Itämeri-strategiaan panostettava EU:ssa

Itämeren alueella on Euroopan talousalueista parhaat edellytykset nopeaan talouskasvuun. Alueen valtioiden erilaisuus kääntyy eduksi, jos Itämeri muutetaan erottavasta yhdistäväksi tekijäksi. Tämä edellyttää uutta otetta EU:n Pohjois-Euroopan politiikkaan.

Toisin kuin sosiaalidemokraattien europarlamentaarikot väittivät (HS 8. 3.), emme ole ajamassa EU:n pohjoista ulottuvuutta alas. Tosiasioiden tunnustaminen on kuitenkin kaiken viisauden alku.

Pohjoisen ulottuvuuden ruuti ei ole syttynyt. Tähän tarvitaan uutta konseptia, jonka toimijoita yhdistää muukin kuin avustusten jako. Välineeksi ehdotimme viime lokakuussa Itämeri-strategiaa.

Aloitteemme jäi vähälle huomiolle, mutta nyt ainakin demarimepit ovat heränneet. Heidän purkauksestaan ei tosiasioita tosin löydy.

Kritiikin perusteeksi esitetään sitä, ettemme informoineet muita meppejä ajoissa ja että "pohjoinen ulottuvuus on Suomen beibi". Demarien kritiikin voisi tiivistää sananlaskuun: väärin sammutettu.

Kylmän sodan päätyttyä Pohjois-Eurooppaan on syntynyt lukuisia päällekkäisiä yhteistyön foorumeita. Alueen omien järjestelyiden seassa ovat toimineet EU:n eri rahoitusohjelmat omine organisaatioineen.

Perinteisesti alueen vahvoin toimija on ollut Pohjoismaiden neuvosto. Valitettavasti se ei ole noussut koko Itämeren alueen koordinaattorin asemaan.

Tähän sekavaan toimintaympäristöön syntyi EU:n pohjoinen ulottuvuus, jonka toteuttamisen Eurooppa-neuvosto hyväksyi vuonna 1999. Tästä kaikki kunnia Suomen hallituksen sinnikkyydelle.

EU:n piirissä pohjoinen ulottuvuus on valitettavasti jäänyt nappikaupaksi verrattuna vaikkapa Välimeri-strategiaan, johon on suunnattu noin 5,35 miljardia euroa vuosille 2000–2006.

Käytännössä pohjoinen ulottuvuus on ollut yhtä kuin ympäristökumppanuus Venäjän kanssa. Rahaa on ollut käytössä noin 200 miljoonaa euroa eli alle neljä prosenttia Välimeri-rahoista.

Tästäkin vain 50 miljoonaa euroa on EU:n hankerahaa. Loppu koostuu mukana olevien maiden omista panoksista.

Rahoitus on korvamerkitty hankkeisiin Venäjällä. Noin 150 miljoonaa euroa on varattu Kuolan niemimaan ydinturvahankkeisiin. Loput rahat ovat kuluneet pääosin Pietarin jätevesiongelman ratkaisemiseen.

Pelkästään näiden hankkeiden perusteella on kuitenkin mahtipontista puhua EU:n pohjoisesta ulottuvuudesta.

Voidaan toki ajatella, että pohjoinen ulottuvuus on toiminut sateenvarjona kaikelle EU- ja muulle rahoitukselle Itämeren piirissä. Käytännössä pohjoinen ulottuvuus ei ole kuitenkaan luonut alueen muille hankkeille lisäarvoa.

Pohjoisen Euroopan yhteistyön sekamelska on edelleen yhtä levällään kuin se oli vuonna 1999.

Valitettavasti pohjoinen ulottuvuus ei ole myöskään onnistunut kiinnittämään EU:n huomiota pohjoiseen toivotulla tavalla.

Euroopan parlamentti keskusteli pohjoisesta ulottuvuudesta 19. 11. 2003. Suomalaisten ohella puheenvuoron käytti yksi brittimeppi, joka puheenvuoronsa aluksi pyysi anteeksi sitä, että puuttuu suomalaiskeskusteluun.

Missä olivat ruotsalaiset, tanskalaiset tai saksalaiset muista puhumattakaan? Eivät ainakaan salissa puhumassa tai edes kuuntelemassa.

Pohjoinen ulottuvuus voidaan säilyttää EU:n Pohjois-Euroopan-politiikan kattokäsitteenä, mutta sen ytimeksi tarvitaan konsepti, jonka toimijoita vetää yhteen muukin kuin tukirahojen jako.

Luontevin yhdistävä tekijä on Itämeri. EU:n laajentumisen jälkeen Itämerestä on tullut pääosin EU:n sisämeri.

Kaikki Pohjois-Euroopan EU-maat ovat Itämeren rantavaltioita. Itämeri yhdistää myös EU:n ja Venäjän. Itämerellä on nyt historiallinen mahdollisuus.

Balkanin valtioiden ja Turkin EU-jäsenyyksien mahdollisesti toteutuessa unionin painopiste kääntyy kaakkoon.

Itämeren alueen on löydettävä yhteinen identiteetti ja ajettava yhdessä alueen etuja. Me ehdotamme välineeksi Itämeri-strategiaa.

Sille tulisi luoda suora budjettilinja EU:ssa Välimeri-strategian tapaan. Itämeri-strategian agendalla olisi kolme kokonaisuutta.

Ensimmäisen pilarin muodostaisi yhteinen edunvalvonta EU:ssa ja dialogi Venäjän kanssa. Itämeren alueen tulisi toimia pilottina EU:n ja Venäjän yhteisen talousalueen toteuttamisessa.

Toisen pilarin muodostaisi saastuvan Itämeren pelastaminen. Öljykuljetusten lisääntyessä onnettomuuksien riskin minimointi edellyttää tiiviimpää yhteistyötä.

Kaupunkien päästöjen osalta varsinkin Pietarin jätevesien hallinta edellyttää yhteisiä ponnisteluita. Pitkällä aikavälillä vaikein haaste on maatalouden ravinnepäästöjen hallinta.

Kolmannen pilarin muodostaisi Itämeren muuttaminen uudeksi Hansa-alueeksi kauppapaikkana. Todellisten sisämarkkinoiden synnyttämiseksi on puhkaistava lukuisten hallinnollisten esteiden lisäksi infrastruktuurin pullonkaulat.

EU:n

Pohjois-Euroopan-politiikka on katkolla Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella ensi vuoden syksyllä. Silloin päättyy pohjoisen ulottuvuuden toimintaohjelman ja EU:n rahoituskehysten nykyinen kausi.

Nyt olisi tuhannen euron paikka rehelliselle tilannearviolle ja sen mukaisille johtopäätöksille. Tavoitteeksi tulisi ottaa Itämeri-strategian hyväksyminen Välimeri-strategian rinnalle Eurooppa-neuvostossa Suomen puheenjohtajuuskaudella.

europarlamentaarikkoja (kok)

Helsingin Sanomat | hs.mielipide@sanoma.fi