Eutanasia halutaan tehdä ongelmalliseksi

Terhokodin ylilääkäri Juha Hänninen kirjoitti eutanasiasta otsikolla Eutanasia on ongelmallinen ratkaisu (HS 13. 1.). Hän kysyi, miksi eutanasia on juuri nyt ajankohtainen ja mikä terveydenhuollon kehityksessä saa aikaan sen tarpeen. Mielestäni hän ei antanut selkeää vastausta.

Eutanasia tarkoittaa, että parantumattomasti sairas ihminen surmataan hänen esitettyään toistuvasti sitä koskevan pyynnön. On väärin puhua armomurhasta, koska eutanasia tehdään potilaan tahdosta mutta murha tahdonvastaisesti. Oikeampi ilmaisu on armokuolema, sillä kreikkalaisperäinen eutanasia tarkoittaa hyvää kuolemaa.

Eutanasia on toistaiseksi kielletty useimmissa maissa.

Ensimmäisenä sen salli Hollanti ja seuraavana Belgia. Suomessa sallimista ajaa Exitus-niminen yhdistys muissa maissa toimivien ja samaan päämäärään pyrkivien yhdistysten kanssa.

Kuten Hänninen toteaa, sallimishankkeissa vedotaan ihmisen oikeuteen määrätä omasta kohtalostaan. Eutanasiapyynnön taustalla saattaa olla "kuolemistapahtumaan" liittyvä häpeä, pelko tai ajatus nöyryytetyksi tulemisesta, minkä asianomainen tahtoo välttää.

Hännisen mukaan ihmisen itsemääräämisoikeutta rajoittaa kuitenkin kyky tehdä tilannekohtaisia päätöksiä. Psykiatrisissa sairauksissa näin voi olla, mutta usein kyky on normaali, potilaan tahtoa ei vain haluta ottaa huomioon häntä koskevissa päätöksissä.

Edellä mainitussa HS:n numerossa kerrottiin esimerkiksi espanjalaisesta kirjailijasta Ramon Sampedrosta, jonka päätöksentekokyvyssä ei ollut tiettävästi mitään vikaa. Vaikka sukellusonnettomuus oli tehnyt hänet liikuntakyvyttömäksi kaulasta alaspäin 26-vuotiaana, hän pystyi kirjoittamaan pitäen kynää suussaan.

Sampedro pyysi vuosikausia turhaan oikeutta saada lääketieteellistä apua voidakseen kuolla arvokkaasti. Lopulta hänen ystävättärensä tarjosi tämän avun järjestämällä hänelle tappavan syanidijuoman, ja niin kirjailija kuoli 29 vuoden kuluttua halvaantumisestaan. Ystävätär tunnusti teon vasta kun se oli Espanjan lain mukaan vanhentunut.

Hänninen tarkastelee eutanasiaa lähinnä parantumattomista ja jatkuvasti etenevistä sairauksista kärsiviä potilaita hoitavan laitoksen näkökulmasta.

Sampedron tapaus osoittaa, että kuolemaa voi toivoa myös silloin, kun tila pysyy vakaana mutta elämä on pelkkää kärsimystä.

Eutanasian taustalla on tällöin rationaalinen, tervein aivoin tehty päätös, joka kypsyy vakavan sairauden pohjalta olematta kuitenkaan sairauden oire.

Vain potilas itse tietää ratkaisunsa vaikuttimet. Niitä pitää kunnioittaa eikä leimata mielenterveyden häiriöksi.

Kuten usein käy, Sampedronkin tapauksessa erityisen voimakkaasti ärähti kirkko, sillä se oli hänen ratkaisuaan vastaan.

Mielestäni kirkon on syytä pysyä erossa eutanasiasta. Perustelu on, että kirkko nimenomaan kehottaa ihmistä kantamaan vastuun teoistaan.

Kieltämällä kuolinavun kirkko myös pitkittää kärsimyksiä, joita se ei pysty lievittämään.

Lisäksi katson, että päätösvallan siirtäminen kirkon tapaan Jumalalle on näennäinen toimenpide, koska päättäjä on myös silloin ihminen. Ihmiskunnan ulkopuolista päätösinstanssia kun ei ole, vaan mahdollinen jumala asustaa itse kunkin aivoissa.

Jos ihminen sairastuu niin että aivot tuhoutuvat, käsitys sekä itsestä että jumalasta katoaa. Sampedro toteutti oman jumalansa tahdon, sillä hänen aivonsa toimivat normaalisti.

Kuten esimerkki osoittaa, eutanasiaa käytetään ja on käytetty kielloista ja laeista huolimatta. Se on silti harvinainen niissäkin maissa, missä se on sallittu, joten vain harvat turvautuvat siihen.

Eutanasian mahdollisuus saattaa kuitenkin jopa rohkaista ihmistä jatkamaan elämäänsä, kun "varauloskäytävän" ovea ei ole pantu lukkoon. Sen salliva hollantilaistyyppinen laki olisi säädettävä myös Suomeen.

Lain puolustajat haluavat tämän option, vaikka jättäisivät sen käyttämättä.

Vastustajat eivät joudu lain kanssa tekemisiin, koska kysymys on aina vapaaehtoisesta valinnasta.

Näin ajatellen eutanasian nimittäminen ongelmalliseksi on tarpeetonta viivyttelemistä. Sitä käsitellään vastaisuudessa entistä enemmän ainakin kahdesta syystä.

Ihmisiltä kysytään ensinnäkin heidän mielipidettään heitä itseään koskevissa hoitopäätöksissä. Käytäntö perustuu potilaslakiin ja takaa potilaan kuulemisen silloin, kun hän siihen pystyy.

Toinen keskustelua lisäävä tekijä on mahdollisuus pitkittää elämää lääketieteellisin keinoin. Monet pelkäävät joutumista koneiden ja lääkkeiden armoille tilassa, jota he eivät pidä ihmisarvoisena.

Osaratkaisun tarjoaa ennalta laadittu hoitotahto tai valmiiksi täytetty hoitotahtolomake.

Perheemme koira koki eutanasiakuoleman eläinlääkärin hellissä käsissä vuosi sitten, kun se halvaantui äkkiä eikä päässyt jaloilleen lattialta. Se oli yli 11-vuotias, reipas eikä pyytänyt saada kuolla. Tunsimme silti tehneemme oikein.

Rohkenen väittää, että kotikoira on eutanasian suhteen hyvässä asemassa. Ihminen ei ole, ainakaan toistaiseksi.

neurologian emeritusprofessori

Helsinki

Helsingin Sanomat | hs.mielipide@sanoma.fi