Hirvitiheys ei uhkaa metsäluontoamme

Aapo Palosen mukaan suuret hirvikannat pakottavat metsän uudistamiseen yksistään kuusella ja köyhdyttävät monimuotoisuutta (HS 22. 1.). Terho Poutasen mukaan hirvi monimuotoistaa luontoa hyödyttämällä muita metsän eliöitä ja on joillekin lajeille välttämätön (HS 8. 2.).

Palonen kirjoittaa hirvitiheyden vaikutuksista ja viittaa monimuotoisuudella puuston lajikoostumukseen. Poutanen kirjoittaa siitä, onko metsässä hirviä vai ei, ja käsittää monimuotoisuudella kaikkien eliölajien lukumäärää.

Kun puhutaan biologisesta diversiteetistä tai lajirunsaudesta, löytyy hirvieläinten vaikutuksista tutkittuakin tietoa.

Kuten Poutanen esittää, hirveen kytköksissä olevat eläimet ovat tärkeä osa diversiteettiä, joka katoaisi hirven kadotessa.

Esimerkiksi Ruotsissa löytyi 113 lantakasasta 26 eri sienilajia – kaksi tieteelle uutta lajia. Tämä lajirunsaus ei kuitenkaan riipu hirvitiheydestä, ellei tiheys romahda todella alhaiseksi. Käsittääkseni kukaan ei ole esittänyt hirven hävittämistä Suomesta, joten tällainen lajisto ei ole uhattuna.

Normaalin hirvikannan vaikutuksia lajirunsauteen on tutkittu vähän, joten varmoja yleistyksiä ei voi tehdä. Tulokseni Alaskasta ja Ruotsista ovat viitanneet lievään metsänpohjan hyönteisfaunan rikastumiseen, kun taas kasvillisuuden lajirunsaudessa ei ole merkitsevää muutosta.

Vaikka diversiteetti ei paljoa muutu, sekä eläimistön että kasvillisuuden koostumus kuitenkin muuttuu. Metsän eliöstö kyllä muuttuu, mutta muutos ei juuri vaikuta yhteisön lajimääriin.

On yksittäisiä eliöryhmiä, jotka hyötyvät tai kärsivät laidunnuksesta. Esimerkiksi maakotilojen lukumäärän ja lajirunsauden metsänpohjalla on todettu pienenevän Pohjoismaissa, Uudessa-Seelannissa ja Kanadassa eri hirvi- ja peuralajien vaikutuksesta.

Kotiloille lehtipuut ja niiden lehtikarike ovat tärkeitä, ja laidunnus alentaa karikkeen määrää ja laatua (esim. Ruotsissa lehtipuukarikkeen kertymä oli ilman hirveä kymmenkertainen verrattuna laidunnettuun).

Hirvikannan kasvaessa "ylitiheäksi" vaikutukset ekosysteemiin kääntyvät yleensä negatiivisiksi. Ylitiheitä hirvieläinkantoja pidetään uhkana metsäluonnolle monin paikoin Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Japanissa. Niiden on todettu uhkaavan mm. metsätaloutta, harvinaisia kasveja, hyönteisiä ja linnustoa.

Yhdysvalloissa verrattiin linnustoa Grand Tetonin kansallispuistossa ja viereisillä alueilla, joissa hirveä metsästettiin. Puiston hirvikannat nousivat suuriksi suden ja karhun hävitessä 1920-luvulla, ja niitä rajoittaa talviravinnon, eli jokilaaksojen loppuun kaluttujen pajukkojen, saatavuus.

Puiston jokilaaksoissa pesivien muuttolintujen lajimäärä oli noin 20 prosenttia pienempi kuin vastaavan metsästetyn alueen. Valkohäntäpeurasta on vastaavia tuloksia.

Ruotsissa tutkitaan hirvitiheyden vaikutuksia ekosysteemiin eri metsätyypeillä. Osallistun tutkimukseen metsänpohjan diversiteettivaikutusten osalta. Kokeen tiheydet vastaavat maiseman tasolla 0, 10, 30 ja 50 hirveä / 1 000 ha (Suomessa korkein piiritason tiheys on tällä hetkellä n. 5 / 1 000 ha).

Korkeimmat tiheydet ovat romahduttaneet lehtipuiden määrän ja kariketuoton sekä laskeneet maaperän tuottavuutta. Suurin tiheys näyttää olevan liikaa lähes kaikille eliöryhmille metsänpohjalla.

Karut alueet kärsivät alemmista hirvitiheyksistä kuin rehevät. Kasvillisuuden lajisto on rikkaampi 10- ja 30-tiheyksillä kuin laiduntamattomilla tai ylilaidunnetuilla aloilla. Suomalaisittain korkea 10-tiheys ei karuimpia jäkäläkankaita lukuun ottamatta vaikuta vahingolliselta ensimmäisten neljän vuoden jälkeen.

Hirvi on osa Suomen luontoa, ja kohtuulliset hirvitiheydet vaikuttanevat lajirunsauteen positiivisesti. Ylitiheillä hirvikannoilla on kuitenkin selvästi negatiivinen vaikutus koko metsäekosysteemiin. Ylitiheydestä voidaan puhua silloin, kun eläinkanta alkaa alentaa omia resurssejaan (ylittää kantokyvyn).

Ruotsalaisen kokeen suurin tiheys on selvästi tällainen, samoin Kainuussa viime vuosina havaitut talvitihentymät. Vaikka hirvitiheydet keskiarvoina meillä ovat kaukana haitallisesta, saattavat ne paikallisesti nousta suuriksi ja johtaa negatiivisiin vaikutuksiin.

Mikäli tilanne Lammilla on niin paha, että lehtipuiden kasvu latvuskerrokseen on kokonaan estynyt laajalla alueella, on sillä varmasti negatiivinen vaikutus alueelliseen diversiteettiin pidempään jatkuessaan. Suuressa osassa Suomea lehtipuuston osuutta metsissä säätelevät kuitenkin paljon enemmän metsänhoitotoimet kuin hirvet.

Yleisesti ottaen Suomen nykyiset hirvitiheydet eivät uhkaa metsäluonnon monimuotoisuutta. Paikallisesti tihentymät ovat kuitenkin potentiaalinen uhka. On epärealistista ajatella Suomen hirvikannan rajoittamista petojen avulla, joten säädelty metsästys on välttämätöntä.

Amerikassa suuret peurakannat ja vähenevä kiinnostus metsästykseen ovat jo johtamassa kantojen rajoittamiseen viranomaisvoimin osana luonnonsuojelutyötä.

Meillä onneksi ollaan vielä kaukana moisesta. Ensi syksynä retkelle voi lähteä luottavaisin mielin: metsästä löytynevät sekä pihlajat että hirvikärpäset.

filosofian tohtori, tutkija

biologian laitos, Turun yliopisto

Helsingin Sanomat | hs.mielipide@sanoma.fi