Entä jos siirryttäisiin enemmistövaaleihin?

Eri puolueiden vaalikampanjat ovat silmiinpistävän samanlaiset. Kaikki ajavat terveydenhuollon parantamista, kaavoituksen kehittämistä, opetuksen turvaamista tai vanhustenhuollon järjestämistä.

Tavoitteista on vaikea löytää eroja. Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että veroja ei pidä nostaa, lainarahoitus kunnan tarpeisiin ei ole hyväksi ja kunnan omaisuuden myyntiäkin epäillään. Jokin ryhmittymä ehkä yksityistäisi kunnan omia toimintoja hieman toista enemmän.

Kuntalaisen kannalta tämä on ihan samantekevää – pääasia, että lääkäripalvelut tai päivähoito järjestyvät ja ovat turvallisia. Rahoitusmalli ei lasta aamulla päiväkotiin vietäessä voisi vähempää kiinnostaa.

Suurissa asioissa, kuten suhtautumisessa subjektiiviseen päivähoito-oikeuteen, valtionosuuksien tasauksiin tai jopa asenteessa EU:n jäsenyyteen ja markan palauttamiseen, sen sijaan on enemmän eroa. Nämä ovat kuitenkin asioita, joita ei valtuustoissa päätetä.

Ehdokkaiden vaalikoneisiin antamien vastausten perusteella on vaikea erottaa, mihin puolueeseen he kuuluvat. Eri vaalikoneet antavat "omaksi" ehdokkaaksi melko tasaisesti eri puolueiden jäseniä.

Omia vastauksia vaihdellen tulos saattaa hieman muuttua, mutta aina ehdokkaita löytyy useammasta puolueesta.

Oman asuinalueen kehittämistä ajavia ehdokkaita sen sijaan on melkein mahdotonta löytää.

Yksittäinen ehdokas saattaa ilmoittaa oman kotikylän asuinpaikakseen ja ehkä joitain ajatuksia, kuinka juuri tätä aluetta kehitettäisiin. Kuitenkin hän kuuluu puolueeseen tai vaaliliittoon, jossa on kymmeniä ehdokkaita muilta alueilta, ja niiden näkemykset saattavat olla aivan päinvastaisia.

Kuinka voisin tietää, että ääneni menee juuri minun asioitani ja kotialueeni etuja ajavalle ihmiselle, jota en edes tunne muuten kuin kuvista?

Kunnallisvaalit näyttävät vain eduskuntavaalien kopiolta, jossa tulevaisuuden eduskuntaehdokkaat harjoittelevat kampanjointia.

Entä jos siirryttäisiin englantilaistyyppiseen vaalipiirijakoon ja enemmistövaaleihin, joissa vain vaalipiirissä eniten ääniä saanut pääsisi valtuustoon?

Jos suurehkossa 200 000 asukkaan Espoossa valtuutettuja olisi 50, niin jokainen heistä edustaisi noin neljäätuhatta asukasta ja vajaata pariatuhatta taloutta.

Suuressakin kunnassa ehdokas ehtisi kampanjan aikana vierailla henkilökohtaisesti monissa kodeissa, tavata useimmat äänestäjänsä ja kuulla niitä asioita, jotka äänestäjille ovat tärkeitä. Samoin ehdokkaan näkemykset tulisivat varmasti kaikille äänestäjille tutuiksi.

Ei tarvitsisi keskustella valtionosuuksien tasaamisesta tai Brysselin byrokratiasta tai muista kunnanvaltuustoille kuulumattomista asioista.

Vaalikauden aikana kontakti äänestäjiin olisi mutkattomampi kuin nykyisin. Ellei ehdokas ajaisi ponnekkaasti oman asuinalueen etuja, valtuustoura luultavasti jäisi lyhyeksi.

Ehdokkaan rahavarat tai julkinen asema eivät olisi valtuustopaikan tae. Riittävä jalkatyö omalla alueella ja äänestäjien tapaaminen olisivat ratkaisevia. Valtuustoon voisi päästä nollabudjetillakin.

Puolueiden merkitys kunnalliselämässä vähenisi, mikä tuskin kansalaisia haittaisi. Myös sitoutumattomilla olisi tasaväkinen mahdollisuus päästä vaikuttamaan.

Pienissä kunnissa päätöksentekijät ovat tuttuja. Enemmistövaalijärjestelmällä oma valtuutettu olisi väistämättä tuttu, mikä velvoittaisi häntä toimimaan oman alueen äänestäjien ehdoilla ja demokratia tulisi lähelle arkipäivää.

Ehkä kunnanrajojenkin merkitys vähenisi ja oman asuinalueen merkitys lisääntyisi.

Espoo

Helsingin Sanomat | hs.mielipide@sanoma.fi