Huono-osaisuus kasvanut ja kasautunut

Lehtikirjoituksen "Tulojen kasvu on kasautunut pienelle huippuryhmälle" mukaan viimeisimmät tulojen kasvun tutkimukset osoittavat, että vaikka köyhien lukumäärä ei ole aivan viime vuosina enää kasvanut, köyhyys on syventynyt eli entistä köyhempien määrä on kasvanut.

Sosiaalibarometrit 2000-luvulta osoittavat myös, että köyhyys ja huono-osaisuus Suomessa on kasvanut ja kasaantunut.

Taloudellista köyhyyttä lisäävänä kehitysmoottorina on toiminut 1. 3. 1998 voimaan tullut toimeentulotukilaki 1412/1997. Sen säätämisen yhteydessä toimeentulotuen perusosaan sisällytettiin seitsemän prosentin asumisen omavastuu ja samassa yhteydessä leikattiin lasten perusosia ns. "mittakaava edun" nimissä.

Laki poisti avunhakijoita kokonaan tuen piiristä, kun oikeutta toimeentulotukeen ei enää ollut, vaikka taloudellisen tuen tarvetta olikin. Heidän kohdallaan köyhyys lähti saman tien syvenemään.

Tuen taso aleni huomattavasti lisäten kaikkien tuen piirissä elävien köyhyyttä. Stakesin tilastotietojen mukaan vuonna 2003 toimeentulotuen saajia oli 424 126 ihmistä; yli 260 000 kotitaloutta. Nykyään osa joutuu elämään tuen varassa useita vuosia.

Laki leikkauksineen on ollut voimassa seitsemän vuotta. Köyhyyden urakehitys on ollut huimaa ja näkynyt arjen sosiaalityön kentillä. Niin kuin tulojen kasvu on kasautunut joillekin niin on köyhyyden kasvu kasautunut julmasti ja haavoittavasti juuri kaikkein heikoimmassa asemassa oleville kansalaisille.

Sosiaalityön näkökulmasta taloudellinen perusturvallisuus on yksi tärkeimmistä edellytyksistä oman elämäntilanteen ja sosiaalisen muutoksen tekemiselle sekä itsenäiselle selviytymiselle.

Lainsäätäjä edellytti 1998 lain säätämisen yhteydessä kuntien sosiaalitoimen ja sosiaalityöntekijöiden huolehtivan ns. perälaudasta, jolle pelastettaisiin kaikki yksilökohtaisen harkinnan kautta siten, ettei tilanne kenenkään kohdalla menisi kohtuuttomaksi.

Kuntien sosiaalitoimet olivat mahdottoman tehtävän edessä, resurssit eivät tähän riittäneet ja kunnat siirtyivätkin pikkuhiljaa käytäntöön, jossa melkeinpä poikkeuksetta kaikkien tuenhakijoiden kohdalla otettiin seitsemän prosentin asumisen omavastuu käyttöön ilman asiakkaiden kokonaistilanteen arvioimista.

Kun sitten 2000-luvun aikana siirryttiin lähes kokonaan kirjallisiin toimeentulotukihakemuksiin, lainsäätäjän tarkoittama ns. perälauta-harkinta kuoli kokonaan.

Kirjallisiin toimeentulotuki- hakemuksiin siirtyminen on useiden tuen tarpeessa olevien asiakkaiden puolella merkinnyt sitä, että nykyään on lähes mahdotonta päästä keskustelemaan sosiaalityöntekijän kanssa taloudellisesta tilanteestaan ja selviytymisestään. Työhönsä sitoutuneet sosiaalityöntekijät kärsivät tästä lähes yhtä paljon kuin asiakkaat.

Uhkakuvana on, että harkinnanvarainen toimeentulotuki katoaa koko maasta. Stakesin tilastojen mukaan myös ennalta ehkäisevä toimeentulotuki on pienentynyt.

Kunnat ovat kiristäneet linjauksia taloudellisessa ahdingossa ja alibudjetoineet jatkuvasti toimeentulotukimenonsa.

Kiristyneet ja usein kohtuuttomat harkinnan käytännön linjaukset on tällä hetkellä verhottu asiakkaiden ns. tasavertaisen ja yhdenmukaisen kohtelun kauniiseen kaapuun. Toimeentulotukilain edellyttämä yksilökohtainen harkinta ja tuki ei toteudu.

Harkinnanvaraisen tuen hakeminen on kirjallisesti vaikeaa ja kohtuuttomassa tilanteessa saatu hylkäävä päätös, ilman että on päässyt asiasta edes puhumaan, loukkaa ja tuntuu nöyryyttävältä. Näin asiakkaat kertovat.

Voiko olla niin, että yhdenmukaista kohtelua käytetään aseena viimesijaista tukea tarvitsevia vastaan ja sillä toteutetaan osa kunnan säästöistä.

Maksajina ovat kunnan köyhimmät asukkaat ja köyhyyden urakehitys on taattu.

Vastuu kansalaisten oikeudenmukaisesta kohtelusta ja köyhyyden urakehityksen katkaisemisesta on meillä kaikilla.

Valtion ja kuntien päätöksentekijöiden vastuulla on turvata perustuslailliset oikeudet myös köyhimmille kansalaisillemme sekä varmistaa puitteet kaikkien kansalaisten sosiaalisten perusoikeuksien toteutumiselle.

Ensimmäisenä kriisiapuna köyhyyden urakehityksen katkaisemisessa tulee hallituksen ja eduskunnan poistaa toimeentulotukilaista asumismenojen seitsemän prosentin omavastuuosuus.

Tämän jälkeen tulee kehittää sellainen perusturvaratkaisu, jossa toimeentulotuki ei vuosikausia paikkaa pieniä palkkatuloja, eläkkeitä ja Kelan ensisijaisia etuuksia.

sosionomi amk

Vantaa

Helsingin Sanomat | hs.mielipide@sanoma.fi