Helsingin seutu pikkukaupunkien verkoksi?

Keskustelu pääkaupunkiseudun tulevasta hallinnosta on jumiutunut kahteen vaihtoehtoon.

OECD:n ja Suomen selvitysmiehet väittävät, että seutu tarvitsee yhden hallinnollisen kaupungin. Kaupunkisuunnittelijat vastaavat, että parempi on antaa nykyisten kaupunkien jatkaa elämäänsä.

Väittelijöiden maailmaan mahtuu joko yksi kaupunki (suur-Helsinki) tai neljä kaupunkia (Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen). Entä jos Helsingin seudulla olisikin sata tai tuhat kaupunkia?

Usko suuriin hallintoyksiköihin perustuu oletukseen, että suurkaupunkien tekniset järjestelmät vaativat myös suuren mittakaavan hallinnon. Jos oletus pitäisi paikkansa, ei internetiä voisi olla olemassa, koska meiltä puuttuu maailmanhallitus.

Laajatkin tekniset järjestelmät voidaan paloitella pienemmiksi hallintoyksiköiksi. Internetiä käyttävät miljoonat ihmiset, jotka kuitenkin itse asiassa ovat ryhmittyneet lukemattomiksi virtuaalisiksi pienyhteisöiksi.

Internetin hajautetut päällekkäisyydet ja vaihtoehdot takaavat myös sen, ettei koko järjestelmä romahda, vaikka jokin osa siitä ei toimi.

Monet muut tekniset järjestelmät voidaan paloitella samalla tavalla. Esimerkiksi sähkönjakeluverkko "kaatuu" vain harvoin laajoilta alueilta, ja lisääntyväksi ennustettu pienvoiman käyttö on omiaan vain parantamaan järjestelmän viansietokykyä.

Pienimuotoisella vesihuollolla on pitkät perinteet Suomessa. Jätehuollon modernit käsittelyratkaisut ovat usein keskitettyjä, mutta se ei sulje pois mahdollisuutta kehittää paikallisesti räätälöityjä jätteen vähentämisen, kierrätyksen ja kuljetuksen ratkaisuja.

Myös historia opastaa pienimittakaavaiseen hallintaan. Evolutionaarisessa mielessä olemme edelleen sosiaalisesti ja kognitiivisesti pienryhmäeläimiä.

Modernin maailman yksilö tuntee keskimäärin noin 150 muuta yksilöä, mikä on suunnilleen muinaisen metsästys- ja keräilykulttuurin yhteisökoko. Tämä saattaa olla yhteisöllisen päätöksenteon ja hallinnan kannalta perusteltu koko.

Niinpä myös miljoonan asukkaan Helsingin seudulla voisi olla muutamasta sadasta muutamaan tuhanteen pikkukaupunkia. Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen lakkaisivat olemasta.

Pikkukaupunkien ytiminä toimisivat nykyiset kaupunginosat. Niillä olisi suuri autonomia omien sääntöjensä ja niiden valvonnan suhteen.

Ne olisivat yhteisöllisen päätöksenteon ytimiä. Niillä olisi myös verotusoikeus. Koska resursointi on nollasummapeliä, vähennettäisiin verotusta ja hallintoa vastaavasti keskushallinnosta.

Ajatus ei ole uusi. Esimerkiksi Helsingin kestävän kehityksen paikallisagenda 21:ssä korostetaan kestävyyden edistämistä kaupunginosittain.

Pikkukaupunkien konsortiot kilpailuttaisivat bussiyhtiöitä, mutta asettaisivat niille paikallisiin tarpeisiin räätälöityjä kilpailuehtoja reittien, aikataulujen, polttoaineen ja bussityyppien suhteen.

Sähköyhtiötä ei valitsisi enää kotitalous, vaan päätös sähkönhankinnasta tehtäisiin pikkukaupungeittain. Yhteisö on voimakkaampi neuvottelukumppani kuin yksittäinen kotitalous sopimaan yhteisölle sopivimmista sähköntoimitusehdoista. Jotkut saattaisivat päätyä omaan pienvoimaan.

Pikkukaupungit kehittyisivät ajan mittaan alueellisesti rajatuiksi kaupunkiekosysteemeiksi. Hallinnollisesti järjestelmä olisi vaihteleva.

Joskus yhteisöt päätyisivät organisoimaan itse luonnonvarojen käytön, joskus ne vahvistaisivat meneillään olevaa ulkoistamisen trendiä.

Metrokin laajenisi länteen. Metron palveluista nauttiva pikkukaupunkien konsortio tarjoaisi halukkaille läntisille pikkukaupungeille mahdollisuutta liittyä metroon.

Linjauksia olisi useita, joista valittaisiin se, jonka varrella liittymistä haluavien joukko olisi suurin. Metron valmistuttua siihen kuulumattomat pikkukaupungit tulisivat mukaan tajutessaan naapureidensa silminnähden parantuneet liikennepalvelut.

Metron suurimpana esteenä lienee nykyinen keskitetty kunnallispoliittinen valtarakenne. Hajautettu valtarakenne saattaisi suorastaan ruokkia itseohjautuvia prosesseja, jotka synnyttäisivät laajojakin teknisiä infrastruktuurihankkeita.

professori

Teknillinen korkeakoulu

Helsingin Sanomat | hs.mielipide@sanoma.fi