävän peruskoululain henki torpedoidaan taloudellisilla argumenteilla. Kuntiemme koulutoimen virkamiehet tietävät kipeän hyvin, miten paljon poliittisten päätösten mukaisesti on leikattavaa vielä nykyisestä tasosta.

Linjaus on, että meillä ei ole varaa koululaisten elämänlaadun ylläpitämiseen. Samanaikaisesti koulun ikkunoista näkyvät kalliimpi ja uudempi autokanta ja paremmat kadut (uusine liikenneympyröineen) kuin kymmenen vuotta sitten.

Kansantalouden vauraus ja kulutustaso ovat korkeammalla kuin koskaan. Mutta meillä ei ole varaa laadukkaaseen kouluun ja lasten hyvään elämänlaatuun.

Puolet pienistä koululaisista jatkaa päivää iltapäivätoiminnassa. Ohjaajilla on vilpitöntä pyrkimystä lasten parhaaseen, mutta ilman kunnollisia tiloja sekä toiminta- ja ohjaajien ammatillisia resursseja iltapäivätoiminnan taso on epätasaista.

Toiveet lisäresursseista tai koulutetuista ohjaajista pidempikestoisine työsuhteineen ovat tässä taloudellisessa tilanteessa utopistisia ajatuksia, silkkaa hulluutta.

Sitä vastoin taloudellisen kilpailukyvyn turvaaminen koko EU:n tasolla on päättäjien ykkösarvo. Evan taannoinen raportti kertoo, että suomalaiset eivät juuri laske onnellisuuttaan taloudellisen kilpailukyvyn varaan. Onnellisuuden kriteerit löytyivät pikemminkin lähi-ihmissuhteista, kuten lasten hyvinvoinnista.

Vaikka talous kasvaa, onnellisuus ei. Yhtälö on onneksi havahduttanut taloustieteilijät pohtimaan, miksi kasvattaa kaikin keinoin taloutta, jos se ei lisää hyvinvointia (HS 3. 4.). Tämä yhtälö on selvästi nähtävissä suomalaisten lasten ja kouluyhteisöjen hyvinvoinnissa.

Koulujen supistuksista ja lasten pahoinvoinnista saa olla huolissaan, mutta muut toimet kuin resurssien vähentäminen ovat vakavasti otettavan argumentaation ulkopuolella. Talouden kieli puhuu, ja älymystö on hiljaa.

Yliopistojen taholta kuulee lähinnä keskustelua tutkimuksen kansainvälisestä kilpailukyvystä ja kansainvälisten huippututkijoiden houkuttelemisesta Suomeen.

Olisi kiintoisaa kuulla eri tieteenalojen analyysia merkillisen dilemman edessä: mistä eri syistä johtuu, että meillä taloudellisesti voitokkaana aikakautena ei ole varaa laadukkaaseen kouluun ja lasten päiväajan elämänlaadun ylläpitämiseen?

yhteiskuntat. tohtori, erikoistutkija

Jyväskylän yliopisto

Helsingin Sanomat | hs.mielipide@sanoma.fi