Ison pitää puolustaa pienempiä

 Kajaanilaisnäyttelijä Juha Häkkänen kritisoi taannoin mielipidesivulla Helsinkiä ja pääkaupungin asennetta muuta Suomea kohtaan. Kirjoitus oli poikkeuksellisen suorapuheinen ja tärkeä kannanotto.

Kirjoituksen innoittamana Helsingin Sanomat päätti tuoda Häkkäsen Helsinkiin tapaamaan kaupungin eliittiä. Tästä tapaamisesta julkaistiin juttu (HS 16. 11.). Luin kirjoituksen ja hämmennyin vanhan kotikaupunkini puolesta. Jutussa ja sen kuvituksessa oli mielestäni vastenmielinen tunnelma.

Kirjoituksen tarkoituksen saattoi nähdä osaltaan varoituksena muille vastaavanlaista kritiikkiä hautoville kansalaisille: ihan mitä tahansa ei voi sanoa tai ilmaista tässä maassa, ainakaan pieni suurelle. Juttu oli kuin uhkaus: kritisoipa meitä, niin täältä pesee!

Olen syntynyt ja asunut Helsingissä lähes koko elämäni ja rakastanut kaupunkia kuin hullu. Kuitenkin aivan viime vuosina jokin Helsingissä on muuttunut, en tarkalleen ottaen tiedä mikä.

Vanhat talot ja viheralueet ovat paikoillaan, meri, rannat ja puistonpenkit. Osalla ihmisistä arvomaailma lienee koventunut, ja kiireinen kaupunkilaiselämä pitkine välimatkoineen luultavasti imee mehut niistä, jotka vielä välittävät.

Osaltaan on ehkä kadotettu se vanha Helsingin henki. Ei ole enää korttelimummoja, jotka roikkuvat sisäpihan ikkunoistaan ja rupattelevat päivän kuulumisia. Jokaisen menneen mummon tilalla on nyt jotain muuta. Ja se varmasti muuttaa kaupunkia paljon.

En käsitä, miksi asetella vastakkain maaseutu- tai kaupunkiasumista. Siksi surenkin, että Suomen suurin kaupunki tai suurin sanomalehti halveksii maaseutua ja samalla omia juuriaan. Maaltahan me kaikki kuitenkin alkujaan olemme kotoisin. Myös ne stadilaiset, jotka tunkevat sisään sporaan ennen kuin muut matkustajat ovat tulleet ulos tai ne, jotka katsovat pitkään, jos heille puhuu bussipysäkillä.

Ehkä kotipitäjän rupattelua on aikanaan lähdetty karkuun suureen metropoliin? Sydämen sivistys ei kysy asuinpaikkaa.

Asun nykyään Kaustisella, enkä voi olla suitsuttamatta tämän pienen kunnan kykyä luoda uudelle asukkaalle tervetullut olo. Oli ihmeellistä saada kutsu kunnantalolle uusien asukkaiden tervetuliaisiltaan ja päästä hammashoitoon vain kuukauden jonotusajalla.

Ehkä kaupungeista voisi olla joskus hyvä lähteä maalle katsomaan kirkasta ja mykistävää tähtitaivasta – silloin voisi paremmin huomata, että olemme pieni hippu tässä maailmankaikkeudessa.

Siksi meidän on syytä tukeutua toisiimme eikä sokaistua vallasta tai käyttää sitä väärin.

opiskelija

erityisopettaja

Kaustinen

Helsingin Sanomat | hs.mielipide@sanoma.fi