Hätääntynyt vanhempi ei ole tuki lapselle

Piia Vuorela (HS 14. 10.) ja Leena Pajari-Kosonen (HS 16. 10.) puuttuivat tärkeään asiaan: kuinka lapsi selviäisi leikkauksesta ja nukutuksesta mahdollisimman vähin henkisin vaurioin. Aihe on tärkeä, sillä lapsille tehdään paljon toimenpiteitä ja tutkimuksia, jotka ovat pelottavia ja kivuliaita.

Molemmat äidit olivat valmistautuneet menemään leikkaussaliin lapsensa tueksi, mutta heidät käännytettiin pois leikkaussalin ovelta. Olisiko kuvatut tilanteet voinut hoitaa tyydyttävämmin?

Lasten henkistä selviämistä nukutuksesta ja toimenpiteistä on tutkittu paljon, ja näissä tutkimuksissa suomalaiset ryhmät ovat olleet aktiivisia.

Muiden muassa oululainen Leena Kotiniemen ryhmä on tehnyt kansainvälisestikin uraauurtavaa työtä selvittäessään, mitkä asiat vaikuttavat negatiivisten käytöshäiriöiden ilmenemiseen, ja tamperelainen Päivi Annilan ryhmä on selvittänyt esilääkityksen vaikutusta lasten toipumiseen. Kotimaistakin tutkimustietoa on siis käytettävissä.

Jorvissa äiti ei päässyt lapsen mukana leikkausosastolle, mutta Savonlinnassa Pajari-Kososen sallittiin olla lapsen mukana, kun lapsi nukutettiin. Tämä vastaa tarkkaan myös kansainvälistä käytäntöä. Arviolta puolet lapsia nukuttavista yksiköistä sallii vanhempien läsnäolon nukutuksen aikana, ja puolessa paikoista vanhemmat eivät ole nukutuksen aikana lapsen mukana.

Useissa tutkimuksissa on osoitettu, että rauhalliselle lapselle on sama, ovatko vanhemmat mukana vai eivät. Jos lapsi on hermostunut, rauhalliset vanhemmat voivat tukea lasta, mutta jos vanhemmat kokevat tilanteen ahdistavana, lapsen ahdistus pahenee entisestään.

Sekä Jorvin että Savonlinnan tapaus kuvaavat informaatiokatkosta: kaikilla lasta hoitaneilla ei ole ollut käytössä samoja tietoja. Leikkaussalin ovi on huonoin paikka neuvotella mahdollisuudesta päästä mukaan lapsen nukutukseen. Aivan kuten Pajari-Kosonen kuvaa, se on myös huonoin paikka lapsen ja vanhempien eroamiselle.

Kuopion yliopistollisessa sairaalassa vanhemmat eivät ole läsnä leikkaussalissa, kun lapselle annetaan nukutus. Lapsen lähtiessä leikkaussaliin vanhemmat jäävät osastolle. Jos eroon on liittynyt kyyneliä, leikkaussaliin tullessaan lapsi on jo rauhoittunut, ja nukutus voidaan suorittaa rauhallisesti.

Omissa tutkimuksissamme olemme osoittaneet, että kun toimenpiteen jälkeisestä ennakoivasta kivunhoidosta huolehditaan mahdollisimman hyvin, lapsilla ilmenee vähän käytösmuutoksia leikkauksen jälkeen.

Jos käytösmuutoksia ilmenee, ne ovat useimmilla lapsilla myönteisiä. Ja vielä niin, että niilläkin harvoilla lapsilla, joille hoidosta jää ikäviä muistoja, käytösmuutokset ovat vähäisiä.

Suurimmalle osalle lapsista toimenpiteessä käynnistä on saatu kehitettyä mielenkiintoinen seikkailu. Kun lapsi huomaa selvinneensä rohkeutta vaativasta kokemuksesta kunnialla, hänen itsetuntonsa on vahvistunut, ja luottamus myös omiin vanhempiin on vahvistunut.

Tähän on päästy hyvällä yhteistyöllä, jossa mukana ovat sekä lapsen vanhemmat että koko lasta hoitava henkilökunta. Kaikilla on samat pelisäännöt. Lapsi saa kaikilta aikuisilta, niin vanhemmiltaan kuin hoitohenkilökunnalta, samanlaista informaatiota.

Lapselle ei anneta katteettomia lupauksia, mutta se, mitä hänen kanssaan sovitaan, se myös pidetään. Olemme ottaneet lapsen aktiiviseksi osallistujaksi hoitoprosessiin.

Omassa tutkimusryhmässämme olemme selvittäneet lasten vanhempien ja hoitohenkilökunnan koulutuksen vaikutusta lapsen nukutuskokemukseen.

Tulostemme mukaan asiallisella koulutuksella voidaan parantaa merkittävästi sekä vanhempien että hoitohenkilökunnan valmiuksia tukea leikkaukseen tulevaa lasta.

Myös fakkiintuneita asenteita, kuten että lapsi ei muka tuntisi kipua, saadaan muutettua. Koulutuksella, avoimella informaatiolla ja yhteisesti hyväksytyillä pelisäännöillä pystymme tukemaan pieniä lapsipotilaitamme parhaiten.

Jotta lapselle ei jäisi ikäviä muistoja hoidosta, vanhempien läsnäolo nukutuksen aikana ei ole tarpeellista, joskus vanhempien ahdistus voi tarttua lapseen.

Tärkeää on sen sijaan hoitaa lapsen leikkauksen jälkeinen kipu mahdollisimman hyvin. Suurimmaksi avuksi vanhemmat voivat olla, jos he ovat läsnä, kun lapsi herää nukutuksesta.

Lapsille tehdään paljon nukutusta vaativia tutkimuksia ja toimenpiteitä. Ensiarvoisen tärkeää on, että lapselle jäisi hoidosta mahdollisimman vähän ikäviä muistoja.

Suomalaisilla tutkimusryhmillä on korkeatasoista tieto-taitoa lasten hoidosta, ja kuten mielipidekirjoituksissa kuvataan, hoitohenkilökunnalla on hyvää tahtoa hoitaa pikku potilaamme mahdollisimman hyvin.

Miten tämä tietotaito saataisiin juurrutettua kaikkiin niihin yksiköihin, joissa lapsia nukutetaan? Onko tahoa, joka olisi valmis rahoittamaan hanketta, jolla vanhempien opastuksessa ja hoitokäytännöissä hyödynnettäisiin tämä suomalaisten tutkimusryhmien tuottama tieto-taito maksimaalisesti?

Lapset tarvitsevat aikuisten tukea ja he ovat oikeutettuja saamaan parasta mahdollista hoitoa.  

anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkäri, dosentti

lastenanestesiologian

erikoispätevyys

Kuopion yliopistollinen

keskussairaala

Helsingin Sanomat | hs.mielipide@sanoma.fi