Johtajillamme vastuu maan kilpailukyvystä

Suomalaisen teollisuuden menestyskaava ei enää toimi totutulla tavalla.

Innovatiivinen insinöörityö, laadukas tuotanto ja jämerä johtaminen saattoivat Suomen pois lamasta ja huikeisiin taloudellisiin saavutuksiin. Mutta onni jäi lyhytaikaiseksi.

Kiina-ilmiö herätti koko Suomen talouden harmaaseen arkeen ja viime vuosien teollisuuden työpaikkojen häviäminen on nostanut esiin aivan oikeutettuja pelkoja: "Miten tässä nyt pärjätään?"

Syksyn aikana tämänkin lehden palstoilla Suomen kilpailukykyä on puitu vilkkaasti ja esitetty ajatuksia siitä, mitä meidän tulisi tehdä.

On peränkuulutettu muutoksia koulutus- ja tutkimuspolitiikkaan ja parannuksia teknologiayritysten toimintaedellytyksiin. Pitäisi kehittää uutta osaamista kuten liiketoiminta- ja markkinointiosaamista, kykyä jalostaa tavaramerkkiä ja muotoiluosaamista.

On puhuttu luovuudesta, pehmeästä osaamisesta ja verkostoitumisen tarpeesta.

Tärkeitä asioita kaikki, mutta silti tuntuu, ettei asian ytimeen ole vielä päästy.

Samanaikaisesti olemme jo yli kymmenen vuotta olleet huolestuneita ihmisten lisääntyvästä työuupumuksesta. Työssä ei viihdytä, siihen ei sitouduta ja yhä nuoremmat työntekijät pyrkivät eläkkeelle, vaikka yhteiskunnan kannalta päinvastainen kehitys olisi tärkeää. Jopa koululaisemme viihtyvät huonosti kouluissaan.

Erikoisen hämmentävään valoon nämä tiedot joutuvat kun samanaikaisesti Suomi voittaa teollisuuden kilpailukyvyn ja koulujen oppimistulosten kansainvälisiä vertailuja.

Kansakunnan ongelmat ovat pitkälti yhtä sen julkishallinnon ja elinkeinoelämän ongelmien kanssa.

Ei tunnu kovin kaukaa haetulta väittää, että vaikeutemme uudistua ja luoda uudenlaista kilpailukykyä ovat yhteydessä siihen, että suomalaiset ihmiset eivät voi hyvin töissä ja koulussa.

Ja silti ehdotetuista parannuskeinoista puuttuu silmin nähden yksi tärkeimmistä: johtamisen laatu ja johtajuuden kehitys. Ehkä se ei olekaan niin yllättävää. Ne joiden tulisi tuoda ongelma esiin, ovat itse johtajia.

Suomalainen johtaminen on yleisesti hyvin asiapainotteista. Asiat analysoidaan, harkitaan, päätetään ja toteutetaan. Piste!

Hymyilemme ruotsalaisille. He puhuvat – me teemme. Edelleen "management by perkele" toimii ainakin jossain määrin mallina. Mutta kaikenlainen machoilu on aikansa elänyttä.

Uusi sukupolvi, uudet arvot ja uudenlainen elinkeinoelämä vaativat myös johtajilta ja johtamiselta jotain ihan uutta.

Osaamisellaan kilpaileville organisaatioille henkilökunnan motivaatio, tuottavuus ja luovuus riippuvat täysin johtamisesta.

Johtajan tärkeimmät tehtävät organisaatiossa ovat suunnan näyttäminen, muutosesteiden poistaminen ja energian luominen. Hän rakentaa luottamusta ja antaa ihmisten kasvulle tilaa. Viisaalla johtajalla on laaja maailmankuva ja mieli – hän ymmärtää toisen ajatuksia olematta välttämättä samaa mieltä.

Ihmisten johtaminen on taitolaji, jossa ihmisten välinen vuorovaikutus – kuunteleminen, keskusteleminen, toisten ymmärtäminen, suostuttelut ja väittelyt – nousevat etualalle.

Vuorovaikutustaidot ovat kulttuurissamme perinteisesti jääneet kovempien asioiden varjoon. Nyt niitä kaivataan. Ei riitä, että johtajat osaavat vain tehdä – heidän pitää myös osata olla!

Tänä vuonna tekemässäni, johtajien kehitystä koskevassa tutkimuksessa haastattelin 16 toimitusjohtajaa. Kaikki ovat menestyneitä ja taitavia huippujohtajia. Kaikki pitivät tärkeänä kehittää omaa johtajuuttaan. Yhdestä asiasta he olivat täysin yksimielisiä: johtajalla on ratkaiseva merkitys yrityksen menestymiselle. Ei ole olemassa hyviä tai huonoja yrityksiä, vain hyviä tai huonoja yritysjohtajia.

Rehellisen palautteen saaminen huipulla on todella vaikeaa, joten johtajat korostivat avoimuuden ja nöyryyden tärkeyttä oppimisen edellytyksenä. Avoimuuden on oltava kaksisuuntaista organisaation ja johtajan välillä.

Myöskään henkilökohtaisen, luotetun keskustelukumppanin, sparraajaan, arvoa ei yritysjohtajiemme keskuudessa vielä ymmärretä.

Monet johtajat ovat todella yksin suurten päätöstensä kanssa. Anglosaksisissa maissa monet johtajat pitävät henkilökohtaista ammattisparraajaa itsestään selvänä "luontaisetuna" ja työsuhteen ehtona.

Useat haastatelluista olivat myös huolestuneita siitä, että johtajan työ ei enää kiinnosta nuoria, lahjakkaita ihmisiä.

Ymmärretään, että tehtävä on vaikea ja kiittämätönkin. On ilahduttavaa, että monissa huippuyrityksissämme panostetaan pitkäjänteisesti tulevien johtajien valmennukseen.

Mutta meillä ei ole varaa odottaa heidän kypsymistään huippujohtajiksi.

Tarvitsemme organisaatioissamme taitavampia ja keskustelevampia johtajia jo nyt. Kun johtajat kehittävät vuorovaikutustaitojaan sekä omassa organisaatiossaan että ympäröivän maailman kanssa, heidän kykynsä tehdä parempia päätöksiä kaikkien sidosryhmien – ja koko Suomen – kannalta paranee.

Johtajilta edellytetään nyt uudenlaista asennetta. Muun muassa juuri julkistettu Suomi maailmantaloudessa -selvityksen loppuraportti peräänkuuluttaa oppimista, avautumista ja uudistumista.

Suomalaisjohtajien on tunnettava vastuunsa Suomen menestyksestä ja puhallettava organisaatioihinsa uutta intoa. Pallo on meillä!

Fairchild Executive Searchin hallituksen puheenjohtaja

Helsinki

Helsingin Sanomat | hs.mielipide@sanoma.fi