lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
MIELIPIDE

Kansanäänestyksiä tulisi nyt harkita vakavasti

27.5.2008 0:00

matti björkman / lehtikuva

Vaalirahoitusjupakka on koetellut kansanedustajien poliittista uskottavuutta.

Vaalirahoitusjupakka on koetellut kansanedustajien poliittista uskottavuutta.

 Kansanedustajat ovat onnistuneet hämmästyttämään kansalaisia vaalirahoitusselityksillään. Selitykset ovat muistuttaneet jossain määrin taparikollisten selityksiä tietämättömyydestään ja tuntemattomiksi jääneistä henkilöistä, yrityksistä ja yhdistyksistä.

Maamme lainsäätäjät eivät ole muistaneet omaa arvokasta rooliaan ja vastuutaan selityksiä antaessaan.

Median valta on lisääntynyt hämmästyttävällä vauhdilla. Yksi toimittaja saa aikaan ministerien eroamiset ja sekoittaa koko poliittisen rutiinin, mutta kansalaiset eivät ole vaalien välillä yhtään mitään. Eikö asialle olisi syytä tehdä jotakin? Eikö Suomen tulisi osoittaa luottamustaan omiin asiantunteviin ja osaaviin kansalaisiinsa ja antaa heille mahdollisuus osallistua päätöksentekoon?

Valitetaan, ettei politiikka kiinnosta kansalaisia. Eihän se kiinnosta, kun mihinkään ei voi vaikuttaa.

Kansanäänestys toisi kiinnostuksen takaisin, ja politiikkaan tulisi avoimuutta ja asioiden käsittelyyn tulisi vauhtia. Suomi olisi sellainen kuin suomalaiset haluavat.

Suurin osa päätöksenteosta on luisunut eduskunnalta EU:lle. Tämä on entisestään etäännyttänyt kansaa päätöksenteosta. Samalla tavalla kuin Suomi oli edelläkävijä antaessaan äänioikeuden naisille, nyt olisi vuorossa antaa päätöksenteko-oikeus kansalle ensimmäisten joukossa.

Poliitikot eivät ole hyväksyneet neuvoa antavia kansanäänestyksiä. Nyt kansanedustajat ovat omalla käytöksellään osoittaneet, että emme tarvitse neuvoa antavia kansanäänestyksiä vaan todellisia lakiin perustuvia ja lopullisen päätöksen sisältäviä kansanäänestyksiä, jotta luottamus eduskuntaan palautuisi.

Nykyteknologia mahdollistaa edullisen, internetverkkoon perustuvan äänestysjärjestelmän käyttöönoton. Tämä ei koske pelkästään valtiotason vaan myös kuntatason päätöksentekoa.

Niille, jotka eivät voi äänestää kotonaan, voidaan antaa käyttöön päätteitä kirjastoissa, kouluissa, terveyskeskuksissa ja valtion ja kuntien eri virastoissa. Paikkoja on loputtomasti. Kansanäänestykseen asiat saatettaisiin, kun määrätty määrä kansalaisia tai tietty määrä kansanedustajia sitä vaatisi.

Pitemmällä aikavälillä joihinkin lakeihin tulisi kirjata tilanteet, jolloin tulisi ehdottomasti vaatia kansanäänestystä. Jos halua riittää, eduskunta ehtii päättää asiasta ennen lomakautta, ja järjestelmä on otettavissa käyttöön vuoden sisällä.

Kansanäänestystä on helppo vastustaa erilaisilla tekosyillä. Rohkeita puolustajia löytyy julkisuuden henkilöistä vähän, siksi keskustelu aiheesta onkin varmaan syytä siirtää nettiin. Vastustajia löytyy, koska järjestelmä söisi valtaa nykyisiltä vallanpitäjiltä.


varatuomari

Helsinki

Helsingin Sanomat | hs.mielipide@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.